kevätjuhlat

Nainen menee lapsen kevätjuhlaan ex-miehensä kanssa, koska sinne nimenomaan pitää menää perheenä. Mitä uudet puolisot ja uudet lapset tekevät sen ajan?? Viettävätkö hekin keskenään aikaa perheenä??
8759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Yleensä koulujen kevät/joulujuhliin (kuten myös päiväkodin juhliin) kutsutaan lasten vanhemmat. Yleensä (kun koulujen tilat ovat rajalliset) rajataan kaikki isovanhemmet ym. pois. Silloin, kun mä itse olin koululainen, niin meillä oli niin ahtaat tilat, että jokaisesta perheestä sai tulla vain toinen vanhempi!

Eihän sinne juhlaan välttämättä tartte "yhdessä perheenä" mennä, mutta juhla alkaa tiettynä aikana, niin ainakin koululla sitten törmätään pakostakin tähän ex-puolisoon, sillä molemmathan haluaa olla lastansa katsomassa.

Äänestä

ongelmaa. Tuskin kutsusa lukee että lasten on tultava biologisten vanhempiensa kanssa. peruskoulun päätösjuhlat ja yo-juhlat ovat sitten asia erikseen mutta eiköhän olisi luntevampaa että vaikka vuoronperään käytäisiin lasten juhlissa... Jos kuitenkin joudut odottelemaan sen ajan kotona niin katso vaikka telkkaria.

Äänestä
  • Jos tuollainen "osuisi" minun kohdalleni, niin telkkarin katselun sijasta vaihtaisin sillä aikaa oveen lukon ;-) ja antaisin "perheen" jatkaa rauhassa eloaan...

    Äänestä

mennään perheenä? Jos perhe on uusperhe se on uusperhe. isä ei kuulu siihen jos ei kuulu. Jos toisaalta kuuluu niin ok. Muuten se on aika kumma jos eronneet eivät ole kyenneet ymmärtämään levansa eron jälkeen eri perhettä. Ne eri perheet voivat olla läheisiä tai etäisiä, mutta kun kutsutaan perhe se ei tarkoita että kaiki exät kutsutaan mukaan.

Äänestä
  • Lapselle ole IHAN YHTÄ TÄRKEÄÄ että kevätjuhlisa olii mukana iä..tai jopa että ne järjetettäisiin isän luona (jatkot)..Kummallista isien vähättelyä taas!

    Äänestä

Erolapsella on kaksi perhettä ja lapselle on tärkeää että kummatkin perheet osallistuvat. Isän perhe ja äidin perhe ...

Äänestä
  • ei ole ollenkaan tärkeää, että isän uusi perhe ja äidin uusi perhe osallistuvat.
    Lapselle on tärkeää että äiti ja isä osallistuvat, muut eivät merkitse mitään.
    t. oma kokemus puhuu.

    Äänestä

  • lapselle kirjoitti:

    ei ole ollenkaan tärkeää, että isän uusi perhe ja äidin uusi perhe osallistuvat.
    Lapselle on tärkeää että äiti ja isä osallistuvat, muut eivät merkitse mitään.
    t. oma kokemus puhuu.

    Bioisää en koskaan kaivannut sen jälkeen kun äidin kanssa hänestä eroon päästiin.
    Oikea isä ja sisarukset sen sijaan olivat lapsena ja ovat yhä tärkeitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yllättäviä kirjoitti:

Nainen menee lapsen kevätjuhlaan ex-miehensä kanssa, koska sinne nimenomaan pitää menää perheenä. Mitä uudet puolisot ja uudet lapset tekevät sen ajan?? Viettävätkö hekin keskenään aikaa perheenä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu