Nyt masentaa.

Kahden sijaislapsen äiti, isomman kanssa käydään psykiatrisella ja terapiassa, nyt pienemmänkin kanssa alkaa sama rumba (lapset eivät biologisia sisaruksia), eri aiheesta kylläkin.

Surettaa, että näillä lapsilla on usein niin monia ongelmia, vähempikin riittäisi. Ihan sydämestä ottaa.

Mutta, eiköhän tämä tästä. Täytyy vaan sulatella asiaa ja jatkaa eteenpäin - mitäpä näiden lasten puolesta ei tekisi
2537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

meilläkin oli 3 tyttöä. Aikuisia nyt ja omissa elämissään.
Aikoinaan kaksi sisarusta, toista viikottain isän insestin takia terapiassa käytet-
tiin, oli kaunis tyttö, sisar, "tavallinen" eli ei isä välittänyt hänestä, ei terapiaa tarvinnut!
Kolmas eri perheestä, alussa terapiassa insestin takia, terapeutti vaihtui, loppui siihen, parhaiten pärjää elämässä tämä 3. tytär.
Psykat sanoivat meillä olevan vaikeat lapset, no, kaikilla asiat suhtkoht ok nykyisin, ei koti-ikäviä tms, vaikka sijareilla olivatkin yli 10v.
Kyllä se sydämestä otti niin monta kertaa, että, aikoinaan niiden tuhansien lähtökohta-ongelmien takia, että!
Ja kyllä he keskenään tappelivatkin "paikoistaan", vaan nyt käydään vauvaa näyttämässä ja ollaan yhteydessä kuulumisien kaa usein.
Joskus tulevat yllättäenkin käymään, ihan nytkin "sydämestä ottaa" jos otti aikoinaan ennemminkin ne heidän ongelmien kohtaamiset ja "taistelut"!

Äänestä
  • Kuka tuon insestianalyysin oli tehnyt? Saattaa joillain olla tarve hoitaa terveitä. Kyseessä on Mynchausen syndrooma, jota sairastaa tämän insestianalyysin tekijä tai sen tähden sitä hoitava psykiatri. Voisiko siihen analyysiin liittyä analyysin tekijän omat seksuaalihalut tuota "kauniimpaa" tytärtä kohtaan. Ei kukaan isä tai äiti katso että joku lapsistaan olisi kauniimpi kuin toinen. Vaikuttaa oudolta. Tuomittiinko isä vankilaan? Väärillä kuvitelmilla ja uskotteluilla saadaan vielä pahempia traumoja ja henkistä kärsimystä. Yksi keskusrikospoliisin henkilö kertoi joskus tv:ssä juuri näistä lasten aivoiihin iskostetuista tapahtumista joita ei todellisuudessa ollutkaan vaan sosiaalityöntekijä oli omilla kuvitelmillaan sotkenut lasten ajatukset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sad Samantha kirjoitti:

Kahden sijaislapsen äiti, isomman kanssa käydään psykiatrisella ja terapiassa, nyt pienemmänkin kanssa alkaa sama rumba (lapset eivät biologisia sisaruksia), eri aiheesta kylläkin.

Surettaa, että näillä lapsilla on usein niin monia ongelmia, vähempikin riittäisi. Ihan sydämestä ottaa.

Mutta, eiköhän tämä tästä. Täytyy vaan sulatella asiaa ja jatkaa eteenpäin - mitäpä näiden lasten puolesta ei tekisi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu