kuluttajavalituslautakunnan mielestä koira olla enempää rotumääritelmän mukainen kuin tervekään.
Muistakaa hyvät ihmiset laittaa kauppakirjaan koiraa ostaessanne jos haluatte näyttely-tai harrastuskoiran. Jos joudutte jonkun vian takia kääntymään kuluttajavalituslautakunnan puoleen, mahdollinen korvaus evätään koska koira on heidän mielestään hankittu koti-ja seurakoiraksi.
Jostain syystä heidän mielestään tällaisen koiran ei tarvitse olla terve tai rotumääritelmän mukainen. Huh, huh, eipä tullut aikoinaan mieleen ottaa sakemannia pelkästään seura-ja kotikoiraksi. Kasvattaja pesee kätensä kaikista vioista. Esim. koiran isän kuvatut jälkeläiset ovat KoiraNetin mukaan n. 75 % dysplasisia. Valitettavasti silloin ei ollut KoiraNettiä. Tyhmyydestä sakoitetaan !!!!!!
Muistakaa hyvät ihmiset laittaa kauppakirjaan koiraa ostaessanne jos haluatte näyttely-tai harrastuskoiran. Jos joudutte jonkun vian takia kääntymään kuluttajavalituslautakunnan puoleen, mahdollinen korvaus evätään koska koira on heidän mielestään hankittu koti-ja seurakoiraksi.
Jostain syystä heidän mielestään tällaisen koiran ei tarvitse olla terve tai rotumääritelmän mukainen. Huh, huh, eipä tullut aikoinaan mieleen ottaa sakemannia pelkästään seura-ja kotikoiraksi. Kasvattaja pesee kätensä kaikista vioista. Esim. koiran isän kuvatut jälkeläiset ovat KoiraNetin mukaan n. 75 % dysplasisia. Valitettavasti silloin ei ollut KoiraNettiä. Tyhmyydestä sakoitetaan !!!!!!
Vastaukset 12
Vanhimmat
se ostaja määrätä mitä siihen kauppakirjaan laitetaan ? Mun käsittääkseni se kasvattaja laittaa siihen näyttely-, käyttö-, tai kotikoiraksi myynti-maininnan jos jotain haluaa kauppakirjaan laittaa. Eihän kasvattaja voi millään 100 %:sti taata, mitä siitä kasvatista tulee. Sunko mielestä kasvattaja on korvausvelvollinen, jos koira ei pärjää näyttelyissä tai ei ole koulutuskelpoinen yksilö ?
eipäollut kysymys siitä ettei koira pärjää näyttelyssä vaan siitä ettei pitkäkarvaista sinne kannata viedä Koulutuskelpoisuudesta ei myöskään ole kyse jos koiran kanssa ei voi lonkkadysplasian vuoksi täyspainoisesti harrastaa eikä kilpailla.
Menit ostamaan pitkäkarvaisen? Sehän on "virhe" ja huomataan yleensä jo ennen luovutusta ja ihmetyttää miksi nyt itket jos olet koiran ostanut jo ennen tietokantaa????? Olen huomannut että kun pennun ostaja hakee pennun KOTIKOIRAKSI ja jos siihen ilmaantuu jokin vika niin tyyliin "mm-kisahaaveet" meni siinä ja "kans mva:n" arvokin jäi haaveeksi,eli voisitko korvata tässä on tilinumero.On paljon "vikoja" jotka ovat ulkoisten tekiöiden aiheuttamia eikä suinkaan perinnöllisiä ja joista kuitenkin rongutaan korvauksia.Jotenkin alkaa tuntumaan että kun perheelle sattuu rahapula iskemään, niin soitetaan kasvattajalle ja pyydetään korvauksia kun rekulla kasvaa niskassa vääränvärisiä karvoja tai tietoisesti ostettu pitkis onkin virheellinen ja siitä voisi pyytää korvauksia,hei haloo.Uskon että ei kukaan rehellinen kasvattaja tietoisesti tai ilkeyttään myy "viallisia" koiria mutta sellaista olen kuullut että ostaja on ostanut TIETOISESTI kivesvikaisen pennun alennettuun hintaan ja silti vaati kasvattajalta korvauksia kun koira oli vuoden.Että tällaisia ovat nämä jotkut HARRASTUS koiran ostajat!
sinun ottaa noin tiukkaa kantaa asiaan jonka taustoista et tiedä yhtään mitään. Tai sitten juttusi on jonkun kasvattajan puolustuspuhe huonosti onnistuneelle jalostukselle. Toisekseen tuskin kenenkään työssäkäyvän ihmisen talous on muutamasta satasesta kiinni kuten vihjailet ja AINA ei pennustakaan näe mikä siitä on tulossa karvojen suhteen.Ja jos näkee pitäisi ainakin kasvattajan se nähdä.
tarina on sitten laitettu tänne yleiseen keskustelu palstaan jos siihen ei saisi kommentoida omaa mielipidettään??
Työssäkäyvien ehkä mutta on niitä perseaukisiakin ja epärehellisiä.Ja kyllä jokainen kasvattaja pitkän karvan huomaa jo pentuna ja kertoo sen kyllä ostajallekkin.Eipä kuule ole mikään puolustus puhe ja miten koirien jalostus liittyy epärehellisiin ostajiin??Onko tarinan tarkoitus mollata kasvattajia vai miksi en olisi saanut kertoa asian toista puolta?Ehkä en asiasta tiedä mutta kuluttajasuoja vissiin tiesi ja tuomio tuli sen mukaan.
mieltä siinä suhteessa kanssasi, että kyllä kasvattajan pitäisi nähdä onko pentu pitkis vai ei. Pitkäkarvaisuuden ja lonkkien takiako haet korvausta kasvattajalta ? Tuskinpa tulet saamaan, ei lonkkavikaa tavata korvata, JOS kasvattaja on sinulle luovutushetkellä kertonut, että sakemanneilla on tällaisia " vikoja " . Karvasta en myöskään usko sinun mitään korvausta saavan. Voipi olla että olen väärässä, viisaammat korjatkaa asia.
Mulla ittellä on pitkäkarvainen ja voin sanoa että kyllä 7viikkosesta näkee onks koiruliini pitkäkarvainen, tai sitt ostaja on puolisokea.
Meillä on pitkis ihan tarkoituksella ja lonkkavian voi aiheutta itekkin vääränlaisella ruokinnalla ja koiranpidolla.
olen samaa mieltä ja esim.väärä tai puutteellinen liikunta ja ruokinta vaikuttaa lonkkiin ja mistähän kyseinen ostaja tietää ettei hän itse ole koiraa hajottanut.Meidän pitkikset on tunnistettu jo liki 3 viikkoisina eli täytyy kyllä olla sokea jos sitä ei huomaa.
Olisi mielenkiintoista tietää mistä tällainen päätös löytyy. Onko jo netissä. Aikaisemmat päätökset ovat olleet juuri päinvastaisia.
riitta
minun pöytälaatikostani. Päätös tuli viime syksynä pitkällisen kirjeenvaihdon perusteella.
Itse en tiedä löytyvätkö tällaiset päätökset netistä ja mistä sieltä. Olisi kiva näyttää päätöstä Sinullekin asummehan melko lähekkäin.
Koira myydään aina ainoastaan iloksi ja seuraksi. Tämä on kuluttajavalituslautakunnan kanta asiaan. Ellei koiran kauppasopimukseen ole erikseen kirjattu koiraa olevan myyty näyttely-tai jalostuskäyttöön.
Ainoastaan, jos sopimukseen tämä on kirjattu, on kuluttajalla oikeus vaatia korvausta, jos koira ei näihin sovellu.
Käytännössä kukaan kasvattaja ei ole niin tyhmä, että menisi lupaamaan luovutusikäisestä pennusta tulevaa näyttelymenestyjää tai siitoskoiraa.
Ostaja siis ei voi vaatia tällaisia merkintöjä kauppakirjaan, ja jos vaatii, niin taitaa pentu jäädä saamatta.
Oletan nyt, että aloittajan koira on jo reippaasti täysikasvuinen. Jos aloittaja on vasta tässä vaiheessa herännyt siihen, että koira ei ole näyttelykelpoinen, eikä sillä voi tosissaan kisata muissakaan lajeissa, on kuluttajavalituslautakunnan päätös ihan oikea ja johdonmukainen.
Näyttely-tai kisakelvottomuus kun ei vähennä koiran arvoa olla ilona ja seurana perheelleen. Ja mitä tulee siihen, että koiralla on jo ikää, niin n. 6-7 vuotiaan koiran katsotaan täyttäneen myös kriteerit olla ilona ja seurana, vaikka siltä siinä vaiheessa löytyisi mikä perinnöllinen vika tai sairaus tahansa.
Korjaan ylempänä esitetyn väitteen, ettei kasvattajalla olisi korvausvelvollisuutta, jos hän on pennun ostajalle kertonut rodulla olevan jonkin yleisen sairauden. Perusteellinen kirjallinenkaan selvitys EI poista kasvattajan korvausvelvollisuutta, jos nuorella koiralla todetaan jokin synnynnäinen tai perinnöllinen vika, joka haittaa koiran jokapäiväistä elämää.
Lievä lonkkkavika tms. josta huolimatta koira voi elää normaalia kotikoiran elämää, ei oikeuta korvauksiin. Omistajan intoa jotain harrastusta kohtaan ei oteta huomioon, eikä kärsimyskorvausta ihmiselle tunneta.
Kuluttajavalituslautakunnan päätökset eivät päädy julkisiksi nettiin. Aloittajan pöytälaatikosta varmasti löytyy yllä olevat samat perustelut, miksi hänellä ei ole oikeutta korvaukseen.
ja ollaan huolettomin mielin