Pukeutumisesta

Voisiko joku ystävällisesti nyt selvittää tietämättömälle, että kuinkas siellä Tunisiassa nyt sitten tulee pukeutua ollakseen kohtelias? Olen saanut niin ristiriitaisia tietoja, etten enää tiedä mitä uskoa... Ollaan siis lähdössä viikon päästä Port el Kantaouihin, ja matkatoimistossa meinasivat, että siellä voi pukeutua vapaammin (lyhyeen hamoseen/toppiin), mutta Sousseen tultaessa olisi suotavaa puketua peittävämmin. Mitä sanoo Minareetti? Vai pitääkö itsensä verhota, kun poistuu hotellista?
Haluan kuitenkin kunnioittaa maan tapoja, joten olis kiva saada vastausta joltakulta... Kiitos
233708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ihan normaalilla lomavaatetuksella tulee toimeen. Uikkareissa ei kannata kadulla kävellä, laittaa joku huivi tms.

Port el kataoui on enemmän turistikeskeinen paikka vaikka kyllä soussen keskustassakin on totuttu kaikenlaista näkemään. Ei välttämättä kannata lähteä kaupungille mikroshortseissa ja narutopissa ja miehillä olisi hyvä olla paita päällä...

Äänestä
  • Eli voinko ajatella kulkevani Port el Kantaouissa esim. niskalenkkitopissa ja hemeessa, joka jättää polvet ja puolet reidestä paljaaksi? Entä käykö hihaton paita, vai onko tosiaan oltava pienet hihat, kun medinaan suuntaa...
    Apua!!! Tästä pukeutumisasiasta iski kriisi...

    Äänestä

  • Dana F. kirjoitti:

    Eli voinko ajatella kulkevani Port el Kantaouissa esim. niskalenkkitopissa ja hemeessa, joka jättää polvet ja puolet reidestä paljaaksi? Entä käykö hihaton paita, vai onko tosiaan oltava pienet hihat, kun medinaan suuntaa...
    Apua!!! Tästä pukeutumisasiasta iski kriisi...

    Ei kannata ottaa paineita pukeutumisen suhteen! Itse kuljen hihattomassa paidassa ja polvipituisessa hameessa.

    Jos itsellä on hyvä olo vaatteissa niin mikäs siinä, kyllä port el kantaouissa ja myös keskustassa hellevaatteissa kuljetaan....

    Äänestä

  • Dana F. kirjoitti:

    Eli voinko ajatella kulkevani Port el Kantaouissa esim. niskalenkkitopissa ja hemeessa, joka jättää polvet ja puolet reidestä paljaaksi? Entä käykö hihaton paita, vai onko tosiaan oltava pienet hihat, kun medinaan suuntaa...
    Apua!!! Tästä pukeutumisasiasta iski kriisi...

    Voi herranjestas. Voit tottakai pukeutua ihan miten huvittaa. Kuka on sanomaan sinulle, että miten pitää pukeutua. HUH.. saa käyttää omaakin päätä!

    Äänestä

  • Andi kirjoitti:

    Voi herranjestas. Voit tottakai pukeutua ihan miten huvittaa. Kuka on sanomaan sinulle, että miten pitää pukeutua. HUH.. saa käyttää omaakin päätä!

    Tuo oli se mitä ekassa viestissäni tarkoitin. Hyvin tiivistetty. :))

    Voit pukeutua ihan miten vain eikä kukaan sitä puolestasi voi päättää. Eikä kukaan siihen tule puuttumaan.

    Mutta kohteliasta on kunnioittaa eri maiden tapoja vaikka suurinosa lähtee matkaa juurikin ylläolevalla asenteella. Eurooppalaisille maassa maan tavalla tarkoittaakin yleensä vain sitä, että sitä vaaditaan omaan maahan tulleilta turisteilta mutta itse sellaista sääntöä ei tarvitse edes miettiä matkustaessa ulkomaille.

    Äänestä

Minusta muslimimaassa tulisi kunnioittaa maan tapoja eikä narutopeissa tai puoli reittä paljastavassa hameessa tulisi kulkea missään kadulla tai medinassa.
Hyvä olisi jos olkapäät sekä polvet olisivat peitossa sekä niiden välinen alue (!) eli rintavarustus sekä napa. Miehillä myös polven peittävät shortsit sekä paita päällä. Se ei siis tarkoita itsensä verhoamista tai kaavuissa kulkemista. Vaan t-paita, caprihousut, polven pituinen hame, ohut tunika tms.

MUTTA käytännössähän kadulla näin ei ole. Vaan turistit kulkevat melkein enimmäkseen naiset mikroshorteissa, narutopeissa ja miehet ilman paitaa. Eli et sinä joukosta erottuisi! Juuri kukaan paikallinen ei kehtaa sanoa turisteille liian vähästä pukeutumisesta. Tyytyvät tuhahtelemaan itsekseen tai kaverille tai kääntävät vain katseensa pois. Turistialueiden sinkkupojat taas ovat sitä innokkaampia mitä vähemmän turistinaisilla on vaatetta. Eli takuu varma huomio tulee olemaan vain sillä saralla. Muuten saa kävellä ihan rauhassa. Mitään uskonnollisia poliiseja ei ole :)

Jää ihan omaksi päätöksesi miten pukeudut.

Älkää kukaan vetäkö hernettä nenään kun sanon suoraan.

Äänestä
  • Tervahdys taas,minäkin Tunisiaa rakastavana ihmisenä antaisin aivan samat neuvot kun sinäkin näille kyseliöille,kun liikun keskustassa vaikka mieheni manssa pukeudun pitkään"kaftaaniin" ja mun mies on aika tumma,saimme aivan rauhass liikkua missÄ VAIN jopa basaareissa kunnioitettiin kun olin pukeutunut "paikallisittain"vaikka en hiuksiani peittänytkään,pitkä punainen hius oli tosin laitettu ylös kiinni,yksikään kauppias ei lähestynyt meitä kun liikuin kyseisessä asussa.Kun taas olin pukeutunut normaalisti,myyjien käytös oli todella toisen laista,niin kuin yleensä turisteja kohtaan on liikaa tyrkkyä.

    Äänestä

  • Asiaa puhut. kirjoitti:

    Tervahdys taas,minäkin Tunisiaa rakastavana ihmisenä antaisin aivan samat neuvot kun sinäkin näille kyseliöille,kun liikun keskustassa vaikka mieheni manssa pukeudun pitkään"kaftaaniin" ja mun mies on aika tumma,saimme aivan rauhass liikkua missÄ VAIN jopa basaareissa kunnioitettiin kun olin pukeutunut "paikallisittain"vaikka en hiuksiani peittänytkään,pitkä punainen hius oli tosin laitettu ylös kiinni,yksikään kauppias ei lähestynyt meitä kun liikuin kyseisessä asussa.Kun taas olin pukeutunut normaalisti,myyjien käytös oli todella toisen laista,niin kuin yleensä turisteja kohtaan on liikaa tyrkkyä.

    Ihan hyviä neuvoja... ja sen verran hiuksien peittämisestä, että tunisiassahan ei ole hunnutettuja naisia, vaan huntu kielto joten hiusten peitto on turhaaa...

    Ja vaatteiden aiheuttamasta huomiosta samaa mieltä minareetin kanssa, eli jos pukeutuu paljastavasti saa varmasti helpommin huomiota osakseen...tietysti miesseurassa vähemmän...

    Hyvää matkaa :)

    Äänestä

  • palmu kirjoitti:

    Tarkoitatko hunnulla kasvot peittävää huntua vain vain hiukset peittävää huivia??

    Kummankaan käyttö ei ole Tunisiassa kiellettyä!! Kasvohuntuja ei tosin tunisialaiset käytä (tiedän vain muutaman..). Mutta hiukset peittävää huiviahan käyttää todella monet ja vuosi vuodelta vain lisääntyy huivit katukuvassa!! Meidänkään asuinalueella ei edes nää naisia ilman huivia! Myös työpaikoilla, kaupan kassalla, opettajat koulussa jne käyttävät huivia ihan normaalisti vaikka aina puhutaan, että valtion hommissa ei saisi käyttää. Kaikki sukulaisnaiseni käyttävät huivia ja ovat töissä käyviä. Myös sukulaistytöt käyttävät huivia valtion koulussa, no problem.

    Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että turistien tarvitsee hiuksiaan peittää.

    Äänestä

  • minareetti kirjoitti:

    Siis juuri sitä esim. ettei valtion viroissa saa käyttää huivia. Bourguibahan aikoinaaan poisti hunnut, eikä huntuja näe oikeastaan missään, ellei ole sitten muualta maailmasta.

    Toki hiuksien suojana auringolta ja hiekalta ainakin maaseudulla lähes kaikki käyttävät huivia. Tämä siis käytännöllisistä syistä.

    Kuten jo sanoin niin on lukuisia naisia, jotka pukeutuvat huiviin valtion viroissa sekä muissakin työpaikoissa. Riippuu enemmänkin työnantajasta kieltääkö huivia työasusta vai ei. Mutta koko ajan lisääntyy huivin käyttö työpaikoilla. Ja he eivät vain suojaa hiuksia auringolta vaan nimenomaan pitävät huivia uskonnollisistä syistä! Maaseudulla erityisesti ihmiset ovat hyvin uskovaisia, enemmän kuin täällä kaupungissa. Mutta kuten sanoin niin meidänkin asuinalueella lähes keskustassa ei juuri näe naisia ilman huivia. Ja he pitävät niitä uskonnollisista syistä. Muutenkin porukka on hyvin uskonnollista turistialueen ulkopuolella. Rukouskutsujen aikaan moskeijat täyttyvät niin täyteen, että osa joutuu aina rukoilemaan kadulla.

    En kyllä tiedä missä sinä täällä liikut, jos et huiveja katukuvassa näe? :)

    t.minareetti

    ps. Pressan toinen tytärkin käyttää nykyään huivia..

    Äänestä

  • minareetti kirjoitti:

    Tarkoitatko hunnulla kasvot peittävää huntua vain vain hiukset peittävää huivia??

    Kummankaan käyttö ei ole Tunisiassa kiellettyä!! Kasvohuntuja ei tosin tunisialaiset käytä (tiedän vain muutaman..). Mutta hiukset peittävää huiviahan käyttää todella monet ja vuosi vuodelta vain lisääntyy huivit katukuvassa!! Meidänkään asuinalueella ei edes nää naisia ilman huivia! Myös työpaikoilla, kaupan kassalla, opettajat koulussa jne käyttävät huivia ihan normaalisti vaikka aina puhutaan, että valtion hommissa ei saisi käyttää. Kaikki sukulaisnaiseni käyttävät huivia ja ovat töissä käyviä. Myös sukulaistytöt käyttävät huivia valtion koulussa, no problem.

    Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että turistien tarvitsee hiuksiaan peittää.

    Yksi opas joka on asunut Tunisiassa toistakymmentä vuotta sanoi, että Tunisiassa hunnun (siis kasvot peittävän) käyttö on kielletty ja että huntua käyttävät naiset voivat jopa saada siitä rapsuja. Hän myös sanoi, että kouluissa sisällä ei saa käyttää päähuivia. Onko tämä siis väärää tietoa? Ja jos olen oikein ymmärtänyt niin Euroopassa ainakin Ranskassa muslimitytöt eivät saa pitää koulussa huivia päässä.

    Äänestä

  • Onko näin? kirjoitti:

    Tiedän muutaman tunisialaisen naisen joka käyttää kasvot peittävää huntua. Eivät ole saaneet sakkoja.

    Ainakin täällä meillä soussessa lähes kaikki naisopettajat käyttävät hiukset peittävää huivia työssään ja sukulaistytöt käyvät koulua huivi päässä. Voi olla myös koulukohtaista.

    Ranskan kouluissa ei saa käyttää mitään uskonnolisia vaatteita tai koruja. Se koskee yhtälailla muslimeita kuin kristittyjä sekä juutalaisia tai hinduja..

    Äänestä

  • minareetti kirjoitti:

    Kuten jo sanoin niin on lukuisia naisia, jotka pukeutuvat huiviin valtion viroissa sekä muissakin työpaikoissa. Riippuu enemmänkin työnantajasta kieltääkö huivia työasusta vai ei. Mutta koko ajan lisääntyy huivin käyttö työpaikoilla. Ja he eivät vain suojaa hiuksia auringolta vaan nimenomaan pitävät huivia uskonnollisistä syistä! Maaseudulla erityisesti ihmiset ovat hyvin uskovaisia, enemmän kuin täällä kaupungissa. Mutta kuten sanoin niin meidänkin asuinalueella lähes keskustassa ei juuri näe naisia ilman huivia. Ja he pitävät niitä uskonnollisista syistä. Muutenkin porukka on hyvin uskonnollista turistialueen ulkopuolella. Rukouskutsujen aikaan moskeijat täyttyvät niin täyteen, että osa joutuu aina rukoilemaan kadulla.

    En kyllä tiedä missä sinä täällä liikut, jos et huiveja katukuvassa näe? :)

    t.minareetti

    ps. Pressan toinen tytärkin käyttää nykyään huivia..

    Siis kyllä, huiveja näkee, mutta ei huntuja tai siis minä en ole nähnyt... Liikun siellä, täällä...

    Varmasti valtionviroissa olevat naiset pitävät huivia ja se riippuu työnantajasta...

    Oman kokemuksen mukaan: kyllä maaseudulla ollaan uskovaisempia ja naisten vaatteet ovat peittäviä, nilkkapituinen hame/housut ja hartiat tai koko käsivarret peittävä puseto/t-paita. Ja huivia käytetään kyllä lähes poikkeuksetta, MUTTA se on kiedottu hiuksien suojasksi auringolta sekä hiekalta ja käytännöllisistä syistä. Kaikki eivät pidä huivia läheskään aina vaan silloin kun ollaan pellolla, tehdään kotitöitä...

    Äänestä

  • Kiitos teille valaistuksesta. Perjantaina on lähtö ja tässä on shoppailtu pellavahousuja ja muuta päällepantavaa.. Mietein vaan, että kannattaako ostaa uudet bikinit täältä vai vasta sieltä, kun yleensä bikinit, aurinkorasvat yms. on aika kalliita lomakohteissa...

    Äänestä

  • Dana F. kirjoitti:

    Kiitos teille valaistuksesta. Perjantaina on lähtö ja tässä on shoppailtu pellavahousuja ja muuta päällepantavaa.. Mietein vaan, että kannattaako ostaa uudet bikinit täältä vai vasta sieltä, kun yleensä bikinit, aurinkorasvat yms. on aika kalliita lomakohteissa...

    Mä ostaisin ne suomesta. Pääset heti rannalle eikä tarvii miettiä mistä lähtee etsimään varusteita. Jos sitten loman aikana bongaat jotkut kivat simmarit niin osta toiset. :)

    Mukavaa lomaa!

    Täällä on todella lämmin (päivällä varjossa 30). Eilen illalla oli kova ukkosmyrksy sateineen mutta tänään taas paistaa.

    kyllä joo.. pitää tosiaan viel se aurinko rasva ostaa ja toivoo et lämmintä piisaa. tosiaan perjantaina olisi lähtö.. :)

    Äänestä

  • Dana F. kirjoitti:

    Kiitos teille valaistuksesta. Perjantaina on lähtö ja tässä on shoppailtu pellavahousuja ja muuta päällepantavaa.. Mietein vaan, että kannattaako ostaa uudet bikinit täältä vai vasta sieltä, kun yleensä bikinit, aurinkorasvat yms. on aika kalliita lomakohteissa...

    meillä on kans lähtö perjantaina 21.30....

    Äänestä

  • me myös kirjoitti:

    meillä on kans lähtö perjantaina 21.30....

    juu tuolloin olisi lähtö..tässä juuri viel pohditaan millä sinne lentokentälle päästää.. taksi kallista... mutta niin.. me ollaan port el kantounin suunnalla.. :)

    Äänestä

  • palmu kirjoitti:

    Siis kyllä, huiveja näkee, mutta ei huntuja tai siis minä en ole nähnyt... Liikun siellä, täällä...

    Varmasti valtionviroissa olevat naiset pitävät huivia ja se riippuu työnantajasta...

    Oman kokemuksen mukaan: kyllä maaseudulla ollaan uskovaisempia ja naisten vaatteet ovat peittäviä, nilkkapituinen hame/housut ja hartiat tai koko käsivarret peittävä puseto/t-paita. Ja huivia käytetään kyllä lähes poikkeuksetta, MUTTA se on kiedottu hiuksien suojasksi auringolta sekä hiekalta ja käytännöllisistä syistä. Kaikki eivät pidä huivia läheskään aina vaan silloin kun ollaan pellolla, tehdään kotitöitä...

    Juu kyllä on naisia, jotka laittavat huivin vain suojaksi kotihommien ajaksi. Sekä naisia, jotka käyttävät huivia vain talvella mutta kesällä eivät.

    Halusin vain oikaista väittämäsi, että tunisiassa olisi huivikelto eikä huiveja näkyisi katukuvassa. :) Sekä kertoa, että suurinoa huivia käyttävistä naisista pitävät sitä uskonnollisista syistä. Lisäksi on aivan valtava määrä naisia, jotka haluaisivat pukeutua huiviin uskonnollisista syistä mutta eivät syystä tai toisesta siihen vielä ole pystyneet/rohjenneet.

    yts.terv minareetti

    Äänestä

Soula Centerissä Soussessa oli tänään saksalainen turistiryhmä ostoksilla. Kahdella naisella oli hihattomat topit ja "pikkuhousut" päällä. Siis se alaosa ei ollut shortsit eikä uikkarit vaan ihan sellaiset pikkuhousut. Peitti takapuolen ja etupuolen juuri ja juuri, jos ei kumartunut tai kurkottanut mihinkään. En ole kyllä ikinä eläissäni nähnyt mitään moista LOL

Miesvartijat haukkoivat henkeä eivätkä edes kehdanneet katsoa naisiin päin. Naismyyjät pitelivät lähinnä pokkaa etteivät olisi revenneet nauruun tai sipisivät toisilleen huvittuneena/kauhistuunena naisten pikkarilookista.

Piti vaan sanomani, että vähemmällä vaatetuksella ette tosiaan kauheasti erotu monista muista turisteista eli sen puolesta ihan sama miten kukakin pukeutuu..tai jättää pukeutumatta. :)
Mutta en vain kehtaisi olla niin välinpitämätön maan uskontoa kohtaan.

Äänestä
  • Että sellaisissa vaatteissa... Ehkä me kuitenkin jätämme ne "uikkarit" sinne rannalle/altaalle...
    Sillähän mäkin lähdin asiaa kyselemään, kun kuitenkin haluaisi olla "maassa maan tavoin"...
    Onkos sulla Minareetti tietoa niistä markkinoista? Missä ja milloin, ja kannattaako mennä?
    Huomenna olis lähtö..toivottavasti se aurinko jaksaa vielä paistaa, kun on luvannu pikkasen epävakaista sinne päin...

    Äänestä

  • Dana F. kirjoitti:

    Että sellaisissa vaatteissa... Ehkä me kuitenkin jätämme ne "uikkarit" sinne rannalle/altaalle...
    Sillähän mäkin lähdin asiaa kyselemään, kun kuitenkin haluaisi olla "maassa maan tavoin"...
    Onkos sulla Minareetti tietoa niistä markkinoista? Missä ja milloin, ja kannattaako mennä?
    Huomenna olis lähtö..toivottavasti se aurinko jaksaa vielä paistaa, kun on luvannu pikkasen epävakaista sinne päin...

    Alla oleva on kopio vastauksestani markkinoista ketjussa "liuta kysymyksiä Soussesta". En jaksa kirjoittaa uusiksi..

    -Soussen markkinat ovat sunnuntaina. Kaupunginosa on nimeltään Bir Chebbek ja se on noin pari kilometriä Soussen keskustasta. Lähellä on 8 kerroksinen (alueen ainoa niin korkea) kerrostalo jonka alakerrassa Champion niminen ruokakauppa. Hyvä maamerkki siis markkinoille. Taksi keskustasta markkinoille noin dinaarin.
    Markkinoille pitää mennä heti aamusta. Puolen päivän jälkeen alkavat jo kerää kamppeita pois. Jättäkää passit, kännykät, lompakot kortteineen, kamerat ja muut arvoesineet hotelliin. Alueella on paljon taitavia taskuvarkaita. Erityisesti jos joku pysäyttää teidät katsomaan jotain tilannetta niin olkaa varuillanne taskujenne suhteen. Sunnuntaimarkkinat arabiaksi on "Souk el ahad", vinkkinä taksiin siis. :)

    Perjantaisin on markkinat Mahdiassa mihin on 60km matka Soussesta. Maan päällä kulkevalla metrolla 1,5t. Hintaa en tiedä.

    Perjantaisin (?) on markkinat myös HammamSoussessa, joka on kaupunginosa ennen Port el Kantouita.

    Lauantaisin on markkinat Monastirissa. Toisin kuin aidattu markkina-alue Soussessa on Monastirin markkinat pitkin katuja. Siellä on helpompi ja tilavampaa liikkua. Erityisesti, jos on lapsia matkassa. Metromatka kestää puolisen tuntia ja edestakaisin hinta on alle 2 dinaaria (en muista tarkkaan kun harvoin ostan vain yhtä lippua). Juna-asemalta kannattaa ottaa taksi koska markkina-alueelle on parin kilometrin kävelymatka. Lauantai markkinat "Souk al-sipt".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Dana F. kirjoitti:

Voisiko joku ystävällisesti nyt selvittää tietämättömälle, että kuinkas siellä Tunisiassa nyt sitten tulee pukeutua ollakseen kohtelias? Olen saanut niin ristiriitaisia tietoja, etten enää tiedä mitä uskoa... Ollaan siis lähdössä viikon päästä Port el Kantaouihin, ja matkatoimistossa meinasivat, että siellä voi pukeutua vapaammin (lyhyeen hamoseen/toppiin), mutta Sousseen tultaessa olisi suotavaa puketua peittävämmin. Mitä sanoo Minareetti? Vai pitääkö itsensä verhota, kun poistuu hotellista?
Haluan kuitenkin kunnioittaa maan tapoja, joten olis kiva saada vastausta joltakulta... Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu