Koska tällä sivustolla on osoite Romanien sivusto,
niin on paikallaan muistuttaa, että jos aiheet ovat niin vähissä että on otettava tarkka-ampujien biot käyttöön, silloin minä voin helpottaa tilanetta muistuttamalla,että ympäri maailamaa on kyllä riittävästi tähän sivustoon liittyvää historiaa, jota olisi hyvä tutkia.
Kaikkein hyödylisintä olisi tutuastua tässä alla esittelmääni kaverukseen, ikävä vaan ettehei häneltä oile käänetty suomenkielellä. Ceorge puhui puhdasta ja täydelistä romanikieltä, kaikilla murteilla ja on kuvannut tätä väkeä tarkemmin kun kukaan muu koskaan.
George Barow syntyi 1803 pienessä anglialaisessa kylässä, köyhtyneeseen aatelisi perheeseen. Perheen isä oli upseeri ja jo nuorena George joutui viettämään kuljeksivaa elämää koko perheen siirtyessä perheen isän työpaikkojen perästä eri osiin Britanniaa.
Kolmivuotiaana George otti, äitinsä kauhuksi, maasta syliinsä kyykäärmeen. Käärme ei tehnyt pojalle mitään eikä liioin pyristellyt. Siitä lähtien George sanoi kohdanneensa elämänsä aikana elämiä, kuten hevosia, karhuja ja koiria, jotka olivat valmiit tapamaan ja raatelemaan, mutta muuttuivat hänen läsnä ollessa lauhkeaksi kuin lammas.
Myöhemmin elämän yhdessä vaiheessa hän joutui yksittäisien romanien hyökkäyksen kohteeksi, hän karkotti nämä kiinni ottamallaan käärmeellä.
George Barrow oli laajalti luettu kaikkialla vielä kuutisenkymmentä vuotta sitten, nyt harvat tuntevat tämän papin, kulkurin antrolopolgin ja kirjalian.
George Barrowin tekee merkitykselliseksi se. että hän on vieläkin ainoa oppinut maailmassa joka on kulkenut ja elänyt kaikkialla Euroopassa ja Venäjällä vuosikausia romanien keskuudessa, opetellut näiden kielen ja ansainnut itselleen näiden heimojen keskuudessa suuren kunnioituksen.
G. Barrowin kuvaus ensimäisesttä kohtauksesta romanien kanssa, hänen itsensä kertomana.
Eräänä päivänä kuljeksiessani osuin ruohoiselle polulle jonka varrella kukkivat runsaina mattoina hennot niittykukat. Polku johti suurien puiden ja iäkkäiden tammien siimekseen,missä lehvistön varjoon pysäköitynä näin kahdet kevyenpuoleiset hevoskärryt ja pari laihtunutta hevosta nyhti yönvanhaa ruohoa kärryjen vierellä. Kärryjen läheisyydessä oli eräänlainen maja, tai teltta. Se oli rakennettu maahan nostettujen kärrykaarien varaa pingotetusta laajasta suojakankaasta ja tuon majan sisällä paloi pienoinen nuotio josta savu kiemurteli teltan kattoaukon lävitse taivaalle. Rautakangella tuettu pata roikkui tulen yllä ja tulen toisella puolella istu mies ja toisella nainen. Mies punoin jokikiilasta rottinkilautaista ja nainen leipoi valkoista jauhoa lautasella. Nainen oli ruumiinrakenteeltaan tanakka ja hänellä ei ollut päänänsä suojana mutta kuin suorat hiukset kuin hevosella, Hiukset laskeutuvat kummankin puolta päätä ja ulottuivat lantioille asti. Naine oli iholtaan musta ja hänen kasvoillaan oli ilkeä, raakaan ulkoilma elämään tottuneen naisen ilme. Hänen käsivartensa olivat avonaiset ja hänellä oli asunaan karkea yöpaitaa muistuttava mekko.
Mies, joka istu tulen toisella puolen näytti yhtä villiltä kuin nainen, mutta vaikutti iältään naista nuoremmalta.
Mies oli laihan pitkä ja hänen niskansa oli kaareva. Käden hänellä olivat suhteellisen lyhyet ja hän katsoi lievästi kieroon ja hänen suunsa oli vinossa. Iholtaan hän oli enenemän punakkan tumma ja hänen kasvoissaan oli kuparilantin muotoinen arpi, Hän piti pääsään suippoa hattua ja oli pukeutunut karkeisiin hiekanvärisiin liiveihin ja nahkaisiin pussi housuihin, jotka lienevät kuuluneen joskus jollekin sotilaalle. Hänen vyötäisillään oli karkea karvainen vuota ja jalat, polvesta alaspäin olivat verhottu pääsin pökkimiin villasukkiin. Jaloissa hänellä olivat karkeat puolisaappaat.
Tulin paikalle niin ääneti, etteivät tämän kojun asukkaat sitä heti huomanneet, mutta kun mies nosti päätään ja huomasi minut, tämä ryntäsi pystyy ja syöksähti minua kohde, nainen kintereillään.
– Äsh sie lujur, mies karjui.- Nyt minä sinulle opetan nuori maatierosvo. Kiertelet täällä vakoilemassa meitä.
Keitä olivat nuo kaksi outoa olentoa jotka syöksyivät minua kohti? Oudon ulkomuodon lisäksi he puhuivat outoa murreta. Se ei ollut sellaista Englannin kieltä mitä ulkomaalaiset puhuivat ja jota olin tottunut kuulemaan vankilan paaluaidan takaa. Nämä tuskin olivat ulkomaalaisia.

Vastaukset 4
Vanhimmat
eikö ole parempi puhua vaikka häyhästä ennemmin kun vastailla kysymyksiin elättekö sossun rahoilla, miks piätte semmoasia vaatteita.miks puhutte kovalla äänellä .käyttekö saunassa,miks olet ylpeä mustalaisuuesta,mitä syötte,miks te ootte täällä jne jne saa ainakin asiallista juttua aikaseks
ihmiseltä,ota googlesta ajatelmia onnellisuudesta ja siitä se intiaanipäällikön puhe,se on hieno ja olen varma että tunnet jotain kohtalonyhteyttä,niin ainakin minulle kävi,uimaan ei opi kun menemällä järveen eikä aina silloinkaan,joku viisa ihminen sanoi näinkin että ketään ei saa katsoa alaspäin eikä ylöspäin vaan siinä silmien tasolla on kaikki,kukaan ei ole toistaan parenpi eikä huononpi,oon ihan varma siitä että ymmärrät mitä tarkoitan
kuvaus lukea.
Silmä, Big Ben. Iso Kello, ilmoittavat tällä kellonlyömällä poistuvansa palaamatta, , leirialueelta.
'Oli murtunut kannas ja armeijan teräs, ja sankarit metsässä käpyjä keräs'.
Viita Lauri