Ja onko oikein...Lapseni tulee asumaan koko kesän kotona, paikka D-laitoksessa. Os.hoitajalta piti erikseen kysyä rahapolitiikasta. Jos yli viikon loma, kotiin maksetaan n. 7 euroa/vrk. MIHIN menee sairaan lapsen hoitotuki, elatusmaksu ja lapsilisä? Sos.asiamies soittaa minulle huomenna ja tuomarille olisi 4. pv varattu aika...tuntuu nyt mielettömän raskaalta.
Torstaina oli palaveri ja enää YHTEENKÄÄN en mene yksin. Että lannistaa, vaikka lapsi saakin olla kotona, mutta kun haisee rahastus. Minun ja lapsen kustannuksella.
Torstaina oli palaveri ja enää YHTEENKÄÄN en mene yksin. Että lannistaa, vaikka lapsi saakin olla kotona, mutta kun haisee rahastus. Minun ja lapsen kustannuksella.
Vastaukset 9
Vanhimmat
olisi rahaa myös lapsen kustannuksiin, mutta juuri sellaisessa tilanteessa, jos pakollisten maksujen jälkeen jää käteen vain esim. 150 e/kk, olisi lapsen kotona ollessa lapsilisä ja elatustuki tuiki tarpeeseen. Mutta ilmeisesti Diakonissalaitokselle saa kaupunki maksaa myös tyhjästä, siis silloin kun lapsi ei ole heillä viikkokausiin. Koska velottaahan se paikka yhteiskuntaa tyhjästä muutenkin, esim. pitämällä hoidollisella osastolla lasta, jolla on terveen paperit.
Lapsilisä ja hoitotuki tulee Kelasta...
Pyydä virallinen paperi missä lukee aika jolloin lapsesi on kotona ja mene Kelaan. Laita hakemukset sille ajalle. En ole varma onnistuuko mutta voi sitä yrittää. Jos ei muuta niin sano Kelassa että katkaiskaa maksatus kunnes asia selviää. Huoltajana sinulla on oikeus.
Kuullostaa varsin selkeältä. Saankin lomasuunnitelman osastolta. Kiitos!
en tiedä mihin perustuu mutta jos lapsellasi on ns.paikka laitoksessa vaikka olisi koko kesän kotona niin ym. rahat ikävä kyllä menee sen laitospaikan ylläpitämiseen ja se on todella väärin!!!!se 7euroa on kulukorvaus/päivä ja meidän paikkakunnalla senkin sai jälkikäteen perustuen toteutuneisiin tapaamisiin että silleen...voi kyllä sosiaalityöntekijältä kysyä harkinnanvaraista ttt.tä ja myös virkistäytymis rahaa esim.retkeen.tämähän on tätä eihän kotolomalla mitään kivaa saisi tehdä mutta näin ainakin meilläpäin
Eli on sikarasittavaa odotella niitä suorituksia jälkikäteen. Kun niistä on jo yli kahden vuoden ajan semmonen kokemus, että eivät kertakaikkiaan PANE rahoja tilille ennenkuin vähintään kaksi kertaa muistuttaa. -Ainakin sairaan lapsen hoitomaksun luulisi ehdottomasti kuuluvan sille, joka tätä lasta hoitaa. Nytkin kun lapsi on laitoksessa, niin minä hänet suihkuun käsken ja sanon mitä milloinkin on läksynä luettava ja muistutan kokeista. Minut sivuutetaan, kun tästäkin monet kerrat olen sanonut...
Mutta koetan kysellä huomenna sos.asiaihmiseltä, miten käytäntöä saisi muutettua. -Varsinkin kun hoitopakettiin kuuluu vanhemman tuki (hohhoijaa), niin totta maar pitää talouden olla kunnossa. Tuki/sijaisperheillekin tämä lapsenhoitokorvaus lienee lakisääteinen. Paljonkohan he saavat vuorokaudessa? Mutta Lintsille ei 7 euron rahalla pääse yhtäkään kertaa.
Haluisin lapsen pois jo nyt, mutta suunnitelmiin kuuluu, että terapia on aloitettava laitoksesta käsin (alkaa kai syksyllä). Lapsi 15 v ja päätyi Pitskuun, kun 10 -vuotiaana aloin pyytää terapiaa hänelle. 9. luokka on vielä edessä ja koulu sujuisi paremmin kun asuisi kotona; tarvitsee tukea koulunkäymisessä, mut ei ole oppimisvaikeuksia muuten...oikeastaan ei halua neuvoja muilta kuin minulta. (Keskiarvo n. 8).
se kotiin vai ei. Jos pystyy perustelemaan, että lapsella on runsaat kotilomat ja yleensä siis, että menoja on hänestä, niin on tapauksia, että Kela myöntää tuen kotiin.
hakemukseen kannattaa laittaa kaikki mahdollinen, mitä ylimääräistä sinulla teettää se, että lapsi on laitoksessa. Siihen kannattaa kirjata kaikki siellä käynnit, palaverit ym, miten usein joudut käymään ja miten usein saa tavata lasta, haetko ja saatko kotilomille, vaateostokset, jos ostat hänelle jotain jne. Mutta mistä lääkärinlausunto hakemukseen? Se kai pitäisi pyytää laitoksen lääkäriltä. Luulisi, että hänellä ei ole mitään sitä vastaan, jos saat Kelalta sairaan lapsen hoitotuen kotiin.
Penskat on kesäisin mulla koko kuukauden ja silti mun on maksettava siltä kuulta elatusmaksu ja ex saa lapsista lapsilisät. Mitään taskurahoja eivät äitiltään saa mukaan kun tulevat. Siinä yh on lukenut kirjansa hyvin, on varmaan ainoa kirja jonka on lukenut joku Sossun opas miten kynit ex ukkos.
niin oletkos yrittänyt saada opuksen ohjeisiin muutosta? Turha täällä on siitä kiukutella.
Näissä lasten lomajutuissa on kyllä kuntakohtaisia eroja, samoin laitoskohtaisia pv-rahoissa ja muutenkin. Käytäntöjä voi tietysti vertailla täällä, mutta jos niihin muutosta haluaa, on oltava yhteydessä päättäjiin.
Etävanhemmalla on kyllä oikeus saada toimeentulotuesta apua lasten luona pitämiseen, mutta tietysti sen saamisen ehtona on, että omat tulot eivät riitä heidän elättämiseensä loman ajalta. Siihen sossulla on kyllä ihan yhtenevät käytännöt laskelmissaan koko maassa. Ainoa ero on harkinnanvarainen tuki, jota myönnetään suomenkielellä sanottuna pärstäkohtaisesti.
Ja monen yh:n kohdalla on nimenomaan niin, että omat tulot ei välttämättä riitä lapsen kuluihin, varsinkin jos on työtön tai minimipalkkalainen. Ei näistä puheista täällä tarvitse kateellinen olla kenenkään.