Tuoko digiin siirtyminen (syksyllä) selkeyttä kanaviin.Niin että yksi lähettäisi aina ruotsia,yksi elokuvia(Subtv),yksi uutisia,yksi dokumentteja,yksi urheilua(Urheilukanava),yksi musiikkia(Voice),yksi pelkkiä mainoksia jne.Tulisi selkeämmäksi tämä elo.Kuva ja ääni tulevat olemaan ihan riittäviä ottaen huomioon kotiprojektorin/leffojen tarkkuuden.
Tuleeko
Selvyys
3307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tietenkin hieman tuohon suuntaan kanavat ovat profiloituneet mutta ei mikään digitaalisuus vaikuta siihen tosiasiaan, että kyseiset kanavat ovat omia erillisiä toimijoita. Lähettävät omien intressiensä ja konseptiensa mukaisia ohjelmia, riippumatta muista toimijoista.
TV1, TV2, MTV3 ja Nelonen tulevat säilymään yleiskanavina jatkossakin, joten niiltä tulee vähän kaikkea. Tämä ei muutu kuin siltä osin, että kaikki tai lähes kaikki FST:n ohjelmisto siirtyy syyskuussa FST5:lle.
Muilla "suomalaisilla" kanavilla on jo nyt jonkinlainen profiili, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki sen profiilin mukainen ohjelmisto siirtyisi tälle kanavalle, onhan sen profiilin ohjelmistoja muillakin yhtiöillä.
Subtv ei ole eikä siitä tule leffakanavaa (maksullinen Subtv Leffa sen sijaan on). Suomalaista uutiskanavaa ei näillä näkymin ole tulossa Yle24:n lopetettua.
Mainokset omalle kanavalleen olisikin aivan loistava idea, ei sarjat tai leffat katkeilisi vähän väliä. Ikävä kyllä vain idea ei taida tulla toteutumaan, koska mainostajatkin tietävät että sitä mainoskanavaa ei oikeasti kukaan katsoisi. Ainakaan mä en edes virittäisi koko kanavaa ollenkaan. Niinpä mainokset tulevat jatkossakin ohjelmien välissä ja keskellä mainosrahoitteisilla kanavilla.
Kaikki urheilukaan ei tule siirtymään Urheilukanavalle, koska esimerkiksi F1 on MTV3:lla näytösoikeuksissa, suuret ja merkittävät urheilutapahtumat (olympialaiset, jääkiekko MM ym) sitten taas on Yleisradion peruskanavilta jatkossakin tulevaa (elleivät ne siirry Extralle, mutta näin ei välttämättä tule käymään niin kauan kuin analogisia kaapelilähetyksiä on).
Mutta selkeää ja kivaa moinen kyllä olisi.