Huono kuulo

Minulla on hieman normaalia huonompi kuulo, ollut jo ala-asteelta lähtien. En nyt muista, kuinka paljon se poikkeaa "normaalista", mutta sen verran kuitenkin, että itsekin sen huomaan. Minulla on myös tinnitystä usein, varsinkin silloin kun olen stressaantunut.

Onkohan mahdollista, että saisin kielten yo-kuunteluista jonkunlaisen helpotuksen kuulovikani takia? Onko muilla kokemusta asiasta? En ole vihtinyt kysyä asiaa opettajaltani, sillä häpeän jostakin syystä kyseistä asiaa. En tiedä miksi, sillä enhän itse voi asialle mitään..

Kuunteluissa olen suhteellisen huono, varsinkin ruotsissa ja englannissa, saksassa vähän parempi. On harmillista, kun numerot aina laskevat juuri sen takia.

Olisi kiva kuulla muiden "kohtalotovereiden" kokemuksista. :)
81339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

mahdollista saada jopa koko kuullunymmärtäminen jätettyä pois, jos kuulo on riittävän huono. Eli puhu nyt asiasta ensin opettajallesi ja sitten rehtorille, niin he katsovat mitä kirjoitusten suhteen asialle voidaan tehdä.

Lääkärintodistuksella voi tuon vapautuksen kuullusta saada.

Äänestä

keskustella asiasta kielten opettajien kanssa. Voit saada jo kurssien aikana helpotusta kuunteluihin. Yo-kirjoituksissa puolestaan voit saada lääkärintodistuksella joko kokonaan vapautuksen kuuntelusta tai sitten nauhan, joka on tarkoitettu mm. lukiohäiriöisille. Tällöin vastausaikaa on kauemmin ja onpa itse tekstikin joskus luettu hitaammin. Ota ihmeessä yhteyttä siis aineen opettajiin ja rehtoriin. Ei sinulla ole mitään hävettävää. Ainoastaan voit saattaa itsesi samalle tasolle muiden kanssa, sillä onhan se epäreilua sinua kohtaan.

Äänestä

Miten teillä tuo kuuntelu tapahtuu? Yleensähän sitä äänenvoimakkutta voi säätää, jos se sua auttais. Onnea kirjoituksiin sinullekin!

Äänestä

Hei!

Samanlaiselta kuulostaa kuin minunkin kokemukseni. Itse sain vain pari kuuntelua englannista hyväksyttynä koko lukion aikana. Samoin englanti oli minulle painajaiskieli. Jouduin tekemään sen eteen töitä enemmän kuin muihin yhteensä.

Vasta muutama vuosi sitten luettuani K. Moilasen kirjaa Yli esteiden tajusin, että minulla on tyypillinen lievästi huonokuuloisten ongelma: kiusallinen, mutta lievä lukihäiriö englannin kielessä.

Ruotsissa olen vahva kieliopissa, mutta etenkin englannissa oli vaikeuksia. Saksa olikin ainoa, joka meni mukavasti. Kuuloni vuoksi en saanut kirjoituksia varten muuta kuin kuulolaitteen toiseen korvaan. Ja kuullun ymmärtäminen laski kyllä arvosanojani jatkuvasti.

Ja kokemukseni myötä (ja kuuloni aiheuttaman hankaluuden vuoksi) olen päätynyt siihen tulokseen, että kaikille kuuluisi lukiossa pakollinen pitkä matemaattinen aine (joko matematiikka tai sitten kaikki kemian ja fysiikan kurssit yhdessä). Niin tasattaisiin kaikkien kesken opintomenestystä. Itse kärsin lukion ajan englannin arvosanoista 5 ja 6, kun äidinkieli oli 9 ja 10.

Suosittelen, että juttelet asiasta jonkun luotettavan ja ymmärtävän opettajan kanssa. Sitä kautta asia etenee varmasti. :)

t. Jukka

Äänestä
  • ..sitä uskaltaisi sitten opettajan puheille mennä. Kiitos rohkaisevista viesteistä! :)

    Ajattelin tosin tässä, että voisin kysyä asiaa ensin terveydenhoitajalta, jos hän tietäisi että onko minun kuuloni "tarpeeksi" huono, jotta saisin jotain helpotuksia..

    Saa meillä kyllä isommalle äänen kuunteluissa, koska jokaisella on omat kuulokkeet, mutta en sitten tiedä, että voiko huono kuulo vaikuttaa siihen muutenkin.. että auttaako pelkkä äänen voimakkuuden säätäminen.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    ..sitä uskaltaisi sitten opettajan puheille mennä. Kiitos rohkaisevista viesteistä! :)

    Ajattelin tosin tässä, että voisin kysyä asiaa ensin terveydenhoitajalta, jos hän tietäisi että onko minun kuuloni "tarpeeksi" huono, jotta saisin jotain helpotuksia..

    Saa meillä kyllä isommalle äänen kuunteluissa, koska jokaisella on omat kuulokkeet, mutta en sitten tiedä, että voiko huono kuulo vaikuttaa siihen muutenkin.. että auttaako pelkkä äänen voimakkuuden säätäminen.

    Näissä kuulo-ongelmissa ovat toisenlaiset keinot. Terveydenhoitaja voi auttaa lähetteen saamisessa.

    Äänestä

  • JukkaV kirjoitti:

    Näissä kuulo-ongelmissa ovat toisenlaiset keinot. Terveydenhoitaja voi auttaa lähetteen saamisessa.

    itse sain juuri tämän kevään yo-kuunteluissa avituksia kun toinen korvani on kuuro. Siitä kuinka paljon niitä tuli,en tiedä. Mutta lääkäriltä vaan todistus.

    Äänestä

Minä sain vapautuksen kuunteluista, kun toinen korva on kuuro ja toisessakin on kuulo huonontunut niin, että käytän kuulolaitetta. Normaalikurssikokeet tosin tein. Englannissa tippui numero aina ysiin kuuntelujen takia, mutta ruotsissa ja saksassa sain kirjalliset menemään niin hyvin, että ne kompensoivat huonosti menneitä kuunteluja. Kuuntelujen osuushan ei ole kurssikokeissa kovin suuri, niin ei haitannut, vaikka en saanut kuin muutaman pisteen (tuurilla nekin, kun vain arvaili) niistä.

Yo:hon hain vapautuksen, ettei arvosana pienenisi kovin montaa numeroa, kun niissä kuunteluiden osuus on aika iso. Pisteet laskettiin sitten kirjallisten perusteella suhteuttamalla olettaen, että normaalikuuloisena olisin saanut yhtä ison osan kuunteluista oikein, kuten se tavallisesti meneekin.

Nykyisin sitten olen yliopistossa lukemassa. Kannattaa ihmeessä kysyä asiasta lisää. Jos sinulla ei ole kuulolaitetta, niin tilanne voi olla huonompi, mutta toivotaan, että saat jotain apua. Ja kannattaa muistaa sellainen, että äänenvoimakkuus ei yksin paranna kuuntelujen tulosta. Itselläni saan kyllä kovennettua ääntä kipukynnykseen asti, mutta ei se auta. Suomenkielisessäkin tekstissä on haastetta, jos joku puhuu hiljaa ja epäselkeästi ja on paljon taustamölyä. Itselläni kun ei ole kuulo vain huonontunut, vaan alenema vaihtelee eri taajuusalueilla, mikä vaikeuttaa asiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anteeksi mitä? kirjoitti:

Minulla on hieman normaalia huonompi kuulo, ollut jo ala-asteelta lähtien. En nyt muista, kuinka paljon se poikkeaa "normaalista", mutta sen verran kuitenkin, että itsekin sen huomaan. Minulla on myös tinnitystä usein, varsinkin silloin kun olen stressaantunut.

Onkohan mahdollista, että saisin kielten yo-kuunteluista jonkunlaisen helpotuksen kuulovikani takia? Onko muilla kokemusta asiasta? En ole vihtinyt kysyä asiaa opettajaltani, sillä häpeän jostakin syystä kyseistä asiaa. En tiedä miksi, sillä enhän itse voi asialle mitään..

Kuunteluissa olen suhteellisen huono, varsinkin ruotsissa ja englannissa, saksassa vähän parempi. On harmillista, kun numerot aina laskevat juuri sen takia.

Olisi kiva kuulla muiden "kohtalotovereiden" kokemuksista. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu