Tässä lakitekstiä teille jotka luulette, että kissan pitäminen vapaana missä tahansa on laillista:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030612
Järjestyslaki
Koirakuri
Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:
1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;
2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua; (19.12.2003/1195)
3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.
Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.
Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.
Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee myös hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä.
Joka tahallaan laiminlyö 14 §:n 1 momentissa säädetyn eläinten pitämiseen liittyvän velvollisuuden on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, järjestysrikkomuksesta sakkoon.
Kissaa saa pitää vapaana ja kotikissalla on lainsuoja koko Suomessa. Metsästyslain mukaan jo vuodesta 1993 lähtien kotikissalla on ollut ja on edelleen lainsuoja koko maassa. Kotikissaa ei siis saa tappaa tai lopetuttaa kukaan muu kuin sen omistaja. Ainoastaan villiintyneen kissan saa lopettaa maanomistaja tai metsästysoikeuden-haltija. Vapaana kulkevat, kotoaan eksyneet tai heitteillejätetyt kissat eivät ole villiintyneitä. Villiintynyt kissa tunnistetaan sen käyttäytymisen ja elinpiirin perusteella; se hankkii muun muassa kaiken ravintonsa itse.
Lokakuusta 2003 lähtien voimassa olleen järjestyslain mukaan kissaa ei tarvitse pitää kytkettynä eli kissa saa siis liikkua vapaana koko maassa. Kissanomistajan tai haltijan on kuitenkin huolehdittava, että kissa ei mene lasten leikkipaikoille, yleisille uimarannoille, urheilukentille, torille toriaikana eikä kytkemättömänä kuntopolulle

Vastaukset 4
Vanhimmat
on ottanut asiasta selvää... kiitoksia siitä!! minun mielestäni on eläinrääkkäystä pitää kissat sisällä tai aina kytkettyinä, tosin on kyllä semmoisiakin kissoja luonteeltaan keiille tämä sopii.. mutta itselläni on sellainen kissa joka ei kestä sisällä tai kytkettynä oloa.. heti pennusta alkaen yritettiin näitä kyseisiä asioita ja kissa pissi lattialle, sänkyyn, kenkiin yms. ei potalle koitettiin myös eri hiekka laatuja ja erilaisia keinoja, jopa leikkautimme kissan ei mitään vaikutusta. tätä kesti noin vuoden asuimme siis kerrostalossa ja sitten muutimme maalle ja kissa pääsi pihalle.. kertaakaan sen jälkeen ei ole kissa tehnyt sisälle.. tässä siis näemme että kaikki kissat eivät sovellu sisällä pidettäväksi tai narun päähän. tämän kyseisen kissan veli kmylläkin kävi koko ajan potalla.
kun otit selvän . hyvä tietää.
Teksti on höpö höpöä!
Järjestyslakia ei voi noudattaa kuin pitämällä kissan kiinni. Järjestyslakia oli tarkoitus kissaa koskien tarkentaa eli tiukentaa. Lisäksi kissalla ei ole oikeutta liikkua toisten omistamilla alueilla ilman maanomistajan tai muun oikeudenhaltijan lupaa. Lisäksi kissa on Suomen luontoon kuulumaton luonnolle ja ihmisille haittaa ja vahonkoa aiheuttava eläin joten omistajan velvollisuus on pitää kissa kiinni estääkseen kissan aiheuttamat haitat ja vahingot. Omistaja on tietenkin täydessä korvausvastuussa kissan aiheuttamista vahingoista. Lisäksi omistajansa omistaman tai muutoin hallitseman pihapiirin ulkopuolella valvonnatta vapaana liikkuva kissa on määritelty heitteille jätetyksi eläinten suojelua koskevassa yleiseurooppalaisessa sopimuksessa.
Heitteille jätetty eläin, karannut eläin tai muu löytöeläin tulee ottaa kiinni. Eläinsuojeluviranomaisilla on velvollisuus aina ottaa kiinni heitteille jätetty eläin eli löytöeläin. Lisäksi jokaisella on oikeus ja mielestäni velvollisuus ottaa omistajansa omistaman pihapiirin ulkopuolella valvonnatta vapaana liikkuva kissa (tai mikä vain lemmikkieläin/kotieläin) kiinni ja toimittaa se omistajalle tai löytöeläimistä vastaavalle taholle. Kissaa vahingoittamattomia loukkuja on hyvin saatavilla mm metsästäjiltä, eläinsuojeluyhdistyksiltä, kunnaneläinlääkäriltä ja terveystarkastajalta. Ja tietenkin myös kaupoista.
Kenelläkään ei ole oikeutta vahingoittaa kissoja, lemmikkikissa ei ole lainsuojaton missään yhteydessä.
Vakivastaus vakiväittämiin.
"Kissanomistajan tai haltijan on kuitenkin huolehdittava, että kissa ei mene lasten leikkipaikoille, yleisille uimarannoille, urheilukentille, torille toriaikana eikä kytkemättömänä kuntopolulle "
Niin te kissan vapaana pitäjät. Mitenkäs pidätte huolen että kissanne eivät tuonne mene? Ja turha edes yrittää sanoa "ettei meidän kissa mene sinne alueelle."
Myös kohdat 1 ja 2 kuuluvat myös kissalle. :)