Vuorotteluvapaa

Olen jäämässä vuodeksi vuorotteluvapaalle. Vuorottelukorvaus on niin naurettavan pieni, ettei sillä mitenkään voi tulla toimeen. Koko systeemi on tarkoitettu vain parisuhteessa eläville, ei meille sinkuille lainkaan. Missä tasa-arvo? Velkaa joutuu ilmanmuuta ottamaan, tai sitten on tehtävä ainakin välillä jotain työtä! Eli ei tässä ole mitään järkeä, mutta kun ei kerta kaikkiaan enää jaksanut. Kertokaapa ihmiset kokemuksistanne, varsinkin yksineläjät, onko muita yhtä hulluja kuin minä, jotka ovat jääneet vapaalle ja miten olette selvinneet ja mitä tehneet.
302062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Onko se joku prosentti palkasta?

Kyllähän vuorotteluvapaan idea on siinä, että on pitkän uransa aikana saanut säästöön sen verran, että pääsee vapaalle vähäksi aikaa.

Äänestä
  • Vuorotteluvapaan ajalta työntekijälle maksetaan (vähintään 10 vuotta työssäoloa) vuorottelukorvauksen määrä on 70% henkilön työttömyyspäivärahan määrästä (ilman lapsikorotusta). Korvaus on 80% työttömyyspäivärahasta, jos hakijalla on vähintään 25 vuoden työhistoria. Työttömyyskassaan kuuluvat hakevat korvausta omasta kassastaan ja muut Kelasta. Tieto Kelan sanomista :)

    Äänestä

  • tammikuun likka kirjoitti:

    Vuorotteluvapaan ajalta työntekijälle maksetaan (vähintään 10 vuotta työssäoloa) vuorottelukorvauksen määrä on 70% henkilön työttömyyspäivärahan määrästä (ilman lapsikorotusta). Korvaus on 80% työttömyyspäivärahasta, jos hakijalla on vähintään 25 vuoden työhistoria. Työttömyyskassaan kuuluvat hakevat korvausta omasta kassastaan ja muut Kelasta. Tieto Kelan sanomista :)

    .... työttömyyskorvauksesta ja paljonkohan se on?

    Kyselen tässä, kun en oo kuullutkaan ...

    Äänestä

  • ansiosidonnaisesta kirjoitti:

    .... työttömyyskorvauksesta ja paljonkohan se on?

    Kyselen tässä, kun en oo kuullutkaan ...

    ansiosidonnainen olla 55- 60% palkasta.Pieneen menee tulot silloin vuoretteluvapaalla.

    Äänestä

  • henri.2 kirjoitti:

    ansiosidonnainen olla 55- 60% palkasta.Pieneen menee tulot silloin vuoretteluvapaalla.

    ... näissä asioissa, mutta minusta tuo on upea tarjous.

    Kuka sitä vuorotteluvapaata saa sitten hakea? Ja millä aloilla sitä käytetään?

    Äänestä

  • olen tonttu.. kirjoitti:

    ... näissä asioissa, mutta minusta tuo on upea tarjous.

    Kuka sitä vuorotteluvapaata saa sitten hakea? Ja millä aloilla sitä käytetään?

    Jos Sinulle on tullut viimeinen Kelan sanoma, se on siinä, eli 14-28.5.2007.
    "Vuorotteluvapaat voi hakea, kun on olut vähintään tuon 10 vuotta työssä ja siitä ajasta vähintään vuoden saman työnantajan palveluksessa. Vuorotteluvapaa on 3-12 kuukautta. Samalla työnantaja sitoutuu palkkaamaan samaksi ajaksi työvoimatoimistosta työttömänä olevan työnhakijan". Itse olin seitsemän vuotta sitten vuorotteluvapaalla ja opiskelin sen ajan.

    Pitääkö työnantajan suostua, kun työntekijä pyytää sitä?

    Äänestä

  • tonttuilija kirjoitti:

    Pitääkö työnantajan suostua, kun työntekijä pyytää sitä?

    Kieltäytyä?? En osaa tuohon vastata, mutta, "luulen", että työantajat eivät kieltäydy, en tiedä varmasti? Saahan siihen uuden tekijän siksi aikaa, tai on pakko ottaakin.

    Äänestä

  • tammikuun likka kirjoitti:

    Kieltäytyä?? En osaa tuohon vastata, mutta, "luulen", että työantajat eivät kieltäydy, en tiedä varmasti? Saahan siihen uuden tekijän siksi aikaa, tai on pakko ottaakin.

    Riippuu tietysti työstä, mutta saahan uuden työntekijän halvemmalla tuoksi aikaa. Toisaalta: osaakohan se tehdä samalla tuottavuudella.

    Äänestä

  • tammikuun likka kirjoitti:

    Kieltäytyä?? En osaa tuohon vastata, mutta, "luulen", että työantajat eivät kieltäydy, en tiedä varmasti? Saahan siihen uuden tekijän siksi aikaa, tai on pakko ottaakin.

    täytyy anoa, ja muistaakseni työnantajan ei ole vapaata pakko antaa.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    täytyy anoa, ja muistaakseni työnantajan ei ole vapaata pakko antaa.

    Mutta, se kannattaa ottaa selville liitosta tai Kelasta, en muista miten on, itse sain helposti :)

    Äänestä

  • tammikuun likka kirjoitti:

    Mutta, se kannattaa ottaa selville liitosta tai Kelasta, en muista miten on, itse sain helposti :)

    katsoo että työtilanne on sellainen ettei vapaata voida myöntää, sitä ei ole pakko antaa.

    Ite olin yhden puoli vuotta vuorotteluvapaan tuuraajana, joskus.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    katsoo että työtilanne on sellainen ettei vapaata voida myöntää, sitä ei ole pakko antaa.

    Ite olin yhden puoli vuotta vuorotteluvapaan tuuraajana, joskus.

    Justiinsa siinä tilanteessa, ei ehkä sitten, kun tilanne muuttuu. Ystävättäreni pääsi juuri ja samoin oli hänellä, kun oli tullut työntekijä vaihdoksia. Tilannetta oli mietitty ja katteltu jonkun aikaa ja selkiytyessä, sai vapaan.

    Äänestä

  • tammikuun likka kirjoitti:

    Justiinsa siinä tilanteessa, ei ehkä sitten, kun tilanne muuttuu. Ystävättäreni pääsi juuri ja samoin oli hänellä, kun oli tullut työntekijä vaihdoksia. Tilannetta oli mietitty ja katteltu jonkun aikaa ja selkiytyessä, sai vapaan.

    .. vai onkohan se Ruotsista kopsattu juttu koko vuorotteluvapaa. - No oli miten oli, hyvä maa kuitenkin!

    Äänestä

  • hyvä maa kirjoitti:

    .. vai onkohan se Ruotsista kopsattu juttu koko vuorotteluvapaa. - No oli miten oli, hyvä maa kuitenkin!

    Kun osattais kattookin sillätavalla. Ei kaikki aivan huonosti ole :)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    täytyy anoa, ja muistaakseni työnantajan ei ole vapaata pakko antaa.

    mutta työnantaja oli haluton "työläisiin järjestelyihin" minun olisi itse pitänyt löytää työnantajan hyväksymä työntekijä. (silloinen työnantajani Suomen suurin henkilöstöravintola ketju).

    Vapaasta saatava korvaus myös niin pieni , että kokin palkka ja sinkkuus yhdidtettynä oli mahdoton yhtälö!!!

    Kuitenkin olin niin "piipussa" että, kiusaajan kynsistä pois oli päästävä, siispä sanoin itseni irti ja nyt olenkin sitten todella vuorotteluvapaalla, en enää tiedä Sosku, Kela vai työkkärikö minun elämästäni päättää.
    Kai ne kaikki vuorollaan.

    Jokatapauksessa vuorotteluvapaa on sopiva isopalkkaisille ja muutenkin hyvin toimeentuleville, ei tavallisille pienipalkkaisille , jotka sitä eniten tarvitsisivat.

    Äänestä

  • vuorotteluvapaalle, kirjoitti:

    Kyllä sinkun on mahdotonta tulla toimeen 500 euron nettovuorottelukorvauksella, mutta pakko on jäädä, kun ei kertakaikkiaan enää jaksa, jotain mätää on tässä systeemissä. Pienituloinen, raskasta työtä tekevä ikääntyvä tarvitsee vapaata kipeästi, etenkin kun eläkeikääkin on nostettu. Ei näillä nykynormeilla tahdo vanheneva enää pystyä millään työtä tekemään. Vaatimukset kasvavat koko ajan, mikään ei tunnu työnantajille riittävän. Työkyvyttömyyseläkkeellekään ei pääse, vaikka kuinka haluaisi!

    Äänestä

Olin vuoden vuorottelu vapaalla.
Hieno kokemus pitkän työrupeaman jälkeen.
Rahaa 800€ käteen, tekemättä työtä.
Olisin kyllä pärjännyt ilman elämänkumppaniakin,
käytin myös säästöjä sen vuoden aikana.

Äänestä

yli puoli vuotta.
Kun laittaa menot tulojen mukaan, selviää kyllä pienemmälläkin rahalla. Tärkeintä asiassa on saada omaa aikaa ja lepoa työstä.

Äänestä

ajatella sairaslomaa työuupumuksen takia?

Äänestä

Olen juuri jäämässä 4kk vuorotteluvapaalle. Käteen jäävät tulot putoavat alle puoleen. Toisaalta verotus vuositasolla kevenee. Säästöjä varmaan tarvitaan, jos (kun) reissaan ja touhuan entiseen malliin... elämä on.

Äänestä

Jos jaksat tehdä töitä edes puolet (vaikka joka toinen viikko), niin valitse se vaihtoehto. Bruttotulot tipahtavat 25% ja nettotulot vähemmän kun verotus pienenee. Lomatkin kertyvät samalla lailla kuin normaalisti.

Äänestä
  • loistojuttu. kun ikää alkaa olla enemmän, eikä perhevapaita ole enää mahdollista saada. pakko työstä on välillä saada taukoa, että jaksaa taas seuraavat 5 vuotta. minulle kelpaa vallan mainiosti 800e kun en tee yhtään mitään. eikös tuo summa ole suunnilleen myös eläke sitten aikanaan.

    Äänestä

  • on......... kirjoitti:

    loistojuttu. kun ikää alkaa olla enemmän, eikä perhevapaita ole enää mahdollista saada. pakko työstä on välillä saada taukoa, että jaksaa taas seuraavat 5 vuotta. minulle kelpaa vallan mainiosti 800e kun en tee yhtään mitään. eikös tuo summa ole suunnilleen myös eläke sitten aikanaan.

    mutta kun on opiskelija elätettävänä...18v..ei kesätöitä...kesällä ei hän saa rahaa mistään...rahaa pitää olla aina kuitenkin "pahan pätvän varalle" ja vuorotteluvapaa ei ole "paha päivä"
    Kunhan tuon poikasen saa omilleen, niin sitten...
    (isä kuuluu siihen kastiin wtf, eli evvk)

    Äänestä

Ne kaikki menot kun on entisellään niin ei vuorotteluvapaata voi ajatellakaan
Lisäksi se vaikuttaa myös siihen milloin voit jäädä eläkkeelle
minulla ainakin on niin että jos mä valitsen sen vuorotteluvapaan niin eläkkeelle pääsee myöhemmin nyt vain sinnittelen 61 vuotiaaksi työssä tuli mitä tahansa kun en halua tehdä päivääkään työtä enää kun eläkkeelle vain voi jäädä
meillä kunnallisella puolella kun sai valita ennen vuotta 95 työskennelleet sen vanhan systeemin tai uuden systeemin eläkeasioissa ja mä valikoin sen vanhan systeemin mukaisen eläkejärjestelmän ja pääsen aiemmin eläkkeelle, mutta jos vaihdan työnantajaa meen uutena jonnekin niin kaikki huononee ja jos lähden virkavapaalle eläkevuodet myöhemmin edessä ja samoin tuossa vuorotteluvapaa asiassa jos sitä edes voi ajatella .
Kyllä sapattivuosi olis tosiaan paikallaan tai joku pitkä vapaa ,alkaa olla loppu jo nyt työssä.
Vuorotteluvapaan se palkka pitäs olla parempi että silä voisi elää nyt se on aivan huono ei sillä elä eikä pärjää jos ei ole joku muu kans tienaamassa .
Onnea sinulle kuitenkin kun lähdit vuorotteluvapaalle ja jaksa hyvin kerää voimia

Äänestä

Hei!

Kaikki ylimääräiset kulut pois esim.lehdet,kampaaja,meikit,kuntosalikortit ms.hoidot. Tilalle kävely, luonnonvesissä uiminen, pyöräily.

Tarkista vaatekaappisi. Itse en ostanut yhtä ainoatakaan vaatetta vuorotteluaikana. Tuunasin itse; esim huiveilla, vöillä yms. mielikuvitus kehiin!

Kakki ruat tein itse sekä leipomukset. Pakasteeseen olin syksyllä pakastanut paljon marjoja, raparpereja.

Lisäksi kaikki "romu" kultakoruni myin www.kultarahaksi.fi sain n.200 €.

Kaikki onnittelukortit tein itse. Lahjaksi vein itse leipomiani kakkuja, piirakoita.

Vuorotteluvapaani päättyy nyt 30.6.2011 ja todella olen ollut pienellä korvauksella, mutta olen kyllä saanut tilalle jotain sellaista ja tavannut paljon sellaisia ihmisiä, joita en varmaan olisi tavannut. Aivan hyvä ratkaisu.

Lisäksi on päiviä, että : nyhjään tyhjästä ja älä osta mitään.

Ihoni on parempi, kun ei ole kaikenmaailman maskaraa ollutkaan samoin hiukset, kun ei ole vaalennettu tämän tästä.

Äänestä

4 = Neljä vuotta sitten kirjoitit. Olitko, onnistuiko??

.

Äänestä

No jaa. Muutamat tutuista jotka ovat jääneet vuorotteluvapaalle ovat käyttäneet sen ajan tehden jotakin muuta hommaa jota heidän on tehnyt mieli kokeilla. Aika harva jää vain korvauksen varassa makoilemaan eikä se varmasti ilman säästöjä mihinkään riemulomaan riitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mymmeli51 kirjoitti:

Olen jäämässä vuodeksi vuorotteluvapaalle. Vuorottelukorvaus on niin naurettavan pieni, ettei sillä mitenkään voi tulla toimeen. Koko systeemi on tarkoitettu vain parisuhteessa eläville, ei meille sinkuille lainkaan. Missä tasa-arvo? Velkaa joutuu ilmanmuuta ottamaan, tai sitten on tehtävä ainakin välillä jotain työtä! Eli ei tässä ole mitään järkeä, mutta kun ei kerta kaikkiaan enää jaksanut. Kertokaapa ihmiset kokemuksistanne, varsinkin yksineläjät, onko muita yhtä hulluja kuin minä, jotka ovat jääneet vapaalle ja miten olette selvinneet ja mitä tehneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu