APUA!!!!!!

vaikka synnytyksestä on 2kk..
olen käynyt jälkitarkastuksessa, mutta ei löytynyt syytä miksi istuessakin vielä sattuu, valkovuotoa tulee niin että pitää käyttää pikkuhousunsuojia.
Kävin labrassa tulehdus-kokeet ottamassa, ei mitään..

Onko muilla vielä kipua alapäässä? Mitä voisin tehdä?

Minä repesin sisältä ja hieman välilihasta. Tikkejä laitettiin sisälle paljon, myös jotain lihaskudosta tuli
tikkejen imeytyessä /haituessa, mutta kuulemma se poistetaan polttamalla piakkoin..Tuntuu että kukaan kätilö tai lääkäri ei löydä syytä, miksi koskee..
5597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mä kävin esikon kohdalla ylimääräsen kerran lääkärillä kun välilihaan ilmestyi paise ja siellä paiseen sisällä oli tikki. Tikki suli kuitenkin itekeen pois.

Äänestä

Voi olla esim. ylimääräistä arpikudosta ts. arpikudoksen liikakasvua. ite olin kunnossa vasta puolen vuoden kuluttua synnytyksestä. Alapää oli tosi kipeä, kävellessä sattui ja yhdyntä oli mahdotonta. Kaksi kertaa poistettiin sitten tuota arpikudosta ja enää ei ole kipuillut. Sain terveyskeskuslääkäriltä lähetteen Kättärille kun siellä tarpeeksi usein ravasin/valitin...

Äänestä

Tuntui aina kakalla käydessä, että repeää paikat ja verta tuli reilusti. Lääkäri epäili peräpukamia, joita usein tulee raskauden aikana ja jotka äityy synnytyksen paineessa.

Muakin ommeltiin ja epäilin ensin, että ompeluhaava repeää, onneksi ei sentään.

Muuta en tähän hätään keksi...

Äänestä
  • Kiitos vastauksista..
    Kipu on inhottava, varsinkin pöntöllä istuessa tuntuu venymistä, emättimen reunassa enimmäkseen.

    voiko peräpukamia olla sisällä? vai onko ne vain ulkona paiseen tapaisena?millainen hoito auttaa?

    Minulla on tullut lihaskudosta emättimeen, syy siis saattaa olla siitä johtuvaa..voiko ne hävitä itsekseen vai onko ainoa hoito polttaminen?
    Uskon että ne vuotavat myös..

    Äänestä

  • Alkuperäinen kirj. kirjoitti:

    Kiitos vastauksista..
    Kipu on inhottava, varsinkin pöntöllä istuessa tuntuu venymistä, emättimen reunassa enimmäkseen.

    voiko peräpukamia olla sisällä? vai onko ne vain ulkona paiseen tapaisena?millainen hoito auttaa?

    Minulla on tullut lihaskudosta emättimeen, syy siis saattaa olla siitä johtuvaa..voiko ne hävitä itsekseen vai onko ainoa hoito polttaminen?
    Uskon että ne vuotavat myös..

    Yleisimmin peräpukamat ovat juuri sellaisia, että ovat suolen sisällä. Varsinkin jos ne tulehtuvat, ne täyttyvät verellä ja saattavat tulla peräaukosta ulkopuolelle näkyviin ulostaessa. Ulostamisen jälkeen ne täytyy sormella työntää takaisin sisälle. Kuulostaa tosi inhottavalle, tiedän. Pukamat saattavat vuotaa verta runsaastikin, mutta ne on helposti hoidettavissa peräpukama voiteilla tai ns. silmukkahoidolla.

    Itselläni oli erilainen peräpukama. Se oli pieni heltta peräaukolla. Minulla se tulehtui vain kerran, mutta muulloin se oli niin pieni, etten tuntenut sen olemassaoloa lainkaan. Halusin kuitenkin, että se leikataan ja toivon, ettei semmoista muodostu uutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä tämä oikein on!!!!????? kirjoitti:

vaikka synnytyksestä on 2kk..
olen käynyt jälkitarkastuksessa, mutta ei löytynyt syytä miksi istuessakin vielä sattuu, valkovuotoa tulee niin että pitää käyttää pikkuhousunsuojia.
Kävin labrassa tulehdus-kokeet ottamassa, ei mitään..

Onko muilla vielä kipua alapäässä? Mitä voisin tehdä?

Minä repesin sisältä ja hieman välilihasta. Tikkejä laitettiin sisälle paljon, myös jotain lihaskudosta tuli
tikkejen imeytyessä /haituessa, mutta kuulemma se poistetaan polttamalla piakkoin..Tuntuu että kukaan kätilö tai lääkäri ei löydä syytä, miksi koskee..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu