VAROITUKSEN SANA

Laitoimme rahat omakotitalon rakentamiseen. Muutimme noin 50 kilometrin päähän työpaikoistamme haja-asutusalueelle. Täällä tarvitsemme kahta autoa. Olemme kolmekymppisiä. Haluaisimme yrittää lapsia.

Emme kuitenkaan voi.

Syynä tähän ovat nousseet korot ja ylittynyt rakennusbudjetti.

Jotenkin tuntuu nurinkuriselta. Teimme talon, jotta lapsilla olisi hyvin tila leikkiä sisällä ja ulkona. Nyt meillä ei ole enää varaa lapsiin. Eikä oikein mihinkään muuhunkaan. Autotkin vanhenevat ja saa nähdä, lähtevätkö enää kohta käyntiin.

Pitäisiköhän sittenkin myydä pois? Talo oli haaveemme ja pidämme siitä pajon. Haluaisimme kuitenkin perustaa perheen.

Myymällä meillä saattaisi luultavasti olla varaa lapsien tekoon ja kohtuulliseen taloudellisen turvallisuuteen.

Siis pitäisikö myydä vai jäädä kahdestaan omakotitaloon?
172890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Unohtakaa lasten teko ja vaihtakaa autot parempiin. Pankaa mökki koreaksi. Kakaroista ei ole kuin turhia kuluja ja entäs se vaippojen kanssa sotkeminen? Kamoon, miettikääpä nyt mikä elämässä on tärkeää! Mikä mies se on, joka ei omassa talossa asu!!!1yks1!

Äänestä
  • Olitko tosissasi? Vaikutti siltä, että pilailit.

    Emme lisäksi saa lainaa enää autojen vaihtoon pankista. Kännykällä tms. luultavasti irtoaisi, koska meillä ei ole mitään häiriöitä. Toisaalta emme halua enää ottaa lisää lainaa.

    Tuntuu kyllä siltä, että kannattaisi myydä.

    Äänestä

  • Mesiis kirjoitti:

    Olitko tosissasi? Vaikutti siltä, että pilailit.

    Emme lisäksi saa lainaa enää autojen vaihtoon pankista. Kännykällä tms. luultavasti irtoaisi, koska meillä ei ole mitään häiriöitä. Toisaalta emme halua enää ottaa lisää lainaa.

    Tuntuu kyllä siltä, että kannattaisi myydä.

    Vähän järjestelette asioita ja vähennätte turhia menoja, niin saatte kunnon menopelit pihaan. Ulkona syömiset, turhat hienostelut vaatteilla ja sellaiset joutavat pois.

    Kunnon autot alle ja oma talo, mitä muuta ihminen muka voi kaivata?

    Äänestä

Kaikkea ei tarvitse saada heti. Vaikka kaveri tai naapuri ostaa omakotitalon, ei juuri sinun tarvitse sellaista saada. Pienten lasten kanssa pärjää oikein hyvin pienemmässäkin. Ja nykyään ei ole takeita että saa edes lapsia.

Kun vanhempani ostivat ensimmäisen asuntonsa 70-luvulla meidän lasten ollessa pieniä, he ostivat pienen, josta sitten siirryttiin suurempaan asteittain. Otettiin lainaa kestokyvyn mukaan ja voin vakuuttaa ettei perheemme elämänlaatu ollut millään muotoa huono, vaikkemme 150m2 asunnossa asuneetkaan. Asumisväljyyden arvostus on mennyt ehkä hieman liian pitkälle. Monet muut tekijät määräävät elämisen laadun kuin asumisen tasokkuus. Oma perheeni oli yhtä tyytyväinen ja onnellinen vuokralla kuin olemme nyt omassa. Ihmisen tyytyväisys elämäänsä ei ainakaan meillä riipu asumisesta, enemän merkitsee että on sinut itsensä kanssa eikä yritä elää muiden asettamien kriteerien mukaan. Ja ihminen joka on tyytyväinen elämäänsä, ei koe tarvetta arvostella muiden ratkaisuja. Eikä myös tee asioita siksi että muut tekevät tietynlaisia ratkaisuja.

Äänestä
  • ..kerrostalokämpässä. Mieluummin kunnon talo kuin lapset. Siinä järjestyksessä hommat pitää hoitaa!1yks1!

    Äänestä

No aika ilkee yhtälö.

Myykää talo, saatte veilä voittoa. Alottakaa vaatimattomammin. Eli ostakaa vanhempi talo tai joku rivarinpätkä.

Äänestä

Kerran ootte rakentaneet mieleisenne talon niin melkeen kannattaisi pitää siitä kiinni viimeiseen asti. Jossain vaiheessa helpottaa jos molemmilla varma työpaikka. " uusi on aina uusi ". Kuka sitä nyt sitten enää vaihtaisi -70-luvun kerrostalo asuntoon. Ei auton tarvi olla uusi.

Äänestä

Kirjoita nyt jumalauta parempaa proosaa.

Äänestä

Alkuperäinen viesti varmaan provo, mutta on siinä pala totuuttakin.

Itse olen muutaman tutun muuttoa kehyskuntiin ihmetellyt.

Kehyskunnista matkustaminen työn ääreen (useilla, kuten heillä, työt ovat ns. keskustassa) on kallista.

Vanhalla autolla ajaminen kustantaa n. 30senttiä/km ja uudella (0-3v) 40senttiä/km. Toisen auton on näiltä etäisyyksiltä oltava uudehko ja toinen voi olla vanhempi. Jos työmatka on esim. 35km yhteen suuntaan, niin matkat kustantavat vuodessa molemmille yhteensä (0,3 + 0,4) * 35 * 2 * 200 = 9 800e/v.

Jos oletetaan, että verrokkiasukkaat Espoossa tarvitsevat kuitenkin yhden auton, niin ero on
0,3 * (35-10) *2 * 200 + 0,4 * 35 * 2 * 200 = 8 600e/v.

Aika isoja summia molemmat, kumpi tahansa on kyseessä. Pienemmällä summalla esim. makselee korot 5% korkotasolla 8 600 / 0,72 / 0,05 = 240 000e kokoisesta lainasta.

En oikein usko matkakustannusten laskevan, joten kehyskunnissa asumisen hinta tulee nousemaan.

Yllä oleva nyt on prosenttilaskuilla leikittelyä. Huomioitavaa kuitenkin on, että etäällä asuvista molemmat viettävät tunnin joka päivä kulkimissaan enemmän. Tunti joka päivä on paljon. Jos tälle laskeskelee jotain hintaa (paljonko jokainen vapaa- aikaansa arvostaa) otetaampa vaikka 10e/ tunti, jolloin lisäkustannukseksi saadaan 10 * 2 * 200 = 4 000e/v.

Elämä on.

Äänestä
  • jos tilanne tuo,myykää ihmeessä.onko järkeä stressata itseään laskuilla joista ei kuitenkaan tule selviämään?parempi myydä itse,kuin antaa tilanteen mennä pakkohuutokaupa tasolle!Suurella osalla velallisista tulee olemaan erittäin ankeat ajat.Selitykseksi varmaankin riittää korkojen raju nousu.

    Äänestä

  • jossakin on asuttava! haluatteko asua kerrostalossa missä kaikki naapurit dokaa viikonloput ja metelöi klo 04 aikaan yöllä tai rööki haisee tuulettimesta sisään??

    Niin ja vuokralla asuminen ei todellakaan ole rahan säästämistä vaikka nyt yli 50% menettätte pankin korkoihin!

    Niin ja noista matkakuluista -se on totta että kilometrit lisää kuluja mutta eipä todellakaan kiinnosta enää istua ruuhkabussissa valkosipuli -krapulapaskalle haisevan vieressä! ei tod!
    Ja ainakin asuessani kehä I varrella meni aivan sama aika bussissa jollei joskus pidempäänkin kuin mitä tällä hetkellä kuljen autolla töihin!

    Joten jokainen miettii mitä elämässä haluaa-mistä on onnellinen -itse olen asunut lapsuuteni 280m2 vanhassa omakotitalossa ja olen aina ikävöinyt omaa tilaa ja rauhaa ja ne vuodet mitä elässäni olen joutunut asumaan kerrostalossa ovat olleet ahdistavia enkä juuri kotonani viihtynyt -nyt en lähde kotoani juuri mihinkään koska voin toteuttaa niin monia asioita harrastuksin ja tila ei ahdista joten olen onnellinen tilanteestani vaikka kuluja on enemmän kuin pienessä yksiössä asuessamme -niin ja asuimme ennen paritalon kolmiossa joten samalla lainalla asutaan puolet isommissa neliöissä!!Pitää olla käsistään kätevä tavallinen duunari joka saavuttaa samalla asumiskululla myös omakotitalon kuin asuu pienessä ja kalliissa asunnossa stadin sykkeessä -joku toinen on onnellinen siitä ja se hänelle suokoon!

    Äänestä

  • rahaa tulee ja rahaa menee kirjoitti:

    jossakin on asuttava! haluatteko asua kerrostalossa missä kaikki naapurit dokaa viikonloput ja metelöi klo 04 aikaan yöllä tai rööki haisee tuulettimesta sisään??

    Niin ja vuokralla asuminen ei todellakaan ole rahan säästämistä vaikka nyt yli 50% menettätte pankin korkoihin!

    Niin ja noista matkakuluista -se on totta että kilometrit lisää kuluja mutta eipä todellakaan kiinnosta enää istua ruuhkabussissa valkosipuli -krapulapaskalle haisevan vieressä! ei tod!
    Ja ainakin asuessani kehä I varrella meni aivan sama aika bussissa jollei joskus pidempäänkin kuin mitä tällä hetkellä kuljen autolla töihin!

    Joten jokainen miettii mitä elämässä haluaa-mistä on onnellinen -itse olen asunut lapsuuteni 280m2 vanhassa omakotitalossa ja olen aina ikävöinyt omaa tilaa ja rauhaa ja ne vuodet mitä elässäni olen joutunut asumaan kerrostalossa ovat olleet ahdistavia enkä juuri kotonani viihtynyt -nyt en lähde kotoani juuri mihinkään koska voin toteuttaa niin monia asioita harrastuksin ja tila ei ahdista joten olen onnellinen tilanteestani vaikka kuluja on enemmän kuin pienessä yksiössä asuessamme -niin ja asuimme ennen paritalon kolmiossa joten samalla lainalla asutaan puolet isommissa neliöissä!!Pitää olla käsistään kätevä tavallinen duunari joka saavuttaa samalla asumiskululla myös omakotitalon kuin asuu pienessä ja kalliissa asunnossa stadin sykkeessä -joku toinen on onnellinen siitä ja se hänelle suokoon!

    Näinhän se menee. Joko yksiö keskustassa, tai omakotitalo korvessa ja hieman pidempi matka. Aamunkoittoa vain sinnekkin.

    Tarinan tarkoitus oli esittää, että noilla matkakuluilla (työmatkaan kulutettu aikahan on ilmaista) ostaa jo aika paljon kalliimman talon lähempää.

    En itse kulje krapulapaskalta haisevan vieressä, vaan kävelen/ pyöräilen töihin 2,7 km. En myöskään ikävöi lapsuuteni isoa kotia, vaan asun sellaisessa.

    Siinä missä teikäläinen jurruttaa ruuhkassa kallistuvien matkalukulejen maailmassa ja kierrättä maitotölkkeä palauttamalla ne ajamalla autolla 5km "lähikaupan" kierrätykseen, säästän omaa rahaa ja pelastan maailman. Mistäköhän meikäläinen saisi mitalin?

    Terveisin,
    Käsistään kätevä duunari, joka värkkäsi tuvan "hieman" lähempää.

    Äänestä

mistä tietää saatteko mokomat tuhnut edes lasta aikaiseksi. Huono provo.

Äänestä
  • amisviiksen ja oikeankäden ristisiitos.

    Äänestä

Ei ole helppoa päättää myynnistä. Ilmeisesti se taitaa olla kuitenkin ainut vaihtoehto.

Kasvanut rakennusbudjetti, nousseet korot, aliarvioidut autoilukulut ja lasten teon vaikutus talouteen tulivat meille yllätyksenä. Arvioimme pieleen noin 1000 euroa kuussa. Samoin teki pankkimme.

Emme usko olevamme yksin asian kanssa, mutta aika synkältä tämä tuntuu.

Äänestä
  • ette ole yksin. Meillä on lapset ja OKT rakenteilla. Budjetti karannut sellaiset 20%. Voi hyvin olla, että rakennutimmekin talon jollekin toisille. Toivottavasti saa edes jotain voittoa rakennuttamisen stressistä.

    Äänestä

"Autotkin vanhenevat ja saa nähdä, lähtevätkö enää kohta käyntiin."

Niitä autoja voi muuten huoltaa ja korjata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ELÄMÄ PIELESSÄ? kirjoitti:

Laitoimme rahat omakotitalon rakentamiseen. Muutimme noin 50 kilometrin päähän työpaikoistamme haja-asutusalueelle. Täällä tarvitsemme kahta autoa. Olemme kolmekymppisiä. Haluaisimme yrittää lapsia.

Emme kuitenkaan voi.

Syynä tähän ovat nousseet korot ja ylittynyt rakennusbudjetti.

Jotenkin tuntuu nurinkuriselta. Teimme talon, jotta lapsilla olisi hyvin tila leikkiä sisällä ja ulkona. Nyt meillä ei ole enää varaa lapsiin. Eikä oikein mihinkään muuhunkaan. Autotkin vanhenevat ja saa nähdä, lähtevätkö enää kohta käyntiin.

Pitäisiköhän sittenkin myydä pois? Talo oli haaveemme ja pidämme siitä pajon. Haluaisimme kuitenkin perustaa perheen.

Myymällä meillä saattaisi luultavasti olla varaa lapsien tekoon ja kohtuulliseen taloudellisen turvallisuuteen.

Siis pitäisikö myydä vai jäädä kahdestaan omakotitaloon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu