Aloin koiralle syöttää uutta kotitekoista ruokaa.Toki nappuloita saa vieläkin,vaan ei paljoa kelpaa.Resepti on seuraava jauhelihaa josta osa yksi ateria raakana loput ruskistan,kun käytän parina seuraavana päivänä.Sekaan keitettyä riisiä tai vuoroin raejuustoa.Sekä pakastepinaattia sulatan sekaan tai tuorekurkun paloja pilkon.Lisäksi lorautan kasvirasvaa johon lisätty omega kolmosta.Helppoa tehdä,edullista ja terveellistä vai mitä olette mieltä?Saa välillä myös muuta kotiruokaa ja paljon puruluita.Alunperinkään koiramme ei syönyt kaupan makkaroita tai purkkiruokia enkä halunnut antaakaan.Kertokaa lisää vinkkejä mitä voisin laittaa.
Meillä
kesälilja
15663
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jos koira syö paljon lihaa, on lisäkalkin antaminen tarpeen, jotta kalkki-fosforisuhde ei vinoudu.
Anna koiralle kerran viikossa hienoksi murskattu kanamunankuori, siinä se.
Lisäksi voit antaa kanamunaa keitettynä tai keltuaisen raakana pari kertaa viikossa. Kalaa samoin. Maksaa kerran viikkoon.
kaikki liha raakana. Aikuiselle koiralle hieman alle puolet ateriamäärästä lihaa, loput riisiä. Kasviksia ja juureksiakin voi antaa. Keitettynä, soseutettuna ja porkkanaa raakaraasteena.
Lihassa on paljon fosforia, mutta vähän kalsiumia, joten kalkkifosfori-suhde on väärä.
Optimaalinen suhde on 1,2-1,4/1
Lihan kypsentäminen tuhoaa siinä olevat entsyymit, vitamiinit ja kivennäiset, kokonaan tai suurimmaksi osaksi.
Hyviä kalsiumin lähteitä raejuusto, kaalit liotetut ja hienonnetut seesamsiemenet, monet vihreät lehtivihannekset sisältävät paljon kalsiumia.
Punajuuren naateissa on yhtä paljon kalsiumia kuin maidossa.
Kikpapu, ruskea ja valkoine, munuaispapu, adukipapu ja vihreät linssit, ovat hyviä kalsiumin lähteitä. Näihin koira täytyy totuttaa ja ainakin meillä ovat tykänneet munuaispavuista ruuan seassa, papujen kypsennys on hiukan aikaa vativaa, vie useamman tunnin oikeaoppisesti tehtynä, mutta kannattaa kerralla tehdä isompi erä ja pakastaa osa.
Pavuissa on myös korkea luokkaisia proteiineja kalsiumin lisäksi, sekä B-vitamiineja ja rautaa.
Pitää yrittää tuota munankuoren murskausta miten paljon laittaisin 6kg painoiselle koiralle?Munia se ei syö,seitä olen joskus antanut ja maksalaatikkoa.Joo ja jos on ollut itsellä peruna ruokaa olen sitäkin laittanut.Tuon lihan ruskistan säilyvyyden kannalta.Säilyisiköhän valmis sörsseli jääkaapissa miten kauvaa?Siis se jauheliha raakana,itselle tulee tietenkin heti valmistettua.Pieni koira ja pieniä jauheliha pakkauksia ei ole saatavilla.Ja onhan siinä minun laiskuuttakin samoin jos pakastaisi niitä taas ei muistaisi ottaa sulamaan,,.
Järkevin näin: tee iso satsi ruokaa kerralla ja pakasta annospusseihin. Joka päivä otat yhden pussin sulamaan. Kalkkiin sinun pitää kiinnittää huomiota: osta vaikka citro-oscaa apteekista mikä on tarkoitettu kotiruuan kalsium-fosforisuhteen korjaamiseen ja siinä on myös vitamiineja. Koirasi ei saa luita mikä suuri puutos, puruluu ei sitä korvaa. Koiranruokakaupoista saa yleensä kanankauloja, broilerinsiipiä jne. Meillä ruuasta kolmasosa on tuollaisia lihaisia luita.
Meillä ruoka valmistetaan yleensä seuraavista aineksista: hirssi, tattari, kaura, riisi, parsakaali, porkkana, kukkakaali, herne, omena, nokkonen, valkosipuli, raaka liha, sisäelimet, kylmäpuristetut öljyt, tonnikala, lohi, lohiöljy, muna jne. Vihannekset keitän ja soseutan sauvasekoittimella. Omena tulee raakana soseena.
Teen ruokaa 2-3 viikon välein ison satsin. Uunipuurona tuon viljaseoksen johon sitten sekoitan raakaa lihaa ja vihannessoseen. Ei mene kauaa! Lihan, sisäelinten, kalan ja vilja-vihannessoseen suhde on 1:1. eli puolet eläinperäistä, puolet muuta.
en antaisi, liian pieni määrä kalsiumia, paljon helpommin saa muista eineksistä sen koiran tarvitseman kalsium määrän.
Munankuoressa on paljon kalsiumia. Ruuassakin sitä on, mutta kyse ei olekaan vain kalsiumin määrästä vaan fosforin ja kalsiumin suhteesta. Ruuissa (varsinkin kotiruuissa) missä on kalsiumia, on myös paljon fosforia.
Barffauksessa käytetään usein munankuoria ja se on hyvin imeytyvää kalsiumia. kUoret murskataan pieneksi. Kilo lihaa vaatii teelusikallisen kananmunankuorijauhetta jotta fosforimäärä tasapainottuu.
Tuorekurkku mitä alkuperäinen antaa ei imeydy tai koira ei saa siitä mitään jos se ei ole soseutettu!! Samoin pinaatti tulisi soseuttaa. Suosittelisin tutustumaan barf-ruokintaan.
"Ruuissa (varsinkin kotiruuissa) missä on kalsiumia, on myös paljon fosforia."
tarkista hiukan tietojasi ja laita sitten uusi viesti, meni hiukan väärin tuo tietämyksesi kalkkifosfori-suhteesta
työnnän lusikkani tähän soppaan :)
tälläisen löysin.....mutta finfoodin sivuilla ei ollut kuin ravinto arvo SYÖTÄVÄSTÄ osasta, eli tässä arvot ILMAn kuoria.
kananmuna 100g 55g
kalsium 57mg 31mg
fosfori 210mg 115,5mg
1 tl kananmunankuorijauhetta on n.1760 mg kalsiumia
perussääntönä fosforista: 0,75g/elopainokilo
perussääntö kalsiumista: 1 g/elopainokilo
ja tuohon että kaikissa koti ruuissa missä on runsaasti kalsiumia, on myös paljon fosforia.
Niin, määräthän vaihtelevat mutta esim. raejuustossa on niin korkea fosforiarvo että sehän estää jo kalsiumin imeytymisen.eli säännöllisesti käytettynä raejuuston kanssa kalkkilisä olisi tarpeen.
Vaikeaa tämä koiran ruokinta jos rupeaa liikaa miettimään.Tottahan oli lapsena,kun oli sekarotuisia pystykorvia.Ostettiin kaupasta luita joita järsivät.Hyvin terveenä olivat ja hampaat kunnossa.Kotiruokaa annettiin kaikkea tähteitä.Juuri tuota oman kääpiökoiran luiden saannin puutetta olen kyllä miettinyt.Annan sillon tällöin juustoa.Piimää ei huolinut ruuan seassa.Jos nyt kuitenkin murskaan kuoria ja jemmaan maustepurkkiin josta vähän ripottelen ,kun maustetta ikään.Tuleepahan kuorillekin käyttöä luomumunia ostan mikä vähä tulee käytettyä.Kiitos keskustelioille,keskustellaan vaan mukavaan sävyyn.Nyt ei ole koiruus syönytkään uutta ruokaa vaan nappulaa.Kehuin liika aikaisin on aika nirso tapaus.Nappuloita on sillä aina saatavilla!Äsken ei edes juusto meinanut kelvata.Kaikki mitä tarjotaan pitää tarkkaan nuuskia ensin sellanen nirppanokka.
Muuten mistä ihmeestä tietää mikä on kylmäpuristettuöljy?Juokseva rypsiöljyvalmiste on tuo mitä lorautan ja siinä omega kolmosta.Tai joskus tavallista rypsiöljyä.
Mutta ei ollenkaan vaikeata ja kukapa ei hiukan näkisi vaivaa lemmikkinsä terveyden ja oikeaoppisen ruokinnan eteen.
Totuus kun on kuitenkin se, että pienellä vaivan näöllä ne koirat elävät huomattavasti pidempään.
Tästä on ihan omaa, monien vuosien kokemusta.
Asiat oppii helposti ja ne pysyvät mielessä, kun ne kerran opettelee, kannattaa vain hankkia kunnollinen kirja/tietolähde, palstat eivät ehkä ole kuitenkaan se oikea paikka saada oikeaa tietoa.
Kaikilla on oma mielipiteensä ja itse ainakin uskon tunnetun ja arvostetun kirjoittajan tietoihin, jotka on myös tarkistettu oikeiksi.
Tälläkin palstalla on niin paljon väärää tietoa, jota väitetään oikeaksi, mutta niistä ei läheskään aina ole, kuin osa oikein, tai sinne päin.
Ei se koiranruokinta kuitenkaan haudan vakava asia ole, koiran elimistö itseasiassa monta asiaa vääränlaisessa ruokinnassa anteeksi. On vain kyse siitä jos koiraltaan haluaa vaatia huippusuorituksia, on myös haluttava perehtyä siihen että sen fyysiset ominaisuudet sen kestävät. Ja ihan tavallisella kotikoirallakin jää monta vaivaa sairastamatta ja muutenkin elämän laatu kohenee kun vähän viitsitään paneutua (esim. vanhuus ajalla nivelten jäykkyys...)
tuohon "ennen vanhaan" juttuun on kyllä pakko kommentoida sen verran että eipä silloin ollut näin ääripäihin jalostettuja koiria, ainakaan täällä suomessa. Eikä kyllä samanlaista tuntemustakaan kaikkia koiran tauteja ja sairauksia kohtaan.
Olen unohtanut jo ihan totaalisesti (-anteeksi-) mitä nappulaa olet nyt antanut, mutta jos nappulaa tahdot lisänä antaa, kannattaa hommata Natural Menu merkkistä ruokaa. Tumma, voimakkaasti tuoksahtava nappula joka on pehmeähkö. (kana-riisi, vehnätön). Käytän itse noilla jäteilläni koulutus namina :)
Juusto ehkä kannattaisi jättää pois, koulutus namina sekin toki hyvä, kohtuullisesti annettuna.
Ja nappulat aamulla illalla eteen ja jos ei maistu niin kupit pois. JOs pelkäät että laihtuu niin siirry voimakkaampaan ruokaan niin ei tarvitse syödä niin paljon.
pulloissa ainakin lukee valmistus tapa siinä pullon kyljessä...
Vaan taas.Juu tiedetään ei pitäs olla aina saatavilla.Kerronpa sen,kun olen tonnikalaa yrittänyt sille antaa ruuan joukossa.Joskus on jopa syönyt,,.Yleensä tulee kupille vetää hajua ja todettuaan pahaksi tuhkaisee ilman ulos.Kuuluu vain hassu sthyh.Me omistajat puhutaan sit koiran puolesta:Hyh,tuas yrittäät tuota kissanruokoo syöttee!Hauskaa kesää vaan!Hitsin punkit vähän käytiin luonnossa ja jo kaksi punkkia oli.Tuolta ylenpää näin hyviä linkkejä ruokintaan.Mun pullon kyljestä en löytäny sitä valmistustapaa.
No,se mikä noissa ruokintasysteemeissä on se tarkkuuden paikka,niin kun on kyseessä luustoltaan sairaat rodut,ja niiden kasvuvaihe.Silloin se ruokinta on tarkkaa.Menee vähän tuonne haudanvakavankin puolelle,heh.Muussa tapauksessa tosiaan,jos puhutaan normikoirista,niin se mettään meneminen ei niin helppoa ole.Siis ainakaan pahimmissa tapauksissa...
Tuossa olen samaa mieltä,ettei noita ääripään koiria tosiaan pahemmin ole ennen ollut.Mutta,toisaalta jos ajattelee,niin samalla lailla sairaita rotuja löytyy ihan "koiran näköisistä"koiristakin,niistä mitä Suomessakin on kauan ollut.Muutamissakin melkoisia ongelmia.
Eli jossain mättää,kun ylipäätään koirat on sairaanpia kuin ennen.Ja kyllä kaupunkikoirat on ennenvanhaankin hyvää hoitoa saaneet,eipähän pahemmin olleet näin ihme vaivaisia kuin nykyään.
Jos ajattelen omaa alkuaikaani koirien kanssa,niin esim.allergiat olivat melkoisen tuntemattomia.Nythän niitä löytyy pilvin pimein.
Jossain mättää.Tosin ihmisilläkin.Samoja sairauksia ja vaivoja löytyy ihmissukupolviltakin aina vaan runsaammin.