Loviisalaiset

Kuulin tuossa perjantaina radiosta, että Loviisan Myllyharjun koululla olisi käynyt sellainen välikohtaus, että opettaja oli jättänyt kersat yksin luokkaan lähdettyään johonkin ja sen jälkeen luokan pojat olivat avanneet opettajan tietsikalla alastomia naisvartaloita sisältäviä sivustoja ja tutkineet mielenkiinnolla sieltä löytyviä kuvia.

Joku oli videoinut tilanteen kännykameralla ja laittanut videon Youtubeen, josta joku henkilökunnasta oli sen löytänyt. Nyt he miettivät kuumeisesti rangaistusta näille muksuille. Mitä ihmeen jeesustelijoita nämä loviisalaiset ovat? Eihän siinä ole mitään rangaistavaa, jos nuori toteuttaa luonnollisia viettejään, se rangaistushan pitäisi antaa sille opettajalle, joka homman oli tehnyt mahdolliseksi poistamalla aikuisviihdeeston koneeltaan.

Kuten verbaaliakrobaatti ja seksuaaliasioiden erityisasiantuntija Jaajo Linnonmaa totesi lähetyksessään, niin kaikkihan me ollaan niitä Jalluja ja Kalleja tongittu roskiksista ja tutkittu niitä enemmän tai vähemmän epäuskoisina.
1554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mee ruikuttaan sinne loviisa palstalle, äläkä inise täällä porvoossa.. vittuako joku loviisa kiinnostaa enempää kuin joku saatanan gumbostrand..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiukkapipoja kirjoitti:

Kuulin tuossa perjantaina radiosta, että Loviisan Myllyharjun koululla olisi käynyt sellainen välikohtaus, että opettaja oli jättänyt kersat yksin luokkaan lähdettyään johonkin ja sen jälkeen luokan pojat olivat avanneet opettajan tietsikalla alastomia naisvartaloita sisältäviä sivustoja ja tutkineet mielenkiinnolla sieltä löytyviä kuvia.

Joku oli videoinut tilanteen kännykameralla ja laittanut videon Youtubeen, josta joku henkilökunnasta oli sen löytänyt. Nyt he miettivät kuumeisesti rangaistusta näille muksuille. Mitä ihmeen jeesustelijoita nämä loviisalaiset ovat? Eihän siinä ole mitään rangaistavaa, jos nuori toteuttaa luonnollisia viettejään, se rangaistushan pitäisi antaa sille opettajalle, joka homman oli tehnyt mahdolliseksi poistamalla aikuisviihdeeston koneeltaan.

Kuten verbaaliakrobaatti ja seksuaaliasioiden erityisasiantuntija Jaajo Linnonmaa totesi lähetyksessään, niin kaikkihan me ollaan niitä Jalluja ja Kalleja tongittu roskiksista ja tutkittu niitä enemmän tai vähemmän epäuskoisina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu