Jatkuvaa kiimaa ja kuseskelua

Meidän 11- vuotias leikkaamaton narttu kissalla on nyt tämän vuoden aikana ollut jo peräti 6 kertaa kiima-aika ja nyt näyttäisi taas alkavan. Ja on alkanut kuseksimaan omaan petiinsä, meidän ihmisten sängyille, ja alkaa jo tuo perheen pää ärsyyntymään jatkuvaan pyykinpesuun. Kissojen hiekkakooli on kyllä pidetty puhtaana, ja aikaisemmin ei ole sattunut tälläista meillä. Tosin vuoden 2006 keväällä kissallamme oli myöskin kiima-aika jtn 4 kertaa joka poikkesi aikasemmista vuosista.

Kissa on aina ollut elinvoimainen, ja hiukan pulska, tosin nyt ollana saatu se hoikistumaan tässä vuosien aikana. Kissaa ei ole myöskään rokotettu, kun maatiaiskissa, sisäkissana pidetty.

Meillä on myös toinen saman ikäinen narttukissa laikkaamaton, ja hänelläkin on ollut nyt muutamaan kertaan kiima kevään aikana. Ja ennen tämä kissa harrasti lattialle jääneiden vaatteiden kuseskelua, mutta se on nyt loppunut.

Olemme pohtineet kissan leikkaamista, mutta pelottaa kun kissalla kuitenkin on jo ikää.

Toivottavasti joku osaa auttaa, ja kiitän etukäteen :)
4364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä kaikki kissat kannattaisi leikata, jos ei pentueita ole tarkoitus teettää. Jatkuvat tuleksettomat kiimat stressaa kissaa enemmän kuin yksi leikkaus, jonka jälkeen ei tarvitse kiimoista kärsiä. Turhista kiimoista kärsivillä kissoilla esiityy myös kohtutulehduksia ja virtsaongelmia.

Suosittelen kyllä että leikkautatte kummankin kissaneitinne, jos ovat hyväkuntoisia, niin selviävät kyllä mainiosti steriloinnista.

Leikatut kissat elävätkin joskus pidempään kuin leikkaamattomat, ja ovat teidän ilonanne pidempään - ilman pissaisia sänkyjä ja muita tuhoja.

Äänestä

onhan korkea ikä aina suurempi riski , kun puhutaan leikkauksesta, mutta en näkisi että kannattaa kuitenkaan pelätä asiaa.

minulla on vanhempia kissoja jouduttu rauhoittamaan joskus ja menneet ihan ongelmitta.

kissallasi on iso riski sairastua esim. kohtutulehduksiin, jolloin kissa on mahdollisesti pakko leikata. silloin riski on aina suurempi, kuin nyt terveen kissan leikkaus. tällainenkin näkökulma..

ja toisaalta, onko sinulla paljon muita mahdollisuuksia, kuin leikata kissa? ehkä jokin hormoonihoito? tiedä onko kuitenkaan paras vaihtoehto kissalle..

jokatapauksessa, ota nyt yhteys eläinlääkäriin, jotakin kissalle on nyt tehtävä, koska tuo rasittaa varmasti kissaa itseäänkin paljon! laihtuminen johtunee liiasta kiimailusta.
eläinlääkäri varmasti kertoo vaihtoehdot ja riskit.

ja suosittelen ottamaan yhteyttä kissoihin perehtyneeseen eläinlääkäriin..

käy kertomassa mitä tapahtuu :)

Äänestä

Kissasi ja sinä stressaannutte loputtomasti. Tosiaan kohtutulehdus on suuentunut riski iäkkäillä kissoilla ja siinä tapauksessa joudut joka tapauksessa kiireiseen leikkaukseen ja kissasi on silloin jo sairas. Leikkauta nyt kun se vielä on terve.
Ikä ei ole ongelma jos eläinlääkäri osaa asiansa.Eli kysele alueesi kissanomistajilla paikallisen eläinlääkärin taidoista. Jos ei vakuuta, vie sellaiselle joka osaa; niitäkin löytyy. Puskaradio paras tietolähde tässä asiassa.

Äänestä

Minä leikkautin 15v kissani samojen syiden takia. Ise olin jo tottunut siihen mutta miehellä meni hermot.Jos yleiskunto on ok niin ei pitäisi olla ongelmaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muksukissa kirjoitti:

Meidän 11- vuotias leikkaamaton narttu kissalla on nyt tämän vuoden aikana ollut jo peräti 6 kertaa kiima-aika ja nyt näyttäisi taas alkavan. Ja on alkanut kuseksimaan omaan petiinsä, meidän ihmisten sängyille, ja alkaa jo tuo perheen pää ärsyyntymään jatkuvaan pyykinpesuun. Kissojen hiekkakooli on kyllä pidetty puhtaana, ja aikaisemmin ei ole sattunut tälläista meillä. Tosin vuoden 2006 keväällä kissallamme oli myöskin kiima-aika jtn 4 kertaa joka poikkesi aikasemmista vuosista.

Kissa on aina ollut elinvoimainen, ja hiukan pulska, tosin nyt ollana saatu se hoikistumaan tässä vuosien aikana. Kissaa ei ole myöskään rokotettu, kun maatiaiskissa, sisäkissana pidetty.

Meillä on myös toinen saman ikäinen narttukissa laikkaamaton, ja hänelläkin on ollut nyt muutamaan kertaan kiima kevään aikana. Ja ennen tämä kissa harrasti lattialle jääneiden vaatteiden kuseskelua, mutta se on nyt loppunut.

Olemme pohtineet kissan leikkaamista, mutta pelottaa kun kissalla kuitenkin on jo ikää.

Toivottavasti joku osaa auttaa, ja kiitän etukäteen :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu