Kummituksia näin?

Outo homma mutta uskon nähneeni työpaikallani kaksi kummitusta. Oudommaksi homman tekee se, että näin ne peräkkäisinä päivinä.

Ensin näin isossa hallsisa vanhan vakopäisen vanhahkon naisen, joka sanoi "varo". Seuraavana päivänä näin töihin tullessani miehen, joka oli melko nuori, ja seisoi ikään kuin kädet ojossa, siten että kädet muodostivat kupin ja ei sanonut mitään. Molemmat hahmot katosivat kun yritin lähestyä niitä.

Outoa. En ole ennen nähnyt tässä työpaikassa mitään yliluonnollista vaikka aiemmin minulla on joitakin "kummitus kokemuksia".
132220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

aiemmat?

Äänestä
  • Kerran yhdessä isossa huvilassa ulkomialla, jossa vietin parikuukautta ja jossa sanottiin kummittelevan, onnistuin lukitsemaan itseni varastoon ja vain jäi ulkopuolelle. En saanut ovea auki kun se oli mennyt lukkoon. Vähän aikaa ihmeteltyäni totesin ääneen mitä halauat minusta? Haluatko, että lähden vai että jään? Tämän jälkeen ovi aukesi itsestää auki.

    Äänestä

jossain hallissa?

Äänestä
  • töissä hallissa, mutta joskus pitää mennä tuhon haliin tekemään töitä.

    Äänestä

  • Erkkari kirjoitti:

    töissä hallissa, mutta joskus pitää mennä tuhon haliin tekemään töitä.

    eräs juttu jossa kerrottiin, että eräässä hallissa kummitteli pari kummitusta jotka oli tapettu sinne, liekö paikka sama. En nyt muista mistä jutun luin.

    Äänestä

  • Witchbitch I kirjoitti:

    eräs juttu jossa kerrottiin, että eräässä hallissa kummitteli pari kummitusta jotka oli tapettu sinne, liekö paikka sama. En nyt muista mistä jutun luin.

    on sama paikka.

    En olen nähnyt niitä ennen enkä sen jälkeenkään. Ainakaan vielä.

    Äänestä

Minun työpaikalla löytyy kaksi ns. ylimääräistä työmiestä. Toinen vartioi vanhaa konttoria, siellä kuuluu askelia, on kolkko tunnelta, eikä kukaan halua mennä sinne. Toinen on hallista kaikkien tämänhetkisten työntekijöiden näkemä sinihaalarinenmies. Näkyy sivusilmällä kun vaeltelee hallissa, ja kun sinne katsoo katoaa. Edellisen yrityksen työntekijät kertoivat jo niistä kun tilat oli jo hankittu.

Äänestä
  • historiasta, esim. entisiä työntekijöitä ?

    Äänestä

  • tietoa niiden kirjoitti:

    historiasta, esim. entisiä työntekijöitä ?

    Haalarimies kuulemma entinen työntekijä jostain 60-70 luvulta, yläkerran asukki jota emme ole nähneet varmaan jokin entinen johtaja tai vastaava.
    Asensimme pääsisäänkäyntiin liiketunnistin ovikellon
    nyt se soittelee usesati päivittäin vaikka ketään ei ole lähelläkään ovea.

    Äänestä

  • hhgfhgh kirjoitti:

    klassillinen tapaus siis. Tuli mieleen, että nimimerkki "nyt hyvät" tämän palstan keskustelussa "Paikkoja??" kaipaisi tästä tietoja. Jos katsot aiheelliseksi ja mahdolliseksi, voisit kutsua "nyt hyvät"-nimimerkin tutustumaan tilanteeseen. Kiitoksia vastauksesta.

    Äänestä

En usko kummituksiin, ainakaan vakavasti.

Työpaikkani sijaitsee helsingissä uudenmaankadulla. Olin kerran töissä yksin kerroksessa. Kaikki ulosmeno-ovet oli lukittu turvalukolla lukuunottamatta sitä ovea joka oli lähinnä itseäni.

Olin työhuoneessani ns. mutkan takana ja en nähnyt pääkäytävää.

Yht'äkkiä kuulin kuinka se lukitsematon ovi aukeni. Avainta siihenkin tarvitaan. askeleet kuuluivat selkeästi ja parketin narina, mun joku käveli toiseen päähän kerrostamme.

Lähdin välittömästi katsomaan kuka olisi voinut olla paikalla.

Ei ketään. Ja olen varma ettei kukaan olisi pystynyt niin nopeasti avaamaan jonkun muun oven turvalukkoa ja kaikkoamaan. Sitäpaitsi kaikki turvalukot olivat lukittuina edelleen.

ja jos tuo kulkija olisi kääntynyt takaisin hän olisi tullut mua vastaan.

Kerroin muutaman päivän päästä tupakalla asiasta meidän graafikolle. Hän kertoi että on viikonloppuina usein yksin paikanpäällä kiireaikoihin ja oli kuulemma useita vastaavia kokemuksia. Ääni ei tullut yläkerrasta. Sekin on liiketilaa ja sitäpaitsi oven lukon avaaminen avaimella kuului niin selvästi.

En sitten tiedä mikä tai kuka siellä kulki.

Mihinkään huoneeseen ei pääse lukkojen taa. Tai jos olisikin päässyt niin nyt oli ovet työhuoneisiin ja neukkariin auki.

Äänestä
  • mahdollisuutta, paranormaali ilmiö tai aistiharha. Olet kohtalotoveri, minulla sama ”ongelma”: 1960- luvulla olin palaamassa HIFK:.n lätkämatsista kotiin Helsingin Lauttasaareen.
    Kävelin Mechelininkadun ylittävää siltaa nykyisen Länsiväylän suuntaan. Oli vastatuuli ja melkoinen lumipyry, naaman piti mielellään alas painettuna . Välistä tietysti täytyi katsetta hieman kohottaa, että pysyi suunnassa. Tällaisessa vaiheessa huomasin sillan alkupäässä, että n. 10m edelläni kulki vanha, mustiin pukeutunut mummo, takinliepeet vain tuulessa hulmusivat. Totesin kävelyvauhtini mummoa nopeammaksi, joten siirryin jalkakäytävän vasempaan reunaan ja kiihdytin vielä vauhtia, jotta ohitus kävisi ripeästi. Sitten taas katse maahan ja menoksi. Sillan puolivälissä tuli mieleen, että mitähän outoa tässä on? Juu, enhän minä ollut ohittanut mummoa . Käännyin ympäri, silta oli autio ja tyhjä. Vielä tänä päivänä harmittelen, että en palannut tarkistamaan lumesta mummon mahdollisesti lumeen jättämiä jälkiä. Jälkeenpäin ajatellen selitysmahdollisuuksia on neljä: a) kummitus, b) harha-aistimus, c) mummo on välittömästi katsekontaktini jälkeen hypännyt ajotielle ja lähtenyt pinkomaan pikajuoksijan vauhtia joko meno- tai tulosuuntaan d) tai hypännyt sillan kaiteen yli alas Mechelininkadulle (pudotusta n. 10m). Mahdollista hallusinaatiota ei ainakaan mielentilani pitänyt edistää, ajatukset liikkuivat silloin nähdyn jääkiekko-ottelun tapahtumissa. Jos kuitenkin olisi kyseessä tapaus b), niin ei syytä huoleen : noin 2 sekuntia harhojen vallassa 35 vuoden aikana ei ole mielestäni kohtuuton määrä!

    Äänestä

  • selityksiin on 2 kirjoitti:

    mahdollisuutta, paranormaali ilmiö tai aistiharha. Olet kohtalotoveri, minulla sama ”ongelma”: 1960- luvulla olin palaamassa HIFK:.n lätkämatsista kotiin Helsingin Lauttasaareen.
    Kävelin Mechelininkadun ylittävää siltaa nykyisen Länsiväylän suuntaan. Oli vastatuuli ja melkoinen lumipyry, naaman piti mielellään alas painettuna . Välistä tietysti täytyi katsetta hieman kohottaa, että pysyi suunnassa. Tällaisessa vaiheessa huomasin sillan alkupäässä, että n. 10m edelläni kulki vanha, mustiin pukeutunut mummo, takinliepeet vain tuulessa hulmusivat. Totesin kävelyvauhtini mummoa nopeammaksi, joten siirryin jalkakäytävän vasempaan reunaan ja kiihdytin vielä vauhtia, jotta ohitus kävisi ripeästi. Sitten taas katse maahan ja menoksi. Sillan puolivälissä tuli mieleen, että mitähän outoa tässä on? Juu, enhän minä ollut ohittanut mummoa . Käännyin ympäri, silta oli autio ja tyhjä. Vielä tänä päivänä harmittelen, että en palannut tarkistamaan lumesta mummon mahdollisesti lumeen jättämiä jälkiä. Jälkeenpäin ajatellen selitysmahdollisuuksia on neljä: a) kummitus, b) harha-aistimus, c) mummo on välittömästi katsekontaktini jälkeen hypännyt ajotielle ja lähtenyt pinkomaan pikajuoksijan vauhtia joko meno- tai tulosuuntaan d) tai hypännyt sillan kaiteen yli alas Mechelininkadulle (pudotusta n. 10m). Mahdollista hallusinaatiota ei ainakaan mielentilani pitänyt edistää, ajatukset liikkuivat silloin nähdyn jääkiekko-ottelun tapahtumissa. Jos kuitenkin olisi kyseessä tapaus b), niin ei syytä huoleen : noin 2 sekuntia harhojen vallassa 35 vuoden aikana ei ole mielestäni kohtuuton määrä!

    Joo kaverini faija kertoili aikanaan jostain mustiin pukeutuneesta mummosta joka oli jo 40-luvulta lähtien kummitllut kävellen eestaas Bulevardia. En meinannut uskoa kun näin samanlaisen mummon ratikan ikkunasta Bulevardilla, jopa pariin eri otteeseen. "Tiesin" että mummo oli sama mistä kaverini faija oli puhunut, koska sen surupuku ei ollut mitenkään moderni vaan jostain vuosisadan alun mallistosta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Erkkari kirjoitti:

Outo homma mutta uskon nähneeni työpaikallani kaksi kummitusta. Oudommaksi homman tekee se, että näin ne peräkkäisinä päivinä.

Ensin näin isossa hallsisa vanhan vakopäisen vanhahkon naisen, joka sanoi "varo". Seuraavana päivänä näin töihin tullessani miehen, joka oli melko nuori, ja seisoi ikään kuin kädet ojossa, siten että kädet muodostivat kupin ja ei sanonut mitään. Molemmat hahmot katosivat kun yritin lähestyä niitä.

Outoa. En ole ennen nähnyt tässä työpaikassa mitään yliluonnollista vaikka aiemmin minulla on joitakin "kummitus kokemuksia".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu