hyvää yötä, rakkaani.

...!!

no kyllä sekin kuuluu elämään..koirilla

ja meillä muillakin.. mutta
mä en oo näin romanttinen olleskaa..
että kakat olis kivoja missään runois..

mutta makunsa kullakin..

t. voikukkia ihaileva sinisilmä

[ 02.06.07 ]



Eilen oli kaunis ilta,
istuin kaurapellossa kun aurinko laski
ja liiskasin mäkäräisiä
ihoani vasten, ihmisten heittäessä kärrynpyörää.
Savusaunan jälkeen
olo oli raukea
ja kesäiseen yöhön kiiri sointuvaa laulua
nuotion ääreltä.

Pitäisikö nyt siis kirjoittaa runo tällainen?
Äh, vaikeaa se on, mutta yritän...

Herään. Ohimoita kivistää.

Koko yön
ovat vimmatut koirat
purreet lihaani,
sieluni on riekaleina ja minuun
sattuu.

Kuuntele nyt.
Loukkaannuit kirjoittamastani kakkakirjarunosta.
Erityisesti loukkasi kohta
jossa hän - kakkakirjan tekijä -
kirjoittaa nimikirjoitustaan
rintaliivin kuppiin.

Sanoit että fantasioin.

Etkö huomannut että pöydällämme paloi kynttilä?
Etkö huomannut että puhuin meistä
ja siitä mitä kohta tapahtuisi?

Sinä arvostelit minua
monin tavoin,
mutta et päästänyt sisimpäsi koiria valloilleen, et vielä.
Niiden kidat vain välähtivät silmäripsiesi lomasta
moittiessasi
runoilijaa vierelläsi.

Sitten hymyilit.
Sivelit poskeani jälleen niin hellästi,
ja käänsit silmäsi suudeltaviksi:
tule, mennään kävelylle metsään,
mennään tanssivin askelin.

Ja me askelsimme taas
toisiimme
puut humisivat kiihkeästi kuin myrskytuulessa
ja aukiolla heiluva parketti
kaikki linnut lauloivat ja ruusujen
väkevä tuoksu murskautuessamme
toisiamme vasten
synnyimme toistemme läpi huikaiseviin
maailmoihin ja lensimme,
lensimme - - -

Niin päästit koirat valloilleen,
vai minäkö ne päästin
lihastasi, minun lihani kentälle?
Kävelen keittiöön
hiljaa,
istahdan tuolille, avoimesta ovesta
katson olohuoneeseen -
ei, avoimesta ovesta minä katselen makuuhuoneen puolelle,
siellä sinun ruumiisi nukkuu,
jalkasi niin sievästi peiton alta työntyneenä.

Olohuoneen pöydällä lepattaa
repaleinen koirakakkakirja.
Voi sinua D'Arlandes,
sanoo joku äitiparta
huoneidemme läpi.
Milloin väsyt lentelemään Pariisin yllä?

Kuuntele nyt, kuuntele.
Ethän sinä kuule.

Eilen oli mitä kaunein ilta,
saavuin kotiin puoli yhden aikaan yöllä.
Nukuin hymyillen aamuun asti.

Voitko erottaa missä kohtaa tekstiä
sanat loppuvat ja minä alan?
Toki, voit täällä:
kun valot sammuvat
ja käsi koskettaa kättä;
en yleensä kirjoita musiikin soidessa,
mutta uskotko jos kerron
juuri nyt laulaa Johnny Cash:
"...He is the Greatest Cowboy of them all..."

Se laulu ei kerro minusta eikä sinusta;
kertoo jostain näiden sanojen
ulkopuolella,
jostain, mitä ilman emme kirjoittaisi.

Ja mitä paremmin tunnemme Hänet
sen syvemmin voimme tuntea toisemme
läpi kaikkien sanojen - - -

Siellä, missä kakkakirjat
jäävät lepattamaan
papereille,
ja käsi rakkaasti koskettaa kättä.


- -


Istun kaurapellossa
auringon laskiessa, liiskaan mäkäräisiä
ihoani vasten.
Kesäiseen yöhön kiirii sointuvaa laulua
nuotion ääreltä.

Kiitos runoilustasi !
Mielenkiintoisia !