Ajelimme Suomen maanteitä tuossa viikonloppuna ja panin merkille tienviitat.
Tuli asetus muutama vuosi sitten, että joka tienpätkällä tulee olla nimi.
Kuinka kauniita nimiä onkaan keksitty.
Ja suuri osa kolmois-yhdyssanoja: Pohjatuulentie,
Korkiavuorentie, Rantapellontie, Alarannantie.
Ihan pettyi kun joku oli pelkästään Asematie tai Rantatie.
Kyllä meillä on kauniiden sanojen käyttötaito.
Suomi on kaunis kieli!
Tuli asetus muutama vuosi sitten, että joka tienpätkällä tulee olla nimi.
Kuinka kauniita nimiä onkaan keksitty.
Ja suuri osa kolmois-yhdyssanoja: Pohjatuulentie,
Korkiavuorentie, Rantapellontie, Alarannantie.
Ihan pettyi kun joku oli pelkästään Asematie tai Rantatie.
Kyllä meillä on kauniiden sanojen käyttötaito.
Suomi on kaunis kieli!
Vastaukset 15
Vanhimmat
kuin kaikki ihokarvani olisivat olleet väsyksiin asti pystyssä odottamassa tuollaisia sanoja,
nyt ne laskeutuivat lepoasentoon.
Juuri noin on asianlaita.
Huolletaan yhteistä kaunista kieltämme,
rakennetaan, ei revitä,
ei aina haeta oman murteen paremmuutta,
ei aina hajoteta, vaan tuetaan toisiamme
kaikki yhdessä.
Kun olin pieni ekaluokkalainen, opettaja valtsi minut *Numeroleikin* ykköseksi kuusijuhlaan.
Käänsin numeroni näkyviin ja luin ykkösrunoni,
sitten muut yhdeksän lukivat omansa.
Viimeisenä oli Lea:
"Täällä tulee pieni nolla,
jonk' on yksin paha olla!"
Sen jälkeen minä 1 ja hän 0 kävelimme eteen yhteen ja sanoimme yhdessä:
"Mutta yksimielisyys on voimaa,
tästä huomaatte te sen:
MEISTÄ TULEE KYMMENEN! "
Suomen kaunis yleiskieli on kympin arvoinen.
kielelliseen ilmaisuun. Me kaikki vähintäänkin kansakoulun käyneet olemme saaneet opetusta kielellisessä ilmaisussa. Osaamme sitä kaikki kohtuullisesti. Mutta olemme huolimattomia,emme
pidä tärkeänä sanoa oppimamme tavalla. Me vanhemmat
ihmiset,jotka kirjoitamme,tai pidämme puheita harvemmin, olemme osittain unohtaneen kielemme
rikkauden. Annettakoon se anteeksi. Mutta nuoret,
työpaikkakin saattaa joskus olla kiinni kielellisestä tavasta ilmaista itseään.
heinä,saari, neito,heinäsaaren kaunis neito
ja: samma på svenska:
hö ö mö hö-öns vackra mö
ja se lausutaankin höö,öö,möö, höö-ööns vakra möö!
;D
On siinä ööötä kerrakseen, kun ne (niinkuin sanoit)
vielä pitkänä äännetään.
Minä olen aina nähnyt kauniissa väreissä joitakin ihania paikannimä, joiden äänteet sointuvat kuin musiikki.
Esimerkiksi Kautokeino, sinistä valoa, kuten kevättalvena pitääkin olla pohjolassa.
Olkoon vaan, että on rajan toisella puolen.
Kyllä Nuorgam on myöskin sointuva sana. Värit ovat toiset, ehkä ruskaa.
Vihreäkummuntiellä. Se tie oli nimensä mukainen, Länsi-Uudenmaan kaunis kumpuileva vihreä maasto.
Ehkä nykyisin ei oikein täydellistä kirja-tai yleiskieltä olekaan,on niin paljon jo vaihtoehtoja oikeinkirjoituksellekin.Tätä pähkäilen:jos kysymme, miltä sinusta tuntuu,vastaamme hyvältä.Entäpä mille sinusta tuntuu,hyvälle.Entäpä jos kysymme,miltä sinusta tämä piirustukseni näyttää,on aivan eri vastaus ja tarkoitus muuttuu,jos vastaamme,hyvälle.Miettikääpä kieliasiantuntijat!
Seuraavaa lausetta: "Ajakaa hiljaa sillalla", väiteään maailman kauneimmaksi. Näin siis kieltä ymmärtämättömien, ei sisällön vaan kuullun perusteella.
Tässä viestiketjussa mainittiin Länsi-Uusimaa, jonka pienessä pitäjässä, Karjalohjalla, olen syntynyt.
Helsingissä asuessani, eräs henkilö sanoi lähtevänsä Karjalohjalle, Pitkälahteen. Tämän pienen pitäjän, muka, hyvin tuntevana äimistelin itsekseni: Eihän siellä sellaista olekaan kunnes muistin Lanviikin. Ei vanha kansa pienestä pallukasta a:n yläpuolella välittänyt vaan puhui Lanviikista kun se oikeammin oli Långvik eli suomeksi Pitkälahti.
Muita "suomennoksia" ovat Fiskars=Fiskari, Antskog=Ansku ja Lönnhammar=Linhamari. Johdonmukaisuus ainakin puuttui.
Karjalohjalla on myös erikoinen kylä, Härjänvatsa ja siellä kuulemani mukaan naudan sisäelimiä talojen niminä, kuten Pötsi.
Kerrotaan jonkun etsineen Peräsuolta kylästä ulos löytääkseen.
Minäkin kirjoitin suomenkieli kunnes palstalla vieraili suomen kielen opettaja ja korjasi virheeni.
Mieli olisi tehnyt väittää vastaan mutta näin asia lienee.
Tässäpä oivallinen linkki, jos on epävarma suomenkielisen sanan oikeaoppisesta kirjoitusmuodosta:
http://www2.lingsoft.fi/cgi-bin/finspell
Olen muuten huomannut, että joidenkin sanojen oikeinkirjoitus on muuttunut yli 50 vuoden takaisista kouluopeista. Niinhän kaikki tässä maailmassa muuttuu!
Kirjoittaako mainitsemasi opettaja "suomen kieli"?
Ei kai, koska Suomi on erisnimi. Aina isolla.
Mahtaako opettaja olla samaa mieltä kanssamme siitä, että tämä teksti on suomenkielinen?
Minusta se ei ole ainakaan Suomen kielinen. Sanaa "kielinen" ei sanastossamme ole erillisenä.
Kävin edellisen kirjoittajan antamassa linkissä.
Sen mukaan "suomenkielinen" on Ok.
Sana "suomenkielinen" on adjektiivi. Tarkoittaa, että joku on kirjoitettu tai puhuttu suomeksi. Ohjeitten mukaan suomen kieli pitää kirjoittaa erilleen, vaikka minäkin sen mielelläni panisin järkisyistä yhteen.
Kielenä suomi joka tapauksessa kirjoitetaan aina pienellä kuten muutkin kielet. Valtiona eli maantieteellisenä maana Suomi kirjoitetaan isolla.
Kirjoitin antamaasi linkkiin "suomenkieli" ja vastaukseksi tuli, että yhdyssana on OK.
Onkohan mahdollista, että molempia saa käyttää?
Vaikea ajatella, että pitää kirjoittaa suomen kieli, mutta suomenkielinen.
"Hän puhui ensin venäjää, mutta käänsi sitten puheen suomen kielelle". Kuulostaa ihan hyvältä.
"Hänen oli helpompi puhua suomen kieltä kuin venäjää."
Asiaa pitää pohtia, mutta taidatte kuitenkin opettaja ja te muut olla ihan oikeassa.
Näin sitä äkkiväärä seitsenkymppinenkin oppii uutta.
Kiitokset.
Suomen Akatemian kielitoimisto hyväksyy molemmat tavat : suomenkieli ja suomen kieli. Minusta sanaliitto on luontevampi kuin yhdyssana. Iso alkukirjain tietenkin maan nimessä, pieni kielen nimessä ja adjektiiveissä.
Kerran löysin internetistä selityksen tälle erikseen kirjoitettavalle muodolle "suomen kieli". En jaksa sitä nyt etsiä, mutta perustelut olivat jokseenkin, että erikseen kirjoitettuna se sisältää koko suomen kielen murteineen kaikkineen.
Jotenkin minulla on muistikuva, että minulle koulussa opetettiin yhteenkijroitettu muoto. Minusta se tuntuu loogisemmalta. Jostakin löysin silti nykysuosituksen kirjoittaa sanat erikseen.
Ei varmaan maailmaa kaada, kummalla tavalla sen kirjoittaa! Täällä ainakin on pääasia, että toinen ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa.
Se on varmaa, että suomi on kaunis kieli, oli sitten suomen kieli tai suomenkieli.