soitin sinulle tänään.. ihana oli kuulla ääntäsi, vaikkakin "virallisissa" merkeissä. Oli jotenkin rauhoittavaa tässä kaikessa kaaoksessa. Voi kun tietäisit kuinka paljon tahtoisin jutella ihan muistakin asioista, mutta mutta, eihän se enää sovi. Mitäpä sitä kalliasarvoista aikaa tuhlaamaan, ja sanoja olisi varmaan muutenkin vaikea löytää. Ei auta. Päivä kerrallaan eteenpäin.. Kaikesta huolimatta olet ajatuksissani joka ikinen päivä.
Kun soitin
-?-
81029
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kun on tuollainen luuri, josta kuulee ihastuksensa äänen.
soita uudestaan aina kun siltä tuntuu
asustelet?
asustelen eteläisessä Suomessa..
siellä.
niin..meitä asustaa täällä aika monta..ja hänelle, jolle alunperin kirjoitin, niin sen verran vaan, että vaikka oletkin sydämessäni ja ajatuksissani joka päivä, niin nyt mun on vaan pakko luopua.. tiedät varmaan syyn. Ja tuskin täällä tätä olet edes lukemassa. Saman voin kyllä sanoa ihan livenä, jos sellainen hetki eteen tulee, että vihdoin joskus nähdään "rauhallisissa" merkeissä.
ja monena päivänä senkin jälkeen. Tavattiin ja halattiin. Jokainen puhelumme päättyy kaipaavaan, hellään hyvästiin. Haluaisin sinut kokonaan, haluaisin suudella ja hyväillä, haluaisin antaa sinulle hellyyteni. Miksi se ei olisi mahdollista nyt, kun en ole enää naimisissa?
ikävä kyllä en ole kaipaamasi henkilö. toivottavasti hänet tavoitat...