Kurja elämä loppuu lyhyeen.

chiki.

Minulla todettiin syöpä 5 kk sitten ja se oli pahanlaatuinen. Lääkäri sanoi ihan suoraan, että sen hoito tulee olemaan vaikeeta koska se on jo levinnyt todella laajalti ja nyt sen hoito on melkein mahdotonta, eli toisin sanoen odotan nyt vain kuolemaa.
Mä olen vasta 15 -vuotias, mun elämässä tähän asti ei ole ollut mitään järkeä, ei mitään hyviä muistoja.. Ala-asteella koulukiusaamista, yläasteella vain syrjäytyneenä olemista, eikä yhtäkään kaveria. Lisäksi kärsin masennuksesta. Toisaalta mä ajattelen, että tää syöpä on mulle pelastus mun tulevasuudelta, joka tulisi olemaan samanlaista paskaa, joten kyllä kuolema on parempi vaihtehto. En kuitenkaan saanut näköjään mahdollisuutta edes yrittää saavuttaa parempaa elämää, vaan kurjan elämän loppu on kuolema. Mä olen tämän ajan vain yrittänyt totutella asiaan, kuolemaan, ja ainahan sitä itku tulee kun ajatteleekin sitä. Koulussa en ole ollut sen jälkeen kun tieto syövästä tuli, joten mä olen ollut paljon kotona, sairaallassa ja taas kotona. Perheeni on köyhä, joten niillä ei ole varaa maksaa moniakaan mun toiveita, mitä vielä haluaisin kokea ennen kuolemaani. Kyllähän mä olen tässä käynyt esim bändien keikoilla ja ulkomaillakin, mutta silti mulla jää liikaa kokematta.

Sitä mä eniten kadun, kun en koskaan ole saanut tuntea miltää tuntuu, kun on ystäviä. En ole varmaan edes koskenut ketään ihmistä, perhettäni lukuunottamatta.
Nyt tuntuu, et ihmiset ympärillä vaan säälii kun kuolen ja jotkut ihan puolituntemattomat luokkalaiseni lähettivät tekstiviestejä, kas kun eivät edes soittaneet. Enkä koskaan uskonut kuolevani neitsyenä, en ole edes suudellut ketään. Outo ajatella, että tässä tää elämä nyt oli.

Mä vaan toivon, että tää olis unta, mut ei vaan ole.. Vaikka mä en ehtiny koskaan löytäny kavereita tai poikaystävää, niin älkää te luovuttako, mut älkää todellakaan jääkö odottamaan sitä ''oikeaa'' vaan tehkää jotain sen eteen...koskaan ei tiedä koska se loppu tulee eteen. Ja se todellakin voi tulla kun sitä vähiten odottaa. Jaksakaa. Toivottavasti en saanut kenenkään mieltä surulliseks ja voihan ajatella, että tää on uuden alku, eihän sitä koskaan tiedä mitä kuolema tuo tullessaan..Enkä tarkoita nyt jumalaa, koska en siihen usko.

Kiitos, tän mä vaan halusin sanoo.

32

3678

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Wiwwuli

      Kurja kuulla asiasta :/ Onko sinulla mitään mahdollisuuksia selvitä? Hankipa vaikka kirjekavereita, siinä on jotain ystävyyttä sinulle. Itse olen tiennyt tuon asian, että ei kannatta jäädä odottamaan sitä oikeaa, enkä olekaan jäänyt, mutta se jotenkin kolahti. Pitäisi omaan "huonoon suuntaan menevään" suhteeseen saada jotain virikettä. Olen itse samanikäinen kuin sinä, joten tarinasi kosketti aika paljon. Jaksamista sinulle!

    • jooohanna

      rupesin tässä itsekin miettimään että mitä tahansa voi todella tapahtua..joten taidan ottaa käyttöön elämän ohjeen "elä unelmoi elämääsi vaan elä unelmaasi". Tuo juttu oli todella koskettava ja toivon sulle kaikkea hyvää.. Nyt sun täytyy vaan uskoa :) Itse uskon kuoleman jälkeiseen elämään..ja toivon että sulla ois sielä hyvä elämä :) kerro tunteistasi kaikille rakastamillesi ihmisille.. ja voimia

    • Purdelo

      Nyt pääs itku ku luin. Toi on oikeasti surullinen asia. Ja tosta tekee vielä surullisemmaksi sinun menneisyytesi, todellakin harmi että et saanut tuntea millaista on jos on ystäviä ja että ympärilläsi on pärrännyt vaan jotain kusipäitä jotka eivät ajattele toisia. Itselläni on keuhkojen vajaa toiminta tai syöpä tai joku, en tiedä, koska en ole tutkimuksiin uskaltanu mennä ku pelkään pahinta mahdollista, mutta siinä on taas se että jos menis ja olisi syöpä mutta ei pahalaatuinen niin se saataisiin ehkä hoidettua. Itsekkin olen ajatellu että jos se olisi syöpä ja kaiken lisäksi pahalaatuinen että sitä ei voida hoitaa nii olen ajatellut kuolemaani, se on oikeasti järkyttävää, usein olen itkenyt iltaisin tämän asian takia. Yritä kestää. Toivottavasti saisit edes jonkillaiset mahdollisuuden elää ja tutustua mukavempiin ihmisiin. Voin ja haluaisin keskustella kanssasi, mutta vain jos sinä haluat. (Tämä ei ole mitään säälimistä vaan ihan oma mielipiteeni.)

    • ikävää

      hitsi, itku kai täs pääsee ku tuot lukee,ite on vaan sellane et jos jokin pieniki asia epäonnistuu nii luulee et menee huonost vaan ku ton luki niin vois jättää ruikuttamatta iha pikkujutuist, mut koeta zempata ja toivon tosissaan et sulle sattuis joku hiukan järkevämpikin kaveri.ei mut kanttii silti muistaa et kaikkee ei oo viel sanottu ja ei sit tiiä jos kovasti uskoo ja tuuri käy vaik parantuiski :)

    • Jenni............

      Minä USKON Jumalaan ja vaikka sä et uskokkaan Häneen mä rukoilen sun puolesta ja jos Jumala on sitä mieltä että sulle pitäis antaa lisä aikaa eli parannut syövästä, muista että se oli vain Hänen ansiotaan, ei mikään ihme ihmeen merkityksessä, vaan Jumalan armoa.
      Sä et menetä siinä mitään jos uskot.

    • hrhrhrhr

      Tuskin mikään, mitä mä sanon voi auttaa...

      Mä kuitenkin toivon koko sydämestäni (mä teidä, et se ei ole paljon, mutta kuitenkin) sun paranevan.

      Nyt itkettää niin paljon, etten pysty kunnolla kirjoittamaan.. Muista vaan nyt se, että nää kaikki ihmiset täällä välittää susta, vaikka ei tunnekkaan... Elämä on sellasta, mitä sä siitä teet. Tee siitä parempaa.

      Tänä iltana mä rukoilen sun puolesta. Jos en uuden elämän takia, niin paranemisen.

      Jaksa elää!

    • kirja tyttö.

      Mä ainakin uskon että sun elämälläsi oli tarkotus sillä kaikella on tarkotuksensa, jopa puulla meidän pihassa. Ihan kaikella. Jokaisella on paikka tässä maailmassa vaikka olisikin ihan lyhyen aikaa.Joskus tuntuu ettei ole mitään paikkaa tässä maailmassa,että vaan on mutta niin se ei ole. Mä olen ymmärtänyt että mun tarkoitukseni on olla täällä mun perheeni takia. Ne rakastaa mua ja tykkää musta juuri sellaisena kuin olen, sama juttu on sulla. Uskon että kuolema on vasta alku ja siellä ei tunne sitä samaa tuskaa kuin täällä. Tai sitten se onkin elämäntapainen paikka jossa tuntee surua ja tuskaa mutta myös iloa ja rakkautta. Kuka tietää. Taivas on olemassa, ainakin jossain muodossa. Ei oo olemassa vaan pimeyttä elämän jälkeen. Mulla oli tuttu joku menehtyi syöpään ja olen varma että kuolema ei ole loppu. Se on mun elämässä jo todistettu, joten olen siitä aivan varma. Ei tarvitse uskoa samaan kuin muutkin mutta tärkeintä on että uskot johonkin ettet vaan siihen tyhjyyteen. Mistä sitä tietää vaikka joku odoittaa sinua siellä mihin olet menossa. Ehkä sinun ei ollut tarkoitus rakastua kehenkään tässä elämässä sillä sinua odoittaa jo joku. Elämästä ei koskaan tiedä. Itse näin joskus unta mies enkelistä ja uskon että kenties silloin kun aikani koittaa, vaikka huomenna tai monien vuosien päästä hän odoittaa minua siellä.
      En usko että kukaan kuolee yksin.
      Ehkä pidät minua aivan naurettavana kun kirjotin sulle tämmösen mutta tähän uskon.
      On epäreilua että ihmiset jotka tahtovat elää eivät yleensä saa ja ne jotka tahtovat kuolla saavat elää.En voi käsittää miksi se on näin.
      Kiusaajat antavat hyvien ihmisten aina kärsiä ja sinä olet varmasti yksi niistä hyvistä ihmisistä.

      • kirja tyttö.

        "kukaan ei kuole yksin"tarkotan sitä ettei kukaan päädy yksin taivaaseen :)Että siellä on varmasti aina joku.

      • -.---

        "On epäreilua että ihmiset jotka tahtovat elää eivät yleensä saa ja ne jotka tahtovat kuolla saavat elää.En voi käsittää miksi se on näin."

        Ne jotka tahtoo kuolla tekevät itsarin, joten eiväthän hekään sitten enää elä.

      • valitettavasti
        -.--- kirjoitti:

        toiset yrittää itsemurhaa kymmeniä kertoja, onnistumatta. sitten kun se ihminen luovuttaa ja on valmis jatkamaan, se kuolee. elämä ei ole reilua, tiedätkö.

      • -.---
        valitettavasti kirjoitti:

        toiset yrittää itsemurhaa kymmeniä kertoja, onnistumatta. sitten kun se ihminen luovuttaa ja on valmis jatkamaan, se kuolee. elämä ei ole reilua, tiedätkö.

        Jos haluaa aidosti kuolla niin ei epäonnistu itsemurhassa. Jos jää vain
        yrityksiksi niin osa ihmisestä ei halua kuolla tai kyseessä on huomion haku.
        Ja ihmisten pitää kuolla joku päivä joten reilua ja reilua.

      • valitettavasti
        -.--- kirjoitti:

        Jos haluaa aidosti kuolla niin ei epäonnistu itsemurhassa. Jos jää vain
        yrityksiksi niin osa ihmisestä ei halua kuolla tai kyseessä on huomion haku.
        Ja ihmisten pitää kuolla joku päivä joten reilua ja reilua.

        jos vetää naamaan niin paljon lääkkeitä kuin mahdollista, kuolemistarkoituksessa, mutta hänet viedään sairaalaan ja "pelastetaan", onko se tämän ihmisen vika? toiset eivät halua kuolla esimerkiksi aseen kautta, jättäen jälkeensä suuren kasan sotkua. puolikkaan ihmisenruhon löytäminen on paljon kamalampaa, kuin sen sisäisiin vaurioihin kuolleen. enkä puhu nyt huomionhakuisista teineistä...

      • --..--.

        Huonosti suunniteltu itsemurha kertoo, ettei se ole ihmisen pitkän harkinnan
        tulos vaan lähinnä päähänpisto, joka voi mennä ohitse esim. minuutista
        viikkoon. Jos ihminen haluaa oikeasti kuolla niin se voi vaikka tappaa itsensä
        nälkään näännyttämällä, eikä välitä minkälainen kasa hänestä jää jälkeen.
        Kunhan on sellanen tapa joka toimii. Ja on hassua että otat esille jonkun
        pienen osan väestöstä kun kuitenkin suuri osa elää vanhaksi asti.

        Se että ottaa vaikka kauhean kasan masennuslääkkeitä kertoo ettei se ole
        kovin harkittu teko vaan epätoivoinen ja ehkä hysteerimaisessa tilassa tehty.

      • --.-..

        Jos vetää lääkkeitä ja jättää mahdollisuuden sairaalaan vientiin kertoo
        yleensä siitä, että tekijä haluaa vain sekasena päästä sairaalaan ja näin
        ollen saa huomiota etääntyneiltä läheisiltä yms.

      • -.-.-
        valitettavasti kirjoitti:

        jos vetää naamaan niin paljon lääkkeitä kuin mahdollista, kuolemistarkoituksessa, mutta hänet viedään sairaalaan ja "pelastetaan", onko se tämän ihmisen vika? toiset eivät halua kuolla esimerkiksi aseen kautta, jättäen jälkeensä suuren kasan sotkua. puolikkaan ihmisenruhon löytäminen on paljon kamalampaa, kuin sen sisäisiin vaurioihin kuolleen. enkä puhu nyt huomionhakuisista teineistä...

        Vielä se alkuperäinen asia johon piti vastata eli se kommentti oli vaan
        mielestäni niin typerä. Siis jos joku haluaa kuolla niin taustallahan on
        todella tuskallinen olo joka yleensä syntyy asioista joihin henkilö ei
        voi itse vaikuttaa. Täräytät siihen sitten, että on väärin kun sellaiset
        saavat elää..

        En ole uskovainen mutta ei meillä ihmisillä ole oikeutta sanoa kuka saa
        elää ja kuka ei.

      • valitettavasti
        -.-.- kirjoitti:

        hmm, en ole varma mistä kommentista puhut, mutta minä ainakaan en ole noin sanonut (en ole nimim.kirja tyttö). enkä noin tarkoittanut.

        tuohon että 'on väärin, että ne jotka haluavat kuolla, saavat elää ja ne, jotka tahtovat elää, kuolevat' olen samaa mieltä.

      • ---..-.

        Ensin sanot ettet ole niin sanonut mutta olet kuitenkin samaa mieltä.
        Ei sillä paljon eroa ole, vai?

      • valitettavasti
        ---..-. kirjoitti:

        Ensin sanot ettet ole niin sanonut mutta olet kuitenkin samaa mieltä.
        Ei sillä paljon eroa ole, vai?

        äh piru -.- osaamme lukea/ymmärtää lukemaamme. anteeksi, hieman sekava olo ollut tänään. noh, siis, onko sinun mielestäsi sitten reilua että sellainen ihminen joka haluaa elää, ei saa elää ja se, joka ei haluaisi, joutuu elämään? emmehän me sille mitään voi, mutta sinänsä epäreilua.

      • valitettavasti
        --..--. kirjoitti:

        Huonosti suunniteltu itsemurha kertoo, ettei se ole ihmisen pitkän harkinnan
        tulos vaan lähinnä päähänpisto, joka voi mennä ohitse esim. minuutista
        viikkoon. Jos ihminen haluaa oikeasti kuolla niin se voi vaikka tappaa itsensä
        nälkään näännyttämällä, eikä välitä minkälainen kasa hänestä jää jälkeen.
        Kunhan on sellanen tapa joka toimii. Ja on hassua että otat esille jonkun
        pienen osan väestöstä kun kuitenkin suuri osa elää vanhaksi asti.

        Se että ottaa vaikka kauhean kasan masennuslääkkeitä kertoo ettei se ole
        kovin harkittu teko vaan epätoivoinen ja ehkä hysteerimaisessa tilassa tehty.

        tottakai otan esille pienen osan väestöstä, kun siitähän tässä on puhe ollut kokoajan! siitä, miten joku haluaa elää,muttei voi, toinen taas ei halua, mutta joutuu.

        yleensä tuossa itselleen kuoleman tuottamisessakin pyritään kuolemaan nopeasti ja tuskattomasti. tuo näännyttäminen on hidasta, ja jos joku tämän huomaa, tämä itsensä tappaja voidaan kiikuttaa sairaalaan ja pakkosyöttää. tulos= epäonnisunut itsemurha.

        jos itseään ampuu päähän, oletan että on mahdollista (tarkastamaton väite) ampua itseään sellaiseen kohtaan aivossa, joka halvaannuttaa, esim. kaulasta alaspäin. tällöin uusintayritys lienee erittäin hankala.?

        en usko että yksikään suunnitelma/yritys on täysin aukoton. lähes aina voi tulla joku "pelastava enkeli" estämään yrityksen.

      • .....
        valitettavasti kirjoitti:

        äh piru -.- osaamme lukea/ymmärtää lukemaamme. anteeksi, hieman sekava olo ollut tänään. noh, siis, onko sinun mielestäsi sitten reilua että sellainen ihminen joka haluaa elää, ei saa elää ja se, joka ei haluaisi, joutuu elämään? emmehän me sille mitään voi, mutta sinänsä epäreilua.

        En sanoisi sitä epäreiluksi sillä se sana alkaisi jo menettää merkitystä. Se on vain osa elämää. Epäreilu on kuitenkin huomattavasti osuvampi sana kuin "väärin". Ja tässäkin asiassa lähdetään oletuksesta, että muka vain pitkä elämä on onnistunut elämä. Se on mielestäni virheellinen ajattelutapa.

      • idiootit
        valitettavasti kirjoitti:

        äh piru -.- osaamme lukea/ymmärtää lukemaamme. anteeksi, hieman sekava olo ollut tänään. noh, siis, onko sinun mielestäsi sitten reilua että sellainen ihminen joka haluaa elää, ei saa elää ja se, joka ei haluaisi, joutuu elämään? emmehän me sille mitään voi, mutta sinänsä epäreilua.

        painukaa muualle riitelemään. aloitus on todella henkilökohtainen ja te teette tästä jonkun väittelyn siitä kuka saa/joutuu elämään. menkää itseenne ja pois täältä.

    • hope will NEVER die

      Tuli tosi tyhjä olo kun luin ton sun viestis.Voin vain yhtyä edellisten kirjoittajien mielipiteisiin siinä, että en usko että yhdenkään täällä maailmassa eläneen tai elävän ihmisen elämä olisi tarkoitukseton.On kauhea kuulla että sulla ei ole pahemmin ystäviä.Kirjekaverin etsiminen on suht helppoa ja auttaa ainakin jonkin verran.Joku viisas ihminen sanoi että aika on elämyksellistä aikaa.Tällä hän tarkoitti sitä, että ajallisesti lyhyeenkin jaksoon voi saada itselleen paljon hyviä kokemuksia. Jaksamisia sulle ja pysy vaan palstoilla jos suinkin kykenet.

    • kkkkk

      jollekin lääkäri antoi 2kk aikaa ja hän elää vieläkin

    • Liquid

      Oon todella pahoillani tosta sun tilanteesta :/ En voi tietenkään ees kuvitella, että miten pahalta susta tuntuu. Ihan selkäpiitä karmii. :s Hirveää, että jollekin voi tapahtua noin. Mitä jos yrittäisin etsiä itsellesi ystäviä, sellaisia löytyy varmasti, tässä maailmassa kun ihmisiä riittää. Sellaisiakin on monia, jotka kaipaavat sinun lisäksesi ystävää. Voisit ensin etsiä vaikka Internetistä ja sitten tavata tyypin, jos sinusta siltä tuntuu. Halauksia ja jaksamista sinulle.

      • Liquid

        Ja jos vain haluat, voin alkaa sinun kanssa kirjoittelemaan sähköpostia, etanapostia tai mitä vaan. En säälimisen takia, vaan ihan sen takia, että ehkäpä siitä olisi sinullekin iloa? Minullakaan kun ei ole kavereita pahemmin.

    • .ninni.

      olen 18-vuotias tyttö. En voi muuten auttaa, mutta otanpas neuvosi tärkeään talteen. Että olekin ollut typerä tämän asian kanssa... Mutta elä kesäsi täysillä!!! Kauniita päiviä sinulle

    • Snakee

      Todennäköisesti tämän ketjun AP on kuollut :c

      • homomomo

        Hyvä niin.

      • Voivoivoivv

        Onko kuollu? ;/

      • Anonyymi
        homomomo kirjoitti:

        Hyvä niin.

        Kyllä sullekin aika vielä koittaa, älä huoli 🙂

    • Eliittierikoinen

      Kerra mä löysin kiven..maasta..ihku daa

      • vautsivaude

        Vaude! Kauhee tuuri sulle kävi! Mä ite en olisi kyllä ikinä löytäny. Tuskin kauheen moni muukaan. Toi kannattaa laittaa oikeen vitriiniin talteen hymypoika/tyttöpatsaan viereen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2691
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      154
      1290
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1145
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1018
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      979
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      15
      939
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      879
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      875
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      865
    Aihe