olisin ilmaissut greenpeaceacelle terveiset meidän saksalaisille aarniometsien suojelioille kyllä sakemannit on suomes päällänsä kiinnittämässä itseänsä kahlein puihin mut miksei saksassa? silllä saksan sahat kaatavat puita 3 kertaa enemmän kuin suomessa ja takuulla aarnio metsistä eli tämäkö on greenpeacen tarkoitus että saadaan metsätalous suomesta loppumaan saksalaisten voimin? olettoko stupidoja?
greenpeace bluffia?
kapalla
6767
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kun suomessa riittää nii helkutisti tuota metsää, eikä todellaankaan olla sitä kaikkea käyttämässä, ja kokoajan kasvatetaan uutta mettää, nii miks meille pitää siitä tulla mieltä osottaan
tutkimukset osoittaa todeksi sen, että reenperse on osa kansailvälistä mafiaa.
Saavat kiristettyä firmoilta rahaa
Greenpeace on saanut pitävästi todistetusti rahaa? Ei riitä huhupuheet.
toista vauhtia kuin Suomessa. Sikäläisissä hakkuissa aukkojen tekeminen on pääsääntöisesti kielletty, joten metsät säilyvät metsän näköisenä toisin kuin tässä aukkohakkuiden ja niitä seuraavien risukoiden luvatussa maassa.
Näky on aika lohdutun, kun matkailee kotimaassa, kynnettyä aukkoa tien varret täynnä. Ei meillä ole enää paljonkaan oikeaa metsää jäljellä. Luonnonsuojelijat yrittävät sitä vähää jäljellä olevaa oikeaa metsää suojella. Ei ne tule suojelemaan mitä tahansa puupeltoja. Tehometsätalousihmiset voivat nukkua yönsä ihan rauhassa.
se on suojella toisten metsiä. Mahtaisit itsekin hakata metsää reippaasti, jos se olisi lähes ainoa toimeentulolähteesi? Luulenpa, ettet omista metsää ollenkaan.. Osta metsää,suojele sitten kokonaan ja ole tyytyvänen.