Tänään sain arvalla 50 euroa. Teki mieli mennä
pelaamaan. Mutta otinkin tankin täyteen bensaa,
vaikka koko ajan tuntui, että pitäisi lähteä
pelaamaan linjaa ( joka antaa parhaiten). Myös
kaupassa käynti herätteillä saa rahat kulumaan
loppuun ja on saanut jotain tärkeää hankittua.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lähipiirissäni on henkilö, jonka pelihimo vähitellen koukutti miljoonavelkaan..:(
on myös paha ja siihen himoon on tarjolla rutkasti houkutuksia.
Kaikkea saa tilattua esim.netistä lehtiä ja sitten kun laskunmaksuaika on, ne jää helposti maksamatta.
Siinä onkin sitten kierre valmis, kun ei voi olla tilaamatta.
Ostamiseen menee myös paljon rahaa, kun kaikkea pitää saada vaikka ei tarvitsisikaan