avustuksia

Menin aikanaan armeijan jälkeen rakennuksille töihin 32mk/tunti.Vuosi oli -96.
Minulla ei ollut minkäänlaista koulutusta.Raksa vaihetta kesti 3 vuotta.
Sieltä painelin metallialalle 45mk/tunti.
Molemmat työpaikat helvetin raskaita,ja työtä sai tehdä oikein tosissaan..muuten oli edessä työvoimatoimistoon/sossuun meno.
Metallihommista lähdin maanrakennushommiin,ja sieltä leivän sai valuttamalla hikeä.
Palkka aina aivan perseestä,ja työolot hirveät.
Tällä hetkellä alkuvuoden tulot 18300eur,ja ala on vaihtunut.
Nykyisissä hommissa olen ollut kolme vuotta,ja ahkeruus on palkittu.
Duunin sain monipuolisen kokemuksen,ja hyvien työtodistusten ansiosta.
Edelleenkin olen kouluttamaton,mutta helvetin ahkera.
Nykyinen työni tuntuu palkkiolta verrattuna entisiin hommiin.

Tarinan pointti..mitä te täällä palstalla ulisevat loiset olette tehneet väärin lusiessanne elämäänne sossun varassa?
Mitä ihmisestä puuttuu,että hänestä tulee häviäjä?
Laiskuus,tyhmyys ja luovuttaminen ajaa ihmisen elämään avustuksilla ja tukirahoilla.
Jospa vihdoin uusi hallitus laittaisi teidät kuriin!
Kun kirjoitatte tekstiini kitkeriä vastineitanne,niin miettikää,että missäköhän mättää että olette tuollaisia.
Eläkeläiset sun muut ovat eri asia,mutta mikä pitää työkuntoisen ihmisen kotona?

Vastaus: laiskuus,tyhmyys ja saamattomuus..nuorilla se alkaa olla vanhempien esimerkki..ollaan loisia jo toisessa polvessa.
251550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

että parhaat kiksit elämässäsi olet silti saanut siitä, kun isä hiipi iltaisin sänkyysi, aloitti hoonaamisesi ilman lubrikanttia ja äiti vieressä taputti isän perseeselle lisää tahtia.

Äänestä
  • Vallan loistava kommentti! Jotain tuollaista osasin kyllä odottaakin.
    Voi tuota sanojen virtaa..niin älykästä ja herkkää tekstiä.
    Sinusta huokuu äly,tyytyväisyys itseen,sekä ennen kaikkea sivistys.
    Missä sinulaisia voi tavata?

    Lähiökapakassa? putkassa? vankilassa? alkon lähettyvillä pusikossa?

    Äänestä

  • mullekkin kirjoitti:

    Vallan loistava kommentti! Jotain tuollaista osasin kyllä odottaakin.
    Voi tuota sanojen virtaa..niin älykästä ja herkkää tekstiä.
    Sinusta huokuu äly,tyytyväisyys itseen,sekä ennen kaikkea sivistys.
    Missä sinulaisia voi tavata?

    Lähiökapakassa? putkassa? vankilassa? alkon lähettyvillä pusikossa?

    kuin sinne huudetaan.

    "ennen kaikkea sivistys"

    Sinähän se omien sanojesikin mukaan olit se, jolla on jäänyt kaikki koulut käymättä. Eikä näytä elämäkään juuri mitään sinulle opettaneen.

    Mutta hienoa, että pärjäät loistavasti, elämä maittaa ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista!

    Äänestä

  • U.M.F kirjoitti:

    Tais kolahtaa mun teksti!
    Ja mitä elämä ei ole opettanut minulle? kerro.
    Sivistystä ei muuten saa koulussa:)
    Näin ovat kouluja käyneet tuttuni sanoneet..
    Mukavasti menee se on totta kyllä.

    Äänestä

  • mullekkin kirjoitti:

    Tais kolahtaa mun teksti!
    Ja mitä elämä ei ole opettanut minulle? kerro.
    Sivistystä ei muuten saa koulussa:)
    Näin ovat kouluja käyneet tuttuni sanoneet..
    Mukavasti menee se on totta kyllä.

    samalla tavalla kuin postiluukusta kolahtaa lähikaupan mainos, vaikka nimenomaan on ystävällisesti kielletty mitään sisään tunkemasta. Liekö jakajat jotain sinun hillybillysukulaisiasi, kun luulevat että kaikkiin elämässä eteen tuleviin reikiin pitää halpaa "tavaraansa" työnnellä?

    Niin, luulitko tosissasi saavasi asiallisia vastauksia, kun nimittelet sinulle täysin tuntemattomia ihmisiä - perusteetta - loisiksi ja kirjoituksesi huokuu valtaisaa ylemmyydentunnetta muita ihmisiä kohtaan?

    Oletpas valvonut myöhään.Ei ole tainnut olla aamulla herätystä edessä.

    Tämäkin maanantai alkoi mukavasti.Tässä kahvinjuonnin lomassa ajattelin tulla katselemaan palstalle,että jospa olet kirjoittanut minulle jotakin kitkerää.
    En tainnut muuten mainita,että en työssäni tee oikeastaan juuri mitään.
    Hassua vai mitä?
    Olo on kuin sossulla..rahaa tulee vaikka ei tee mitään.
    Kyllä tähän tottuu..sen sinäkin tiedät.
    Hetken päästä on ihan luontevaa,että rahaa tulee ilman minkäänlaista suorittamista.
    Se on niin luonnollista,että ei edes ymmärrä miksi joku tekee jotakin rahan eteen.

    Ylemmyydentunne tuntuu pirun hyvältä.Kannattaa kokeilla joskus,jos rahkeet riittää:)

    Äänestä

  • mullekki kirjoitti:

    yksinkertainen kuin ulosantisi perusteella jokainen voi päätellä. Koulu sinun kannattaa suorittaa loppuun niin opit edes kirjoittamaan.

    vei mutta kannatti. Tiedän kyllä missä nykyään luuhaat. Et ehkä ottanut huomioon, että koska olet julkisessa toimessa, sinua koskee myös tietyt säännöt ja lait.

    Ilmoitus asiattomista kommeteistasi, joita kirjoittelet työajalla, on jo mennyt työnantajallesi, että älä nyt yhtään sitten ihmettele vaikka toimenkuvasi muuttuukin ja käyttäjätunnuksesi eivät enään toimikkaan.

    Äänestä

  • vähän aikaa tää kirjoitti:

    Olen sairauslomalla.Että sillee.Kerro mulle missä luuhaan? Olisi kiva tietää.

    Äänestä

  • tasan niin kirjoitti:

    yksinkertainen kuin ulosantisi perusteella jokainen voi päätellä. Koulu sinun kannattaa suorittaa loppuun niin opit edes kirjoittamaan.

    Joo.Kyllä nyt hävettää,että olen kirjoittanut laiminlyöden oikeinkirjoitussääntöjä sun muita.
    Tällasta tää on.Huonoa on ulosanti.

    Äänestä

  • mullekkin kirjoitti:

    Olen sairauslomalla.Että sillee.Kerro mulle missä luuhaan? Olisi kiva tietää.

    ...töitä ja nyt sitten sairaana. Et ole sosiiali asiakasta kummempi tapaus. Tiedätkö paljon maksaa sairauspäivä yhteiskunalle, ja sen kun roikut lääkäriin vastaanotolla. Siihen päivät päälle, kun makaat hoidossa jossain yliopistollisessa sairaalassa. Menee kuules aikas äkkiä yhden toimeentuluasiakkaan "vuosiansio" kertapieraisulla.
    Sitten, kun olet nyt "työtä" vetänyt terveytesi kustannuksella siirryt ennen aikaiselle eläkkeelle ja sekin maksaa yhteiskunalle. Joten pareen on olla huutelematta, jos omakaan perse ei ihan puhdas ole.
    Minä tiedän mistä puhun olen itse terveyteni työllä menettänyt ja en ole ylpeä siitä. Maksan enempi yhteiskunnalle, nyt jo mitä ehdin aikoinaan tienat. Joten ei ole varmaa milloin itse olet "Luukulla" kaikki ei mene sinne omasta tahdosta. Silloin pitää olla aikas nöyrää siellä ei huvikseen monikaankäy on se sellainen koittelemus. Sinulta viedään kaikki yksityisyys mikä on sinulle ollut pyhää ja omaa. Ne ovat sitten julkista tavaraa. Toivottavasti, jos sinä(älä sano ettet joudu) joudut joskus sinne luukulle. muistat mitä olet huudellut. Sillä elämässä ei ole varmaan, kuin se että kuolee joskus. Valitetavasti...8´-(

    Äänestä

  • pitkällä muka... kirjoitti:

    Tuet omilla johtopäätöksilläsi mielipiteitäsi..heh.
    En oikein käsitä,että mitä minun sairauslomani voisi maksaa yhteiskunnalle.
    Tässä tapauksessa kustannukset ovat täysin työnantajani maksettavia.
    Harrastukseni ovat kuluttavampia kuin nykyinen työni eli tuskin työn takia tulen makaamaan sairaalassa.
    Sairaala tietysti kutsuu,jos vapaa-aikana telon itseni,mutta vakuutus maksaa ja voin valita itse missä hoidetaan.

    Tuon uskon,että tulet kalliimmaksi yhteiskunnalle kuin mitä kerkesit tienaamaan.
    Loppu tarinasta on sitten tuollaista tyypillistä vinkumista.
    Käy nyt vaan siellä luukulla,ja tyydy osaasi.
    Jos sulla menee huonosti,niin tuntuu siltä että toivot,että muillakin menisi.
    Ainakaan manaat niin ennenpitkää käyvän.
    Tiedät itsekkin kuuluvasi siihen pieneen ihmisryhmään,joka viettää elämänsä epäonnistumisen katkeroittamana.

    Tuo aloitusviestisi oli luuserin katkeraa vuodatusta. Kun kaltaisesi yhteiskunnan pohjasakkaklimppi kadehtii toimeentulotuella elävää niin kusta on päässä eikä kovin vähän. Vedä ittes jojoon kun noin kovin ahdistaa.

    Äänestä

  • mullekkin kirjoitti:

    Tuet omilla johtopäätöksilläsi mielipiteitäsi..heh.
    En oikein käsitä,että mitä minun sairauslomani voisi maksaa yhteiskunnalle.
    Tässä tapauksessa kustannukset ovat täysin työnantajani maksettavia.
    Harrastukseni ovat kuluttavampia kuin nykyinen työni eli tuskin työn takia tulen makaamaan sairaalassa.
    Sairaala tietysti kutsuu,jos vapaa-aikana telon itseni,mutta vakuutus maksaa ja voin valita itse missä hoidetaan.

    Tuon uskon,että tulet kalliimmaksi yhteiskunnalle kuin mitä kerkesit tienaamaan.
    Loppu tarinasta on sitten tuollaista tyypillistä vinkumista.
    Käy nyt vaan siellä luukulla,ja tyydy osaasi.
    Jos sulla menee huonosti,niin tuntuu siltä että toivot,että muillakin menisi.
    Ainakaan manaat niin ennenpitkää käyvän.
    Tiedät itsekkin kuuluvasi siihen pieneen ihmisryhmään,joka viettää elämänsä epäonnistumisen katkeroittamana.

    Palkan. Työnantaja ottaa rahat takaisin yhteiskunnalta. Sillä se anoo kelalta manit pois mitä sinun lusmuiluun uppoo.. Tämän tiedän olen entinen ex-yrittäjä itse. Että sori nyt vaan. Ja ei se vakuutus aina niin itsestään selvyys.. Joku senkin maksaa loppukädessä, totuus on se ilmamista ilallista ei ole. Mutta et kai voi ymmärtää asiaa, koska olet niin yksinkertainen tapaus.

    Mistäpä sinä voit toisten tienestäjä tietää, minä olen luulatavasti takonut vuodessa enenmpi kuin sinä 10v, mutta samapa se. Menehän töihin että työnantajasi ei tarvitse päätään raapia tuollaisen vellihousun takia.

    Äänestä

  • Yksinkertainen tapaus... kirjoitti:

    Ei muuten ota niitä takaisin yhteiskunnalta..en ole duunissa duunari tasolla.sori.Vai että ex-yrittäjä..ymmärrän oikein hyvin että olet "EX-YRITTÄJÄ"
    Et kirjottais tollasta tekstiä tänne,jos olisit ns.oikeasti se mitä yrität esittää.Että se siitä..
    Meneppä nyt vaan oman itsesi kanssa johonkin puskaan..kiitos.

    Äänestä

Niinkuin minäkin ja olin kuule kiitollinen joka ainoasta killinkistä jonka sain, kiitollinen olin myös niistä ihanista vuosista kun sain oikeen raataa Keho suorastaan vaati maanantaiaamuna puskemaan urakka, polkupyörä allani hurahteli että nyt töihin, nyt töihin...

Mutta niin on ihmine tehty että iänkaiken ei kestä vaan hajoo ja hajoo niin perusteellisesti että korjatakaan ei enään voi. Rahaa oli, mutta niin oli rahan tarvitsioitakin.

Sivistyksesi ja ennenkaikkea empaattisuutesi puute estää sinua näkemäst elämän realiteetteja, säälittävä rääpäle olet.

Äänestä
  • Täälläkin näköjään yksi koira joka älähtää..kunhan vain ensin kalikka kalahtaa!
    Sellaista se on.
    Kerro minulle lisää noista elämän realiteeteista?
    Ole niin kiltti.Miten se sivistyksen puute nyt sitten sumentaa silmäni? Niin ja se empaattisuuden puute.

    Äänestä

  • mullekkin kirjoitti:

    Täälläkin näköjään yksi koira joka älähtää..kunhan vain ensin kalikka kalahtaa!
    Sellaista se on.
    Kerro minulle lisää noista elämän realiteeteista?
    Ole niin kiltti.Miten se sivistyksen puute nyt sitten sumentaa silmäni? Niin ja se empaattisuuden puute.

    Että Hullu työn tekee ja viisas pääsee vähemmällä.

    Siinä realitettia, ja muuta mitä tarvitset. Kouluja tuli sen verran käytyä, että tietää mistä mitä saa ilman. Ei duuni kannata, kun muut tekee sen puolesta. Niin kuin aloittaja esimerkiksi. Sitten itkee, kun elämä on kovaa.

    Äänestä

Katsos minä olen vierestä seurannut kuinka laisesi työmuurahaiset. Menetti terveytensä siinä 50v iässä ja painoivat buranan voimalla viimeiset 10v. Ja miksi tämä kaikki, siksi että minä: Naisia ja elämää rakastava MIES! Jaksan panna akkoja kaiket illat ja nauttia elämästä(joka on ainutkertainen),jaksaa bilettää ottaa rennosti. Miten tämä kaiki on mahdollista?
NO.... etkö hoksaa.. minäpä kerron.
Saan kaiken tämän, niin kuin netinkin 100megaa laajakaistaa, sinun ansiosta joka painat perse ruvella jossain paska duunissa. Tämän teet siksi vain että minä MIES! jaksan painattaa sossun rahoilla kelan päiviksillä. Niin nyt minut siirretään eläkkeelle kun en voi mennä duuniin. hih... kyllä minä sinuakin huomenna mitin kun treffaan erästä muijaa...ja ammennan kotipizzaa naamariin. Mene nyt nukkumaan että jaksat aamulla nousta tienaamaan minulle rahaa......

Äänestä

näköjään pahoja ahdistusneurooseja. Suosittelen sinulle, aloittaja, Truxalia 1000 ml aamuin illoin rectumiin. Mikäli tilanne pahenee jää enää vaihtoehdoksi jälkiabortti.

P.S. Päkistä pummi siellä duunissa, että saadaan sun veroeurot kiertoon. Ota toinenkin duuni kun niin ahne työlle tunnut olevan, tietää enemmän rahaa meille, sinun ottopojillesi. Taidanpa hakea mäyriksen huomenna ja mennä jokirantaan ottamaan aurinkoa huomenna. Ryähähähähäääää!!!

Äänestä

No, kiitos vanhempieni juomisen ja heitteillejätön, sairastuin vakavasti jo lapsena erinäisiin mielenterveysongelmiin! Tänä päivänä en pysty edes tuossa lähikaupassa käymään ilman että saan paniikki & ahdistuskohtauksen (happi loppuu, pyörryttää, oksettaa, pakokauhu valtaa mielen jne.), pelkään koko ajan muita ihmisiä ja kärsin sisäisestä tyhjyydestä varmaan koko elämäni. Paljon on itketty ja yritetty, mutta kun ei pysty, niin ei pysty. Pahimmillaan olin 2 viikkoa käymättä suihkussa, makasin vaan sängyssä itkien ja söin jotain jos jaksoin/muistin.

Elämä pistää kuule nöyräksi aika nopeasti, jos kuvittelee ettei mitään tuollaista voisi tapahtua itselle. Kaikki ei ole mustavalkoista valintakysymystä! Jos olisin saanut valita, en olisi koskaan sairastunut ja olisin nytkin töissä unelma-alallani. Mutta kun en saanut.

Äänestä
  • Mutta katsos, nämä äidin helmoissa kavaneet ja äidin ruokkimat pojut luulee kaiken elämässä nähneensä. Mutta ensimmäisinä nämä "URHOT" kaatuu ja toista satuttaa. Me huonommilla tähdillä mailmalle paiskatut pärjätään vaikka vähän ahdistaa.
    Voimia sinulle et ole ainoa viinan uhri :-D
    T: alkoholisti perheen lapsi

    Äänestä

että olet elänyt liian pientä elämää.
Ehkä opit kirjoittamaankin ennen joulua?
Taidat olla se tavallinen takarivin Santeri, joka
saa jo 40 - vuotiaana pillua eka kerran, vanhalta sammuneelta kapakkaruusulta, tippurin kera.

Äänestä
  • Hehe..ja kitkeryys kukkii taas.Onko sinua kohdeltu huonosti?
    Eikö elämä ottanutkaan tuulta siipien alle?

    Äänestä

mutta mikä pitää työkuntoisen ihmisen kotona?

ei ei ei! nyt olet ymmärtänyt väärin kokonaan
siis eihän ne missään kotona ole, vaan nauttimassa vapaudestaan ja elämästään ulkona luonnossa ja lasten kanssa jne jne

johtuu siitä että iso osa on älynnyt että elämä ei ole työtä varten vaan elämistä varten

eli toi kahdeksasta neljään 40 vuotta ja sit eläkkeelle odottaan viimeistä henkäystä alkaa pikkuhiljaa kadota kokonaan ja elämältä halutaan muutakin...

;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mullekkin kirjoitti:

Menin aikanaan armeijan jälkeen rakennuksille töihin 32mk/tunti.Vuosi oli -96.
Minulla ei ollut minkäänlaista koulutusta.Raksa vaihetta kesti 3 vuotta.
Sieltä painelin metallialalle 45mk/tunti.
Molemmat työpaikat helvetin raskaita,ja työtä sai tehdä oikein tosissaan..muuten oli edessä työvoimatoimistoon/sossuun meno.
Metallihommista lähdin maanrakennushommiin,ja sieltä leivän sai valuttamalla hikeä.
Palkka aina aivan perseestä,ja työolot hirveät.
Tällä hetkellä alkuvuoden tulot 18300eur,ja ala on vaihtunut.
Nykyisissä hommissa olen ollut kolme vuotta,ja ahkeruus on palkittu.
Duunin sain monipuolisen kokemuksen,ja hyvien työtodistusten ansiosta.
Edelleenkin olen kouluttamaton,mutta helvetin ahkera.
Nykyinen työni tuntuu palkkiolta verrattuna entisiin hommiin.

Tarinan pointti..mitä te täällä palstalla ulisevat loiset olette tehneet väärin lusiessanne elämäänne sossun varassa?
Mitä ihmisestä puuttuu,että hänestä tulee häviäjä?
Laiskuus,tyhmyys ja luovuttaminen ajaa ihmisen elämään avustuksilla ja tukirahoilla.
Jospa vihdoin uusi hallitus laittaisi teidät kuriin!
Kun kirjoitatte tekstiini kitkeriä vastineitanne,niin miettikää,että missäköhän mättää että olette tuollaisia.
Eläkeläiset sun muut ovat eri asia,mutta mikä pitää työkuntoisen ihmisen kotona?

Vastaus: laiskuus,tyhmyys ja saamattomuus..nuorilla se alkaa olla vanhempien esimerkki..ollaan loisia jo toisessa polvessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu