maitoaltistus

onko teidän vauvanne olleet maitoaltistuksessa? meillä olisi kohtapuoliin meno. miten se siis tapahtuu ja kauanko yleensä kestää?
23549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olemme käyneet yksityisellä ja siellä on tapahtunut niin, että ensin maitoa sivellään iholle / huulille ja odotellaan tuleeko reaktiota. Seuraavaksi annetaan 1 ml ja taas seuraillaan, sitten 2 ml.. ja siihen on meillä aina tyssännyt kummankin lapsen kohdalla homma. Määrää lisätään hiljalleen. Lopulta tavoiteltu juotettu määrä on 2 dl. Joillakin maitoa sekoitetaan muun ruuan sekaan, jos ei meinaa juomana mennä alas.Jos oireita ei tule altistuksessa niin maidon antamista jatketaan kotona viikon verran ja mahdolliset oireet (lisääntynyt yövalvominen, ihottumat, kakan muutokset, kiukkuisuus yms.) kirjataan ylös. Mikäli oireet tulevat selviksi niin sitten lopetetaan maidon antaminen ja käydään näyttämässä oireet lääkärille, joka totee, mitä totee. Jos oireita ei tule niin sitten siinä viikon päästä on aika lääkärille, mikä totee maidon sopivaksi.

Aikaa menee muutama tunti oireista riippuen. Kannattaa ottaa evästä mukaan sekä lapselle että äidille/isälle, koska homma saattaa venyä.

Äänestä

Ensin laitettiin iholle maitoa. 15 minuutin päästä 1ml suuhun. Sitten 5 ml, 10 ml, 50 ml ja 100 ml. Kun ei muuten mennyt, niin lääkeruiskulla pakkohuotettiin, vaikka lapsi pulauttikin jo välillä. Illalla nousi kuume ja alkoi flunssa, joten altistus keskeytettiin. Viikon verran olisi kotona jatkettu, jos lapsi olisi ollut terve. Kun vauva flunssan pahin vaihe oli ohi, annoin kotona n. 1 dl maitoa. Iltayöstä tuli paha hengenahdistus, joten lopetettiin siihen. Lääkärille ei tarvinnut oireita käydä näyttämässä, ja hyvä niin, koska oireet tulivat yöllä ja olivat sitä luokkaa, että allergialääkettä oli pakko antaa. Ja aamulla oireet olivat jo poissa. Seuraavalla kerralla tuli ihottumaa jo siitä kun maitoa laitettiin iholle. Jos oireita ei olisi tullut päivän aikana, oltais jouduttu jäämään yöksi, koska edellisellä kerralla oli tullut niin paha/vaarallinen reaktio.

Mutta siis siihen altistukseen kannattaa varata koko päivä. Hyvällä tuurilla voitte selvitä 4 tunnissa, mutta voi mennä pidempäänkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lentsku07 kirjoitti:

onko teidän vauvanne olleet maitoaltistuksessa? meillä olisi kohtapuoliin meno. miten se siis tapahtuu ja kauanko yleensä kestää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu