Heippa!! Olen tuntenu yhden parhaista ystävistäni jo muutaman vuoden ajan.. tutustuin häneen serkkuni kautta n. 5 vuotta sitten. Näiden vuosien aikana tunteeni häntä kohtaan ovat olleet jotenkin.. oudot.. pidän hänestä aivan valtavan paljon ystävänä, mutta välillä tuntuu kuin olisin vähän ihastunut häneen.. hän on vaan niin ihana ja kaikin puolin suloinen tyyppi. Olen itse vapaa, mutta hän on naimisissa miehen kanssa eli siis hetero.
Välillämme on aina silloin tällöin melko pitkiä katseita, ja joskus kun olemme kahdestaan, tuntuu kuin hän vähän ujostelisi seurassani.. hän tietää lesboudestani, joten se voi tietysti johtua ihan siitäkin. Mutta hän hymyilee minulle aina niin kauniisti ja katsoo syvälle silmiini.. ja olen tietysti itse ihan myyty
Välillämme on aina silloin tällöin melko pitkiä katseita, ja joskus kun olemme kahdestaan, tuntuu kuin hän vähän ujostelisi seurassani.. hän tietää lesboudestani, joten se voi tietysti johtua ihan siitäkin. Mutta hän hymyilee minulle aina niin kauniisti ja katsoo syvälle silmiini.. ja olen tietysti itse ihan myyty
Vastaukset 5
Vanhimmat
te ystävinä mene? Tarkoittaako tämä ystävä sulle niin kuin että olette oikeasti ystäviä ja puhutte kaikesta ja jne vai sellainen ystävä jota himoitaan ja ajatellaan mahdollisena rakkautena kun muuten on niin pirun hiljaista?
Ettehän te mene missään, siis tällä hetkellä. Kauniisti saa hymyillä ja katsoa syvästikkin ja saa jopa koskea ja halata. Se että sä kehittelet siitä jotain suurempaa on sitten vissiin ihan sun oma proggis.
Jos sulla ei ole muuta sosiaalista elämää tai muita ihastusksen mahdollisuuksia niin kyllähän sä kehität sun ja sun ystävän välille pakostakin jotain syviä fiiliksiä koska ihminen kaipaa sitä rakkauden tunnetta.
Joten te menette mun mielestä just siinä missä sä kuvittelet teidän menevän. Ja jos et halua särkeä tai yms sankarillista niin etsi ihastuksen kohde muualta ja huomaat että ne katseett eivät enään tunnukkaan niin jänniltä kun on oikea muru kainalossa eikä tyyny päiväuninen aikaan.
Tunnistan tilanteesi ja tunteesi; omasta elämästäni ja tiedän tismalleen minkälaisia ajatuksia mielessäsi pyörii. Samansuuntainen kuvio on omassakin elämässäni, melkein mutta ei kuitenkaan.
Onko tämä tunne ystävää kohtaan rakkautta vaiko platonista rakkautta?
Voiko ystävyys olla näin "vaikuttavaa ja syvää",
puhtaasti vaan ystävyyden pohjalta vai voiko siinä olla fyysisiäkin läheisyyden tunteita myös toisella osapuolella, hänellä....joka on hetero?
Voiko toista kaivata näin helvetin paljon?
Saako ystävän läheisyyttä olla näin ikävä?
Onko tämä tunne molemminpuolista; vai kuvittelenko/toivonko sen sitä olevan?
Kunpa sen tietäisi mitä tämä tunne oikeastaan on ja mitä tämä kaikki on, ja kunpa tietäisi mihinkä tämä tunne johtaa; jos kerron tämän ääneen, meneekö jotakin peruuttamattomasti rikki?
Alkaako jotain, jota olen odottanut kokonaisen ihmiselämän vai loppuuko jotain lopullisesti, jotain jonka hintaa joudun maksamaan lopun ikäni?
Hajoaako hän vai hajoanko minä?
Kaikenlaisia ihmisiä olen elämäni aikana kohdannut, mutta en kettään toista, oikeasti näin helposti lähestyttävää kuin hän. Omituinen tunne; niin järisyttävän rauhoittava fiilis.
Kuin olisi tuntenut toisen joskus aiemminkin, jossain toisessa elämässä.
Kuten huomaat, minulla ei ole sinulle vastausta;
on vaan sanoja, samanmoisia kuin sinunkin.
Sinulle en voi sanoa, mitä sinun tulisi tehdä, tai jättää tekemättä.
Kukin tekee elämässään omalla tavallaan, itselleen sopivia ratkaisuja.
Niin sinä kuin minäkin.
Elämä on ehkä:)
Aivan niin.. sentään joku ymmärtää :)
En tiedä itsekään, mitä tunnen häntä kohtaan.. tunnenko pelkästään syvää ystävyyttä, vai onko tässä jotain muutakin. Se on ainakin varmaa, että hänen kauniit siniset silmänsä ja ihana hymynsä saavat minut ihan.. sekaisin päästäni. Kun olemme kahdestaan, en haluaisi että kukaan tulisi häiritsemään meitä. En kaipaa seksiä, en kaipaa suhdetta.. haluaisin vain pitää häntä lähelläni, halata, upottaa käteni hänen tummaan tukkaansa, ja katsoa häntä syvälle silmiin ja pitkään, ilman että täytyy peitellä ja salata..
tiedän mitä tarkoitat,olen tuntenut työkaveriani kohtaan monta vuotta samoin.En halua seksiä,olla vain lähellä halata jne.En uskalla kertoa koska pelkään menettäväni ystävyytemme
että sä nyt vain rakastat häntä.
Se, että pitääkö rakastamansa henkilön kanssa mennä sänkyyn tai perustaa koti, on toinen juttu.
Mä olen jo niin vanha pieru, että olen oppinut nauttimaan pelkästään siitä, että saan tuntea rakkauden tunteen. Fyysisyyttä saatan kaivata, mutta tiedän että jos sen tien aloittaa, se myös todennäköisesti loppuu. Intohimo palaa loppuun ja sen jälkeen suhde on muuttunut. Mutta jos emme lähde fyysiselle tielle jonkun kanssa vaikka rakkautta onkin, saattaa säpinä ja sähkö kestää niin kauan kuin elämäkin. Ja mä nautin siitä tunteesta ihan sellaisenaan.
Toinen on, että jos rakastaa, onko pakko päästä ottamaan niskalenkki. Sanomaan että minunminunminun. Toista voi ihan vaan ällistellä siinä, että voi jumalauta mikä ihanuus, ihan siinä silmien edessä, ja se vielä tykkääkin minusta.
Olen sinkku, mutta mun elämässä on monta ihmistä joita rakastan. Seksiä en harrasta kenenkään kanssa, ja koen että jos aloittaisin ns. parisuhteen, joutuisin epämiellyttävään tenttaukseen ja mustasukkaisuuskurimukseen jos olisin kumppanilleni avoin. Parempi näin. Silti, tilannehan voi muuttua jonakin päivänä. Mitä sen jälkeen; sen näkeepi sitten.