Miellyttäviä

Itävallassa on aina yhtä miellyttävä piipahtaa.

Nyt, viime viikolla erään Langenloisilaisen ravitolan emäntä halusi välttämättä lahjoittaa kaksi laativiinipulloa lahjakartongissa (tärkeää hänelle).
Sama tapahtui myös viime syyskuussa.
Miksi? Hänen poikansa oli aikanaan Kyproksella YK- joukoissa suomalaispataljoonan naapureina.

Vuosia sitten, penskojen kulkiessa mukana, meidät syötettiin ja juotettiin samassa paikassa ilmaiseksi.
Niillä oli kesäkuun alussa vappurentteleiden purkutalkoot ja meidät kutsuttiin mukaan.

Ynnä muuta!
Mutta kieltä on osattava seurustelutarpeen verran.
Lontoon murteen saa työntää perseeseensä.
Sitä jos tarjoaa niin asenteet muuttuvat ja hyvin harva sitä varsinaisten turistialueiden ulkopuolella ymmärtääkään. Varsinkaan vahemmista.
2989
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Veit sanat suustani! Olet suomalainen ja jos puhut vähän vielä "paikallisesti" kieltä olet melkein "Landsmann". Englanti ei ole mikään suosikkikieli sielläpäin.
Sekä luottokortit, niiden käyttö on heidän mielestä pelleilyä. Tietenkin isoimmissa kaupungeissa suuremmissa ostoksissa asia on ok. mutta mm.ravintola- ja pikkumaksuissa se katsotaan piruiluksi ja elvistelyksi. Siihen vielä tarjoat Englantia niin...

Äänestä
  • missä "kylässä" täällä olet. Onpa noita paikkoja joissa luottokortit ainakin talvisin vinkuu aika lailla..mutta noin yleensä luottokortteja ei tosiaan voi käyttää niinkuin Suomessa joka r-kioskilla, ei edes suuremmissa kaupungeissa. Englantia osaaavat paremmin täällä vain ihmiset jotka ovat kieltä erikseen opiskelleet tai ne jotka ovat asuneet ulkomailla. Kielenopetuksen taso tavallisessa koulussa ei ole täällä kuten esim. Suomessa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia! kirjoitti:

Itävallassa on aina yhtä miellyttävä piipahtaa.

Nyt, viime viikolla erään Langenloisilaisen ravitolan emäntä halusi välttämättä lahjoittaa kaksi laativiinipulloa lahjakartongissa (tärkeää hänelle).
Sama tapahtui myös viime syyskuussa.
Miksi? Hänen poikansa oli aikanaan Kyproksella YK- joukoissa suomalaispataljoonan naapureina.

Vuosia sitten, penskojen kulkiessa mukana, meidät syötettiin ja juotettiin samassa paikassa ilmaiseksi.
Niillä oli kesäkuun alussa vappurentteleiden purkutalkoot ja meidät kutsuttiin mukaan.

Ynnä muuta!
Mutta kieltä on osattava seurustelutarpeen verran.
Lontoon murteen saa työntää perseeseensä.
Sitä jos tarjoaa niin asenteet muuttuvat ja hyvin harva sitä varsinaisten turistialueiden ulkopuolella ymmärtääkään. Varsinkaan vahemmista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu