Tampereen Storm

Pyrin tukemaan paikkakunnan yrityksiä käyttämällä heidän palveluksiaan mahdollisuuksien mukaan . Näin yritin myös Stormin kohdalla. Puhelimella asioidessani asia sujui tavanomaisesti. Liikkeeseen mennessäni olikin toinen ”ääni kellossa”. Nuorimies tiskin takana oli erittäin ärhäkkä ja olisinkin kääntänyt selkäni ja mennyt toiseen liikkeeseen, mutta kun olin jo ehtinyt toimittaa heille omaisuuttani, joka piti saada ensin ulos.
Omasta mielestäni olin ja esiinnyin kuten yleensä muutkin ihmiset, paitsi naamani saattoi olla ärsyttävän yksinkertainen.
Ilmeisesti tämä myyjänä toimiva olikin omistajasukua ja hehän tietenkin voivat kohdella asiakkaita miten tahtovat ainakin sen yhden kerran, kun liikkeeseen tulevat.
Minä saan MP tarvikkeeni muualtakin, Tampereella on onneksi muitakin MP-liikkeitä ja nykyisin on hyvin helppoa hankkia osat maailmalta, tuodaan vielä kotiovelle.
Stromi saa pitää ärhentelevän kakaran asiakaspalvelussa, ei haittaa enää minua.
Nimim. Motoristi
121169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Turun stormilta kyllä olen saanut mukavaa ja asiallista palvelua. Kerro johtajalle niin kloppi saa monoa.

Äänestä
  • Kyl määki Turus,
    eli olen kans tytyväinen Stormin palveluun.

    Äänestä

vai että ärhenteleviä kakaroita asiakaspalvelussa. Ilmeisesti ne vaihtaa aina henkilökuntaa kun minä astun sisään kun ei vaan mulle mitään ärhenteleviä kakaroita ole asiakaspalvelussa ollut.

No hyvä, että ärhentelevät muille eivätkä mulle.

Äänestä

Olen jo kohta kolme kuukautta odottanut osia pyörääni H:gin Stormilta.

Kun tilasin osat, sanottiin että Turussa on ja menee viikko niin ne ovat H:gissä ja me soitetaan kun osat ovat tulleet. Viikko meni eikä osaa ollut tullut kun soitin. Sitten sanoivat että viikon kuluttua osa on paikalla ja että soittavat. Sama laulu.
No, sittten menin itse paikalle hakemaan muita osia ja kysyin nimelläni varattuja osia, joitten olisi pitänyt tulla. No, selvisi että Turussa on ollut joku kirjanpitovirhe että ei niitä osia ollutkaan ja merkintä vaan jäänyt listoille.
Nyt sitten luvattiin tilata ulkomailta osia ja että taas soitetaan. Nyt on kulunut yli kuukausi ja ei ole mitään kuulunut.
Soitin sitten uudestaan ja kysyin asiaa, niin ovat kuulemma tulleet maahan, mutta ovat vielä huolitsijan käsissä, kun tullaus jutut kesken.

Saas nähdä. Jos ei mitään kuulu ensi viikolla, niin peruutan koko jutun.

Enkä ole ainoa. Kaverini on kärsinyt samoista jutuista H:gin Stormin kanssa kuin minä. Kuulemma osia ei ollutkaan, vaikka varatolistasta näin luki. Lisäksi Tampereella olisi, mutta kun H:gin liike ei ollutkaan tilannut niitä. Näin selvisi Turusta.

Kohta koko puulakilla ei ole yhtään asiakasta tätä menoa.

Äänestä
  • juu ja ei oota myydään aikas palio.

    Äänestä

Ihmettelen ylimielisyyttä MP- kauppa/varaosapuolella kun kumminkin puhutaan melko ostovoimaisesta ja yhtenäisestä Mp harrastaja porukasta. Tieto kulkee kyllä hyvin,varsinkin semmoisista paikoista joita kannattaa välttää.

Äänestä
  • Ilonen yllätys.
    Jännitten säätäjää vanhaan sotaratsuun (-82)en tahtonut löytää mistään. Ehdottelivat jo tarvike viritystä. Turun stormilta löytyi heti hyllystä useita alkuperäisenkaltaisia.
    Kesä alkoikin hienosti, Kiitos Turun stormille. Palvelu oli ystävällistä ja asiantuntevaa. (Vaikka myyjä oli nainen)= Lisää Bonus pisteitä!

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    Ilonen yllätys.
    Jännitten säätäjää vanhaan sotaratsuun (-82)en tahtonut löytää mistään. Ehdottelivat jo tarvike viritystä. Turun stormilta löytyi heti hyllystä useita alkuperäisenkaltaisia.
    Kesä alkoikin hienosti, Kiitos Turun stormille. Palvelu oli ystävällistä ja asiantuntevaa. (Vaikka myyjä oli nainen)= Lisää Bonus pisteitä!

    Joopa, tyyppivika.

    Äänestä

Itse olen aina asioinut stormilla,tampereen stormillakin olen käynyt eikä mitään valittamista,korjaamopuolen heppukin rento ja asiallinen.
Allrightista en taas tykkää yhtään,jotenki se on semmoinen juppimainen mesta.

Äänestä
  • niin ja unohtui mainita että hesan stormilla kannattaa pistäytyä katsomaan vaikkapa folkkea :)

    Äänestä

Kyllä se niin vaan on jotta ylimielisyys on ollut
tuosta liikkeestä kaukana. Mikäli käyttäydyt tiskin
takana varsinaisen töykeästi niin ei ole mikään ihme
että metsä vastaa kun sinne huutaa. Niin monta kertaa
olen siellä asioinut. Ihmetyttää että mitähän omaisuuttasi
olet sinne saattanut, koska siellähän ei muuta tavaraa
oteta työn alle kuin renkaita. Eikä siellä muuten
ole mitään erillistä korjaamopuolen heppua kun ei
ole erillistä huoltoakaan :)

Olisi kiva kuulla mikä johti "nuorenmiehen" ärhäkkyyteen,
kun yleensä tuon alan jannut kestävät jopa suoranaista
v*tt*ilua päin naamaa...

Äänestä

Strom lähettää mainoksiaan kotiin. Eräässä mainoksessa oli tarjolla eräs "nippeli", joka mielestäni oli edullinen. Ohi kulkiessani poikkesin liikkeeseen ostamaan ko. vehkeen. Stormi sijaitsi silloin vielä nykyistä edellisessä paikassa.
Myyjä oli vaivautuneen näköinen ja ilmoitti että ovat loppuneet.
Vanha kikka yrittää saada asiakkaita liikkeeseen. Minä kuitenkin marssin ulos ostamatta mitään muutakaan.
En minä siitä tyhjästä reissusta sen kummemmin "hernettä nenääni vetänyt", mutta eipä ole sen jälkeen ko. firmaan sattunut mitään asiaakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asiakas. kirjoitti:

Pyrin tukemaan paikkakunnan yrityksiä käyttämällä heidän palveluksiaan mahdollisuuksien mukaan . Näin yritin myös Stormin kohdalla. Puhelimella asioidessani asia sujui tavanomaisesti. Liikkeeseen mennessäni olikin toinen ”ääni kellossa”. Nuorimies tiskin takana oli erittäin ärhäkkä ja olisinkin kääntänyt selkäni ja mennyt toiseen liikkeeseen, mutta kun olin jo ehtinyt toimittaa heille omaisuuttani, joka piti saada ensin ulos.
Omasta mielestäni olin ja esiinnyin kuten yleensä muutkin ihmiset, paitsi naamani saattoi olla ärsyttävän yksinkertainen.
Ilmeisesti tämä myyjänä toimiva olikin omistajasukua ja hehän tietenkin voivat kohdella asiakkaita miten tahtovat ainakin sen yhden kerran, kun liikkeeseen tulevat.
Minä saan MP tarvikkeeni muualtakin, Tampereella on onneksi muitakin MP-liikkeitä ja nykyisin on hyvin helppoa hankkia osat maailmalta, tuodaan vielä kotiovelle.
Stromi saa pitää ärhentelevän kakaran asiakaspalvelussa, ei haittaa enää minua.
Nimim. Motoristi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu