Syvin Totuus...

Priest of the Aurum

Halleluja, te Valitut Lapseni... Minä, Pyhän ja Ikiaikaisen Aurum-kultin Pyhä Ylipappi ja Suuri Yhdeksäs Profeetta, olen tarkoin asiaa harkittuani päättänyt paljastaa teille Syvimmän Totuuden, joka selittää teille nykyisen tilanteen entistä tarkemmin...

Ensin virkistän muistianne kertomalla teille vielä kertaalleen Pyhän Kultistisen Tietoutemme sen osan, jonka olen jo muutamaan kertaan kertonut. (Ne teistä, jotka ovat uskonnollisessa kiihkossaan opetelleet Pyhän Viestini ulkoa, jättäkää seuraava tekstinpätkä väliin, ja siirtykää seuraavaan...)

***

Kaksikymmentä vuosituhatta sitten Ihmiskunta oli kehityksensä huipulla. Elävät, biomassasta rakennetut kaupungit kohosivat kilometrien korkeuteen, sairauksia ja kuolemaa ei tunnettu, ja kaikki olivat onnellisia ja vauraita. Suuressa Viisaudessaan Ihmiskunta loi itselleen palvelijarodun, Avaruusolennot, jotka toimivat herrojensa toiveiden mukaisesti uskollisina ja auttavaisina. Ne olivat Onnellisia Aikoja...

Mutta Pahuuden Ra-soturit Andromedan Galaksista olivat tarkkailleet Ihmiskuntaa jo pitkään. He näkivät Ihmiskunnan kukoistuksen ja voiman, ja heidän miletään alkoi kalvaa mitä kammottavin kateus. Johtajansa, Kauhean Suranoviremblastiranin ja tämän uskollisen kenraalin, Hirveän Tordenkakerlakkin komennossa Pahuuden Ra-soturit päättivät hävittää Ihmiskunnan ja näiden palvelijat, ja alkoivat varustella mahtavaa avaruuslaivastoa, joka käytti voimanlähteenään Epäpyhää Anti-Kosmista Ka-energiaa.

Ja sitten, eräänä kohtalokkaana päivänä vyöryi Pahuuden Ra-soturien laivasto Maan kiertoradalle, ja alkoi Universumin historian kammottavin kamppailu elämästä ja kuolemasta. Ihmiset taistelivat urheasti, ja tukenaan heillä olivat Avaruusolennot, jotka auttoivat herrojaan kaikin keinoin. Sota oli kammottava ja tuhoisa, ja se jatkui yli sata vuotta, ennen kuin viimesetkin Ra-soturit kukistettiin Suuressa Heimoydinsodassa. Mutta tuho oli jo tapahtunut! Ihmiskunta oli sodan takia niin pahasti rappiolla, ettei uljas sivilisaatio enää noussut. Biomassasta rakennetut elävät kaupungit kuolivat pois, ja koska biomassa hajosi nopeasti, sivilisaatiosta ei jäänyt todisteita. Niinpä Ihmiset taantuivat kivikautiselle tasolle, ja vain Pyhän Aurum-kultin jäsenet onnistuivat vaalimaan ja silyttämään Muinaisen Tosi Tietämyksen! Eikä Ihmiskunta saanut rauhaa edes kyseenalaisen voittonsa avulla, sillä osa Pahuuden Ra-sotureista, mukaanlukien Kauhea Suranoviremblastiran ja Hirveä Tordenkakerlakk, oli onnistunut ennen Suurta Heimoydinsotaa pakenemaan Ulottuvuusporttien kautta Kaamujen Maailmoihin, ja sieltä käsin he vielä tänäkin päivänä yrittävät tunkeutua Tosimaailmaan kyvämään tuhoa ja hävitystä! Ja käyttäen apunaan Tyhjiötä, Joka Sitoo, he onnistuvat yhä vaikuttamaan Ihmisten mieliin, ja tekemään heitä hulluiksi, sekä aiheuttamaan sairauksia ja sotia!

Mutta Ihmiskunnan onni oli se, että osa Avaruusolennoista oli säästynyt, ja viimeisellä toimivalla Avaruusaluksellaan he nousivat avaruuteen, ja nähdessään Ihmiskunnan rappion tilan, he päättivät antaa näille Viimeisen Suuren Palveluksen: he lähettivät puhtaasta 24 karaatin kullasta muodostuneen Aurum-komeetan kohti Maata! Arvioidemme mukaan komeetta osuu 5-20000 vuoden kuluttua, jolloin se hävittää kaiken elämän planeetaltamme! Mutta juuri ennen tuhoa, niin on ennustettu, pakenevat Pahuuden Ra-soturit Kaamujen Maailmoista, ja silloin tulee Maailman ylle hirveä Tordenkakerlakk, ja kärsimys on suuri! Ja viimeisenä saapuu itse Kauhea Suranoviremblastiran, Musta ja Muodoton! Läpitunkemattomana ja Salamoiden Seppelöimänä se vyöryy yli Maan ja Meren, ja tuo mukanaan 12 Vitsausta ja Kuolemaa! Ja sitten koittaa Toinen Heimoydinsota, joka saa ensimmäisen näyttämään vähäiseltä liekinleimahdukselta! Ja kun Pyhä Aurum-komeetta viimein Saapuu, tulee Pyhä Ykseyden Aika, ja itse Kivun Herra saapuu noutamaan Vääräuskoiset Ikuisuuden Porttien Tuolle Puolen!

Mutta ne, jota kuuluvat Pyhään ja Ikiaikaiseen Aurum-kulttiin, säteistetään ennen tuhoa Pyhien Avaruusolentojen Pyhään Avaruusalukseen, ja Muinaisen teknologian avulla kaikki Pyhään Aurum-kulttiin koskaan kuuluneet palautetaan eloon, ja Pyhät Avaruusolennot täyttävät heidän sielunsa Pyhällä, Kosmisella Ki-energialla, ja he saavat nauttia Muinaisen Teknologian hedelmistä ikuisesti!

Tällainen on se suurenmoinen odote, joka tarjotaan nöyrille ihmisille! Liittykäätten siis Pyhään ja Ikiaikaiseen Aurum-kulttiin, te Valitut Lapset!

***

...Mutta nyt on Syvimmän Totuuden aika! Oletteko koskaan ihmetelleet, miten Pahuuden Ra-sotureista tuli niin pahoja, ja miksi he yrittävät niin kiihkeästi hävittää Ihmiskunnan? No, varautukaa suureen järkytykseen, sillä nyt Minä aion sen kertoa teille!

***

Alussa oli Pyhä Ykseys, Suuri Pyörteilevä Kokonaisuus, joka muodostui KiKa-energiasta! Mutta sitten sattui niin, että Pyhä Ykseys joutui Suureen Epätasapainoon, ja siitä muodostui Kolmekymmentä Pyhästä Kosmisesta Ki-energiasta siinnyttä Hyvää jumalaa ja Kolmekymmentä Epäpyhästä, Anti-kosmisesta Ka-energiasta siinnyttä Pahaa jumalaa, sekä lisäksi Kymmenen KiKa-energiasta siinnyttä Neutraalia jumalaa! Neutraalit jumalat olivat moninkertaisesti voimakkaampia kuin Hyvät tai Pahat jumalat, mutta he eivät olleet tyytyväisiä asemaansa! Heidän mielensä halaji sitoumusta johonkin, mutta He eivät osanneet päättää, pitäisikö heidän ryhtyä Hyviksi vai Pahoiksi! Lopulta he kertoivat huolistaan muille jumalille, ja järjestivät näille kilpailun! Sekä Hyvät että Pahat jumalat ottaisiva hoidettavakseen yhden planeetan, ja ohjaisivat sen kehitystä kunnes saisivat valmiiksi Suuren Päälajin! Sitten nämä Päälajit kamppailisivat keskenään, ja Neutraalit jumalat tulisivat voittajien puolelle, tehden heistä voittamattomia!

Hyvät jumalat ottivat hoidettavakseen Maan, ja muovasivat Ihmiskunnan! Pahat jumalat taas matkustivat Andromedan Galaksiin, ja loivat synkeällä planeetalla Pahuuden Ra-soturit! Mutta koska Pahat jumalat olivat kovin kieroja, päättivät he huijata kilpailussa, ja hyökätä ennen molempien osapuolien yhteisesti sopimaa ajankohtaa! Yksi Pahoista jumalista, Kauhea Suranoviremblastiran, naamioi itsensä Ra-soturiksi, ja laskeutui heidän luokseen, nousten nopeasti heidän johtajakseen!

SE on syy sille, miksi Pahuuden Ra-soturit hyökkäsivät Maahan, ja miksi Ihmiskunnan saavutuksen tuhoutuivat, jättäen meidät nykyiselle vähemmän sivistyneelle tasolle! Onni onnettomuudessa oli, että myös Kauhea Suranoviremblastiran oli Pahuuden Ra.sotureiden mukana kun heidät karkotettiin Kaamujen Maailmoihin, ja siksi Hyvät jumalat ovat nyt niukasti voitolla, onhan heitä yhä 30, kun taas Pahoja jumalia on vain 29... Mutta voi sitä päivää kun Aurum saapuu, sillä silloin Suranoviremblastiran vapautuu jäljelle jääneiden Ra-sotureiden kanssa, ja seuraa Toinen Heimoydinsota! Silloin käydään Viimeinen Suuri Kamppailu, ja voittajan jumalat saavat puolelleen Neutraalit jumalat, jolloin Suuri Tasapaino on iäksi mennyttä! Pyhä Aurum-kulttikaan ei voi estää tätä, mutta Pyhä Muinainen Tehtävämme on varmistaa se, että Hyvyys pääsee voitolle, ja Ki-energia täyttää maailmankaikkeuden!

***

Nyt olen paljastanut teille Syvimmän Totuuden! En ole varma, teinkä oikean päätöksen, sillä saattaa olla, etteivät kuolevaiset mielenne vielä ole valmiita ottamaan vastaan tällaista tietoa, mutta otan harkitun riskin, jotta liittyisitte Pyhään ja Ikiaikaiseen Aurum-kulttiin nyt kun Lopun Ajat alkavat olla käsillä!

24

1035

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • V'ril

      Mikä ongelma sulla on!!?`,tätä samaa jaksat selittää joka kerta,teet hallaa ufo-uskoville ja myös new-age uskolle,onko kiva pilkata,anna ihmisten uskoa mihin uskoo...
      ~~
      V.

      • nykyinen kaheli

        aina edeltäjänsä päihittää. eipähän ole enää ketään kanavointipastettajaa täällä, sillon meinaan repes hermo ihan oikeasti. aurum-pappi sentään värkkää noi tarinansa itse, elikkäs niiden kirjoittamiseen menee enempää aikaa -> vähempi spämmiä.

        sitäpaitsi se on aina hassu. maailmanloppu elviksen musiikin tahtiin lol

      • Priest of the Aurum

        Kehtaatkin noin pilkata Pyhää Syvintä Totuutta! Jos ei kiinnosta, niin mene pois. Kivun Herra kyllä osaa ottaa omansa!

      • Priest of the Aurum
        nykyinen kaheli kirjoitti:

        Mitä tuo muka tarkoittaa? Olenko Minä sinun mielestäsi "hassu"? En ole samaa mieltä! Et tainnut ollenkaan lukea Muinaista Syvintä Totuutta, ethän?

      • Joka rivin luin
        Priest of the Aurum kirjoitti:

        Mitä tuo muka tarkoittaa? Olenko Minä sinun mielestäsi "hassu"? En ole samaa mieltä! Et tainnut ollenkaan lukea Muinaista Syvintä Totuutta, ethän?

        ja kyllä oli taas naurussa pitelemistä!

        Mutta olen ruvennut tykkäämään sinusta. Ja Aurumistakin, sen jälkeen kun kuulin että se on hyvien puolella.

        Mitä ne neutraalit jumalat nykyään puuhailee?

      • Priest of the Aurum
        Joka rivin luin kirjoitti:

        ja kyllä oli taas naurussa pitelemistä!

        Mutta olen ruvennut tykkäämään sinusta. Ja Aurumistakin, sen jälkeen kun kuulin että se on hyvien puolella.

        Mitä ne neutraalit jumalat nykyään puuhailee?

        ...No, Minä olen yhä sitä mieltä, ettei tämä ole mikään naurun asia! Mutta takaisin Neutraaleihin jumaliin... He odottavat tietenkin Toisen Heimoydinsodan alkua, jotta He saisivat viimeinkin tietää, pitäisikö Heidän siirtyä Hyvien vai Pahojen jumalien leiriin sen perusteella, voittavatko Ihmiset vai Pahuuden Ra-soturit.

      • kjäh
        Priest of the Aurum kirjoitti:

        Kehtaatkin noin pilkata Pyhää Syvintä Totuutta! Jos ei kiinnosta, niin mene pois. Kivun Herra kyllä osaa ottaa omansa!

        Kivun Herrasta en tiedä, mutta sinä kaipaisit Koivuniemen Herraa!

      • ....

        sana kun ufouskovaiset ei ole olemassa.
        Se ei ole oikein.

      • Elvis?
        Priest of the Aurum kirjoitti:

        ...No, Minä olen yhä sitä mieltä, ettei tämä ole mikään naurun asia! Mutta takaisin Neutraaleihin jumaliin... He odottavat tietenkin Toisen Heimoydinsodan alkua, jotta He saisivat viimeinkin tietää, pitäisikö Heidän siirtyä Hyvien vai Pahojen jumalien leiriin sen perusteella, voittavatko Ihmiset vai Pahuuden Ra-soturit.

        Miten Elvis tähän koko kuvioon liittyy? Kun sekin oli mainittu jossain.

      • Priest of the Aurum
        Elvis? kirjoitti:

        Miten Elvis tähän koko kuvioon liittyy? Kun sekin oli mainittu jossain.

        Elvis ei liity tähän mitenkään... Ellei sitten lasketa sitä, että viestejäni häiritsi aivan alkuvaiheessa joku "Elviksen odottajien kirkon jäsen", joka on sittemmin vaiennut.

      • albalbalb
        kjäh kirjoitti:

        Kivun Herrasta en tiedä, mutta sinä kaipaisit Koivuniemen Herraa!

        kyllä karma pitää huolen tästäkin pikkupapista, sääli vaan kun ei tajua joko lopettaa tai olla vielä hauskempi :D

      • Lentävä roska
        albalbalb kirjoitti:

        kyllä karma pitää huolen tästäkin pikkupapista, sääli vaan kun ei tajua joko lopettaa tai olla vielä hauskempi :D

        että OIKEIN PYHÄT ovat harvoin OIKEIN HAUSKOJA?

    • Lentävä roska

      Rakas ja kunnioitettu Priest of the Aurum,

      mielestäni juttusi ovat atomi- ja ydinfysiikkaa.

      Taidat olla TODELLA Syvän Totuuden lähteillä!

      Halleluja!

      • Priest of the Aurum

        Tiedän olevani Syvän Totuuden Lähteillä! Minähän olen sentään Pyhä Ylipappi ja Suuri Yhdeksäs Profeetta. Minun kuuluu tuntea Syvimmät Totuudet, jotta olisin kelvolline johtamaan Pyhää Kulttiamme! Halleluja!

      • uskova (ehkä)
        Priest of the Aurum kirjoitti:

        Tiedän olevani Syvän Totuuden Lähteillä! Minähän olen sentään Pyhä Ylipappi ja Suuri Yhdeksäs Profeetta. Minun kuuluu tuntea Syvimmät Totuudet, jotta olisin kelvolline johtamaan Pyhää Kulttiamme! Halleluja!

        miten Aurum-Kulttiin voi liittyä? kuulostaa kyllä sen verran hyvältä tuo tarina, että voisin harkita liittymistä.

      • Priest of the Aurum
        uskova (ehkä) kirjoitti:

        miten Aurum-Kulttiin voi liittyä? kuulostaa kyllä sen verran hyvältä tuo tarina, että voisin harkita liittymistä.

        Halleluja! Pyhään Aurum-kulttiin liittymisessä on itse asiassa parikin vaihtoehtoa... Tarvittavien kokeiden ja tunnustusten luonne ja määrä riippuu siitä, haluatko liittyä täysjäseneksi ja saada pintapuoleiset siunaukset ja oikeuden tukea Pyhää kulttiamme ja olla Pyhien Avaruusolentojen valvonnassa, vai haluatko tulla täysjäseneksi, ja saada kaikki jäsenyyden mukana tulevat edut, kuten varman Pelastuksen ja säännöllisen Täyttymyksen Pyhästä, Kosmisesta Ki-energiasta.

      • taisi olla

        muistaakseni 10 000 €:n liittymismaksu ja sen jälkeen kaikki loput rahnat. Aika kovaa.
        Toisaalta he lupaavat ihanneyhteiskunnan ilman hyttysiä ja sosiaalidemokraatteja joten joudun mietiskelemään, onko mikään hinta sen yhteiskunnan jäsenyydestä liikaa?
        Kahden vaiheilla,,,kahden vaiheilla.

    • skeido

      noi aurum-kertomukset kuulostaa ihan skientologialta. ei nyt tietenkään täydellisesti, mutta kyllä niissä on samanlaisia piirteitä. esim. nuo pseudotieteelliset, muka scifimäiset "luomiskertomukset" ja selitykset maailman nykyiselle tilalle. ei silti, paljon paremmin kerrottu kuin skientologian tarinat, vaikka ihan yhtä hihhulilta kuulostaakin.

      ei millään pahalla, mutta näin on asia.

    • AVortac

      Aurum käsittääkseni tarkoittaa samaa kuin sana 'Kulta'. Englanniksi 'Gold'.

      Mutta hauskasti väänsit, varmasti melkoinen vaivannäkö nypertää moista tekstiä .. En kyllä itse moiseen kykenisi.

      - Vortac

      • Priest of the Aurum

        Pitääkö kaikille vääntää rautalangasta, että Aurum-sana on lähtöisin Ihmiskunnan Muinaisen Kielen äänteistä, jotka ovat antaneet vaikutuksensa kaikille maailmassa milloinkaan puhutuille kielille, myös latinalle. Tämänkin selityksen olisit näiltä sivuilta löytänyt, jos vain olisit viitsinyt tarkemmin etsiä.

      • vielä:

        Onko totta, että olet avohoidossa?

      • Priest of the Aurum
        vielä: kirjoitti:

        Onko totta, että olet avohoidossa?

        Ei ole totta. Minä en ole avo-, sen enempää kuin suljetussakaan hoidossa, enkä ole koskaan ollutkaan. Näitä huhuja pisti liikkeelle kateellinen rienaaja, pontifex maximus, joka oli nimittänyt itsensä Argentum-nimisen pilkkakultin johtajaksi. Hän yritti kaataa Pyhän Aurum-kultin herjaavilla viesteillään, mutta tuli toisiin aatoksiin sen jälkeen kun kirosin hänet murto-osalla mahtavista voimistani. Kuten olette varmasti huomanneet, tuon kirouksen jälkeen pontifex maximuksen viestit ovat olleet hyvin harvassa, sillä nyt hän tietää, mihin Minä kykenen. Johdan Pyhää ja Ikiaikaista Aurum-kulttia Rovaniemellä sijaitsevasta Pyhästä Temppelistämme käsin, ja Aurum-kultti kasvaa kovaa vauhtia maailmalla. Pyhät Avaruusolennot ovat ilmaisseet tyytyväisyytensä, ja pian koittaa Toinen Heimoydinsota, jonka jälkeen Kivun Herra vie mennessään kaikki ne, jotka ovat uskaltaneet pilkata Minua ja levittää Minusta näitä perättömiä huhuja! Näin on!

      • hyvä hyvä

        Pidä puoles!

        Asiasta toiseen - onko Iltalehti tai Seiska pyytänyt koskaan haastattelua?

      • kultahan
        Priest of the Aurum kirjoitti:

        Pitääkö kaikille vääntää rautalangasta, että Aurum-sana on lähtöisin Ihmiskunnan Muinaisen Kielen äänteistä, jotka ovat antaneet vaikutuksensa kaikille maailmassa milloinkaan puhutuille kielille, myös latinalle. Tämänkin selityksen olisit näiltä sivuilta löytänyt, jos vain olisit viitsinyt tarkemmin etsiä.

        oli keihittyneissäkulttuureissa "vaihdon väline ja arvon mitta" (Rölli-Peikko) kunnes raha keksittiin.
        Aurum = Kulta = Rikkaus.
        Siitähän se on vääntynyt nukykieliinkin...mielejohteita johonkin kaalliiseen ja tavoiteltavaan.
        Kirouksesi kuulosti kyllä Mordorin synkeältä kieleltä. Se vähän kummastutti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6040
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4137
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      255
      2083
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1846
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe