koiran

Miten voi opettaa koiran olemaan hihnassa kiinni? koska koira ei kävele muutekaa ulkona mutta haluttaisiin nytten opetella hihnassa kävelemistä mm. tulevia kilpailuja varten.. Miten se kannattaa alottaa? (koira vasta 3.5kk)
3313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei sen pantaan totuttamisen pitäisi olla niin vaikeaa. Panta koiralle kaulaan ja kun se on rauhallinen ja hyväksyy pannan, voit antaa namin(mieluiten heti pannanlaiton jälkeen, mutta jos koira rimpuilee odota niin pitkään että se rauhoittuu). Näitä harjoitteita koirasta riipuen muutaman päivän ajan. Koira on valmis kun se tulee innokkaasti pannanlaitoon herkun toivossa. Jos panta on iso, voi koiran opettaa myös pujottamaan päänsä siitä läpi. Sitten liitetään pantaan hihna. palkitse samalla tavalla kun koira on kiinni. Jos se hätääntyy ja lähtee ryntäilemään hihnan päähän ota se syliin rauhoittumaan tai kutsu luokse, jos se pystyy keskittymään. Koira kannattaa kutsua luoksesi eteesi istumaan aina pannanpoisotossa. Palkkioksi koiran voi päästää lenkin jälkeen vaikka pihalle juoksentelemaan ja sisällä voi antaa namia. Tai sitten käyttää pakkoa eli koira ei pääse pannasta ennenkuin on tehnyt pyydetyt asiat. Itse pidän hihnasta kiinni määrätietoisesti ja pyydän koiran luokse. Jos se ei tule, ei se pääse hihnastakaan. Erityisen kätevää opettaa esim koirapuistossa missä koira todella haluaisi vapaaksi, mutta ei pääse ennenkuin tottelee. Toisaalta odotusaika voi näin kestää jonkun aikaa. Tämä ei ehkä ole paras harjoitus pennulle vaan toimi aluksi makupalojen avulla.

Äänestä
  • Unohdin kokonaan sen hihna kävelyn. Eli voit joko antaa koiralle nameja lenkin ajan kun se pysyy vierelläsi. Sopii hyvin ahneelle koiralle tai edes jonkun verran nameista pitävälle. Tällä tekniikalla jos koira menee hihnan päähän pysähdy ja kutsu se ¨takaisin. Toinen vaihtoehto on pysähtyä aina kun koira menee hihnassa liian pitkälle. Ja pysähtymisen tulee olla terävä, jotta se ei tunnu mukavalta. Sitten ohjaat koiran hihnan avulla vierellesi ja vaadit katsekontaktin. Eli matka ei jatku ennenkuin koira on vierelläsi ottamassa katsekontaktia. Omalla koirallani olen tehnyt tällä tekniikalla. Nykyään se tulee nopeasti vierelleni ja ottaa katsekontaktin ilman hihnaohjailuja ja ylimääräisiä käskyjä. Sen ollessa ihan pentu sain kuitenkin odottaa useita minuutteja ennenkuin se tuli takaisin vierelleni ja toiset minuutit ennenkuin se kiireiltään ehti ottaa katsekontaktin. Tämä taktiikka vaatii kärsivällisyyttä ja on minusta vähemmän pentuystävällinen.

    Äänestä

  • Älä nyt ainakaan syliin ota, jos ei pannasta tykkää. Jäähylle vaan. Panta laitetaan koiralle kaulaan ja annetaan olla, ei ole vielä (18 vuoden aikana) sellaista tapausta vastaan tullut, joka ei 5-10 minuutissa olisi pantaa kaulaansa hyväksynyt. remmisssä käveleminen onkin ihan toinen lukunsa sitten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hihnassa kävely kirjoitti:

Miten voi opettaa koiran olemaan hihnassa kiinni? koska koira ei kävele muutekaa ulkona mutta haluttaisiin nytten opetella hihnassa kävelemistä mm. tulevia kilpailuja varten.. Miten se kannattaa alottaa? (koira vasta 3.5kk)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu