Olen aikeissa ostaa prätkän. Ajattelin custom/cruiser tyyppistä, koeajettuani varsin monia ja tuo tyyli/ajotapa miellyttää eniten. Tai sitten perinteinen matkapyörä.
Jotenkin tykkään ajella aika rauhallisesti, mutta toisaalta voimaa koneessa pitäisi olla sen verran, että maantiellä ei tarvitse vaihteita vaihdella. Olen käynyt koeajamassa aikasen monia.
BMW:stä koeajoin matkamallia ja vähän sellaista customhenkistä cruiseria. Molemmissa isot koneet. Jotenkin se matkamalli tuntui aika kuolleelta alle kolmentuhannen kierroksen, suurimmalla vaihteella ei oikein vetoa löytynyt 80-90 vauhdissa. Tuntui siltä, että se cruiseri veti paljon paremmin samassa nopeudessa, vaikka myyjä sanoi että matkavehje on yli 100 hevosvoimainen ja cruiseri alle 70! No selitys löyti, kun katselin netistä vääntökäyriä, joista myyjä ei puhunut mitään. Yli sataheppaisessa bemarissa suurin vääntö oli ilmoitettu yli 5 tuhannessa kierroksessa, jossa on jo kova vauhtikin. Cruiserimallissa, siinä tehottomammassa, suurin vääntö oli jossain kolmen tonnin hujakoilla.
Sitten koeajoin vähän pienempiä japsicustomeita, alle tonnisia. Niissä ei oikein tuntunut vetoa löytyvän 80-90 nopeuksissa, jollei vaihtanut pienempää. Isoista kokelini kawan VN1500:sta ja käytettyä VS1400 Suzukia. Niissä oli puhtia melkein tyhjäkäynnillä. Sitten testasin vielä Harley Davidsonin Dyna Glidea ja Yamahan Wild Staria (1600cc). Ne räjäytti potin. Tuntui, että niisä on vetoa tyjäkäynniltä lähtien. WAU.
Eli melkoinen testikierros on tehty. Sitten kaivoin esiin vielä vääntökäyriä. Niin se näyttää olevan, että ei kannata kuunnella myyjien tehopuheita. Monet yli 100 heppaiset tuntuu tällaisen papparaisen rauhallisilla ajonopeuksilla ihan kuolleilta, jos ei kepitä ja vinguta kierroksilla! Sitten taas nuo isomyllyiset twinit vaikuttavat paljon tehokkaammilta rauhallisilla maantienopeuksilla, vaikka tehoja on vaan jotain 60-70hp!
Vääntökäyrät ja perstuntuma menee yksiin. Nyt tarttis sitten vaan päättää, ostaako ison harrikan vai wildstarin, tai ehkä kawan vn1500 tai suzukin vs1400! Mitä asioita noiden välillä kannattais huomioida?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Käyppäs kokeilemassa Suitsan GSX1400:sta, siinä vasta todella erinomainen vääntö on eikä muutenkaan mikään mopo...mahtava pyörä!
Onpa kiva kuulla tällaisiakin juttuja, että joku todella kokeilee eri pyörätyyppejä ennen ostopäätöstä.
Kysymys on todella siitä minkälaiseen käyttöön pyörää on hankkimassa.
Jos harrastat pitkiä matkoja suosittelen isoa matkapyörää, sillä esim. ison BMW:n suurin 6. vaihde on puhdas ylivaihde joka on tarkoitettu mielyttäviin nopeisiin siirtymiin esim. keski-euroopan bhaanoilla, ei kaivarin cruisailuun.
Pikki customit ovat pieniä hv/väännön osalta, mutta suht mukavia yksin ajettaessa lyhyitä siirtymiä.
Ns. Muoviluodit joiden tehot ovat todella korkeat, mutta tehojen ja väännän käyttöalue on joskus jopa naurettavan kapea, soveltuvat vain kuminpolttamiseen, radalla ajoon tai nautinnolliseen nopeaan ajoon ruuhkattomilla moottoriteillä, mutta ei kotimaan nopeuksissa, koska ajoasento ja aerodynamiikka alkaa toimia vasta tuossa 180-200 km/h:n nopeuksissa.
HD:ta isot customit ovat varmasti mielyttävimpiä ja helpoimpia ajaa jos pitää rauhallisesta "köröttelystä" mutta näiden huonona puolena on todella tuskainen ajaminen esim. noita nopeita pitkiä siirymiä.
Nämä olivat minun henk.koht mielipiteitä ja toivottavasti kukaan ei vedä hernettä nenään.
Kiitoksia hyvistä kommenteista. Ne todella vahvistivat käsitystäni noista pyöristä ja siitä, mikä soveltuu minulle parhaiten. Olin niin vikkelä, että kävin tuossa suzuki myyjällä kokeilemassa vielä tuota kehoitettua GSX1400:aakin iltapäivällä (karkasin töistä vähän ennemmmin :) ). Kivan tuntuinen iso pyörä, mutta jotenkin tuntui, että on tarkoitettu vähän vauhdikkaampaan matkustamiseen kuin 80-100...Vaikka kyllä siinä voimaa oli, mutta silti tuntui että ei ihan samalla lailla raakaa vetoa hitaassa vauhdissa kuin noissa isoissa customeissa. Ja ehkä vähän yläpainoisemman tuntuinen pienemmissä vauhdeissa. Kyllähän se olikin korkeampi, mikä selittänee asiaa.
Nämä monet koeajot ja pohdinta, miten aion harrastaa sekä muutamat mielipiteet, ovat selkiyttäneet ajatusta vähitellen. Se mitä haluan, on nimenomaan 80-100:n nopeudella cruisaamista, rauhallisilla kierroksilla ja isolla vaihteella, koneen vääntövoimaa hyödyntäen. Olen kyllä suunnitellut niitä euroopan matkojakin, mutta niistä mulla on kokemusta jo autolla, jolloin matkustustapa oli jättää ns. nopeat siirtymät väliin kokonaan ja valita reitit sellaiseksi, että koko ajan ollaan lomalla ja uteliaana ympäristöä tarkkaillen. Eli euroopassakin pienet tiet kehiin. Siellähän on vähän väliä kaupunkeja ja kyliä pienten teiden varsilla, tiet on hyviä ja nopeudet 70-80, joskus vähän yli. Eli se iso, vääntävä customi on mulle hyvä matkapyöränäkin :)
Nyt kun tuo HD on hinnoitellut pyöränsä tosi kilpailukykyiseksi, lienee se dyna glide vahvimmilla valinnassa. Saattaisi jopa raskia ostaa uuden (noin 20.000€) 1450 kuutioisen. Ainakin se tuntui ajossa tosi mukavalta ja vääntävältä peliltä. Jollei sitten osta yamahan Wild Staria.
Kesällä nähdään tien päällä.
Käyppäs varsin kokeilemassa BMW 1150GS on iso enduro, mutta uskoakseni soveltuu juuri sellaiseen ajoon kuin olet etsimässä, ei vierasta huonompiakaan teitä, ja mutkaisilla pätkillä on todella ilo ajaa. Soveltuu myös pitkien matkojen taittamiseen
...ihan kiva peli oli tuollainen enska. Mutta ehkä kuitenkin meikäläiselle liian monikäyttöinen. Vääntö hitaissa vauhdeissa ei kuitenkaan ollut julmien isojen customeiden tasoa. Jotenkin tuntui lisäksi korkealta ja kiikkerältä verrattuna matalaan customiin....
Kiitoksia kaikille vinkeistä. Valinta on tehty ja se on FXD Dyna Glide. Ihan branikkä, kuutioita on 1450, vääntö on julmettu ja täyttää just mun vaatimukset. Hintakin on nyt kohdallaan, lähtee vähän alle 20t€ tinkimisen jälkeen :)