todella mennyt sekaisin ja me muut siinä samalla. Olen umpirakastunut, mutta en edes tiedä minkä takia. Tosin, suurin syy on se, että annoin itselleni luvan. Olinhan häneet ihastunut kauemmankin aikaa, mutta rakastuin häneen niin nopeasti. ja varmaan sen takia, että kuvittelin hänen näyttävän vihreää valoa. Tai vaistosin. Olen halannut häntä vain unelmissani. Ja toivon, että voisin tehdä sen vielä oikeesti. Mutta, en usko asioita, ennen kuin näen ne. ja olen kauhea epäilemään kaikkea. Vaatii rohkeutta heittäytyä tuulen vietäväksi.
Ja tapahtuipa mitä tahansa, otan riskin ja pysyttelen vielä pilvissä, silläkin riskillä, että saan rukkaset. Paska tsägä, elämä jatkuu. Tuuliajolla tässä kuitenkin ollaan.
Ja tapahtuipa mitä tahansa, otan riskin ja pysyttelen vielä pilvissä, silläkin riskillä, että saan rukkaset. Paska tsägä, elämä jatkuu. Tuuliajolla tässä kuitenkin ollaan.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Oli kuin omaa viestiä olisi lukenut. Voi kun tietäisinkin keinon lähestyä HÄNTÄ tai voisin olla varmempi vihreästä valosta. Miksi on niin vaikeaa luottaa vaistoonsa. Yhtenä päivänä ja hetkenä otan etäisyyttä kun ajattelen ettet kuitenkaan välitä. En voi edes katsoa sinua. Kiroan rakkauden tunnettani. Seuraavana päivänä janoan näkemistäsi. Yhtä vuoristorataa. Tunne ei käskystä häviä, olen kyllä yrittänyt. Ehkä kesä saa minut unohtamaan sinut. Itse en varmaankaan uskalla. Ainakin nyt tuntuu siltä. Huomisesta en tiedä. Palaisipa valo kirkkaampana.
Onnea sinulle kohtalotoveri tuuliajolla.
jonkin sortin sielunkumppani. Mä päästin tätmän naisen mun ajatuksiini ja uniin yhdessä vaiheessa. Kaikki pitää tätä mun rakastumista sairaana. En tiedä enää mikä on totta ja mikä ei. Tänään alkoi tuntumaan siltä, että heitän hanskat tiskiin. Tällä naisella on muutakin elämää kuin minä. Onhan hänellä perhe ja mies siinä sivussa. Että pakko täs on rauhoittua!
Mä tulen rakastamaan mariaa, mutta tuntuu että kohtalon takia me ollaan oltu "yhteyksissä" mutta kohtalon oikkujen takia me ei saada aikaiseksi mitää. Tosin, mulle on tullut ihmenumeroista viestejä ja olen tarkistanut ne finderista. Kaikki numerot ai anna mitään vastausta.
Jah, voisin todeta, että tästä ei tule lasta eikä paskaa. Mä tahdon marian tai jatkaa vaan elämää. Ei kohta pysy tässä elämänpyörässä näiden tunteiden takia.
No,tällä jota minä ajattelen ei ole lapsia eikä miestä. Muuten olisin kyllä tunteeni tukahduttanut visusti.
ystävälles pitäväs hänestä, ihan noi vaa jossain sopivassa yhteydessä? Niinhä voi sanoo toiselle ihann hyvin.Veikkaanpa että yllätyt.
Miten sitä voikaan mennä niin sekaisin pitkittyneestä flirtistä, joka viikkojen kuluessa on muuttunut päässäni lähesulkoon lihaksi ja todeksi! Kaikki alkoi yllättäin aivan ´puskista´. Havahtui vain eräänä päivänä saamaansa huomioon tuikitavallisessa arkisessa tilanteessa, sanotaan nyt vaikka että kaupan kassalla. Miten ihmeessä sitä vain kuvittelee haluavansa vievänsä juttua eteenpäin, ja kuinka kummassa sen voi tehdä.
Auts. Polttaa.
Hei tsiksi, me ei olla koskaan juteltu, mut lähetäänkö meille vai teille. Mä oon vähän puutteessa;)
kun tuut iholle heti yhdellä lauseella....:/. Eipä silti, iholle on ihan kiva tulla - oikeessa seuraassa ;)
hävisit vähäks aikaa, mutta et kadonnutkaan.
En kadonnut, en hävinnyt, ehkä vain poissa muutaman päivän... muutamia päiviä sitten ;).
kenkien kopsetta täst lähin. Ymmärrät jos olet sinä eli vinkkiä takaisin.
kopisee....., mutta sattuuhan sitäkin :). Riippuu aamusta. Tai illasta. Mut jos oot oikein tarkkana, saatat kuullakin, kun oon vierellä. Tai vähän ohi...
jonkun muun sielunsisar.
kimppuus tällä sekunnilla, mutta ei se oikein olis oikein sopivaa teoriassa. Henkisellä tasolla se vois onnistuu.... ;)
Siis teoriassa se voisi onnistuakin, mut me ei teoriassa tunneta niin hirveen hyvin... ;) ;)
alkaakin kattava ja laaja käytännön osuus;)
vois käyttää hyväkseen sielujen henkistä väylää;)
kerran. Siinä hän käveli, ihan vierelläin, kainalossaan kylpypyyhe ja varpaissa hiekkaa. Me ihan oikeesti haluttiin vain toisiamme - halata. Koskaan ennen en ole ollut niin varma toisesta, että HÄN se on. Olin varma ja olen edelleen varma: HÄN se on! Yksin kuu taivaalla tietää, mitä pieni sydän sietää. Kun tunteet lukitaan kymmenen lukon taa ja niellään avain, niin kuinka niitä lukkoja enää saa auki?
...Viestisi jäi mieleeni luettuani sen ensimmäisen kerran. Sisintäni polttelee myös ihastumisen ja hullaantumisen toivoton huuma. Toivoton monesta syystä. Sanoit antaneesi itsellesi luvan, ja sama tein ehkä myös minä alitajuisesti, tai sitten tunne vei uuvutusvoiton! En muista koska viimeksi olen tuntenut näin. Naista kohtaan en koskaan ennen. Itseni ja haluni olen kyllä aina tuntenut, mutta vasta nyt eteeni käveli nainen, joka sai minut tuntemaan, käteni hikoamaan, vei puheeni ja valtasi unelmani. En minä tiedä edes onko hän gay, unelmissani ainakin on!
tunteet. Olen rakastunut naiseen, jolla ei ole välttämättä mitään hajua minun tunteista.
Tahtoisin kertoa niistä, mutta en tiedä onko hän edes BI, vaikka kertoo sen olemuksellaan. Ja hänellä on perhe, jota en todellakaan tahdo rikkoa.
Tässä naisessa on sitä jotakin. Olin ollut häneen kauemminkin ihastunut, mutta viimeksi nähdessämme (viikkoja sitten) hän pysähtyi hetkeksi viereeni. Hän ei sanonut mitään, oli hetken vierelläni. Ihankuin hän olisi tartuttanut minuun jotain arvokasta.
Harmi vain, kun lähdin häntä karkuu. Mutta en kokonaan. Sinä päivänä tajusin olevani rakastunut Häneen.
Yleensäsanotaan, että poissa silmistä, poissa mielestä... niin tässä kävi päinvastoin. Rakastuin häneen päivä päivältä yhä enemmän, enkä tajua syytä! Kaikki käskee minun unohtaa hänet, mutta olen jo mennyttä. Olen päästänyt hänet unelmiini niin pysyvästi, etten osaa ajatella ketään muuta. Vain häntä. En jaksaisi elää enää unelmaa...
..johon olen ihastunut ja jonka toivon tuntevan samoin. Hän" ei varmaankaan ole varma minusta. Olen kait naisellinen, mutta jotain merkkejä on ehkä luettavissa. Perhe on muttei miestä eikä tule. Minullakin on aavistus hänestä mutten ole varma onko hän kiinnostunut minusta.
epätoivoisia ihmisiä. Luulin jo löytäneeni hänet täältä, mutta ei tästä tule mitään. Olemme vaihdelleet sähköposteja. Välillä ajattelen, että kirjoittelen hänen kanssaa, mutta välillä taas tuntuu, että olen niin rakastunut, että en ajattele selkeästi. Olen todella kuullut, että tällä naisella on perhe. Ja sitä samaa olen vuodatellut täällä moneen otteeseen.
Tuli tunne tänään, että hanellä ei ole oikeesti tuteita minua kohtaan. ja nyt on masentava olo. Yritin saada kaverin kautta numeroa, mutta ei hänellä ollut pokkaa. Ehkö mun on vaan játkettava matkaa. Tosin vituttaa paljon, koska olin rakennellut pilvilinnoja. ja sieltä putoaminen satuttaa. En unohda häntä vielä, mutta minun on jatkettava elämää :(
palstalla on omat haasteensa. Tänne kirjoittelevat ihmiset, jotka ovat usein naimisissa ja heillä on ilmentynytkin tunteita samaa sukupuolta kohtaan tms. Ja jos tästä menet kovin syvällisesti kirjoittelemaan, niin johan rupeaa tulemaan lunta tupaan. Ei välttämättä innosta. Aika hankalaa?
häneltä. Meillä saattoi olla henkinen yhteys, tai sitten kuvittelin sen päässäni. Rakastuin häneen ja sillä ajalla, ku emme nähneet. En tunne häntä teoriassa vaan henkisellä tasolla. Kuulostaa varmaan naurettavalta, mutta kuitenkin. Ihastuin häneen kuukausia sitten, mutta kun emme ole nähneet, olen rakastunut hänen. Pelottavaa. Ja pelottavinta tässä on se, että olen luovuttamassa hänen suhteensa. Ehkäpä kohtalo on kusettanut pahemman kerran..
alkup.
Täällä on monella sama tilanne. Ja on epätodennäköistä, että löydät hänet täältä. Olen itse sinkku. ja rakastuntu naiseen, jolla on lapsia sekä ehkä mies. En tiedä tarkkaan, koska emme ole konkreettisesti jutelleet. Olen vain jollain hassulla tavalla tuntenut henkistä yhteyttä hänen kanssaan. Varmaankin mielikuvitusta. Näin hänet viimeksi huhtikuussa, silloin tajusin olevani rakastunut.
Eilen luulin, että jopa olen kirjoitellut hänen kanssaan. Mutta tuskimpa.... masentaa.
Olin ajatellut kuluttaa tunteen puhki kuvittelemalla mielessäni kaikki mahdolliset variaatiot erilaisista kohtaamisista. Ehkäpä keksin vielä uusia muunnoksia...
Mieleni palaa ohimenevään hetkeen jossa hän oli lähelläni ja saatoin aistia hänen tuoksunsa, kätensä ja vartalonsa. Yritin olla tuijottamatta ja paljastamatta tuntemuksiani niin, että olin aivan hiljaa.
Ehkäpä etsin tältä palstalta purkautumisreittiä tunteilleni. En halua niitä vähätellä enkä suurennella.
Mishän päin, vaikka tuskin näin.
Ihan samat fiilarit. Muutama viikko takaperin Hän oli mielessäni niin voimakkaasti, että tunsin hänen läsnäolon.
En ole nähnyt naista kun tosiaan viime combat-tunnilla ja sen jälkeen hän jäi kuin odottamaan minua. Sidoin kenkiäni, kun hän tuli siihen vierelle. En katsonut häntä, molemmat oltiin vain hiljaa. Tämän jälken minulla olisi ollut mahdollisuus sanoa hänelle jotain, koska hän hidasti vauhtiaan. Pelästyin ja lähdin kovaa vauhtia eteenpäin. Jos saisin sen tilanteen takaisin, tekisin edes jonkinlaisen siirron.
Tämä on niin älytön rakastuminen, että kaverit jo rupee kyrpiintyy mun hössöttämiseen. Yleensä ihminen unohtaa toisen, jos häntä ei näe.
Tapauksessani tunteet ovat vain lujentuneet, vaikka viimetapaamisesta on aikaa! Tämä on vaan niin tajutonta.
Ehkä se toppuuttelee minua, että tiedän kuulemani mukaan, että hänellä on perhe. Pari ystävääni on jutellut salilla kyseisen blondin kanssa. Tosin he eivät edes tiedä naisen nimeä..Siis oikeeta nimeä.
Mulle tapahtui yks jännä juttu muutama viikko sitten. Eli tunsin tämän leidin läsnäolon niin vahvasti. Olin lähdössä kävellen porukoille. Ja en tajua, mulla oli sellainen tunne, että hän saataisi tulla juuri sinä päivänä vastaa. Ihan kuin olisin treffeille lähdössä, kun etsin paniikissa sopivia kuteita. Ajattelin, että jos hän tulisikin vastaan.... Mä oon ihan höpsö, ei Hän tullut minua vastaan. Mutta silloin tunsin hänen läsnäolonsa vahvasti. TAJUTONTA!
että meitä kohtalotovereita on paljon täällä. Helposti erehtyy siinä, että löytää "hänet" täältä. kaikki on mahdollista, mutta tää paikka voi sekoittaa pään!
Onnea kaikille saman ihanan ja haikean tunteen kokeville. En lähtenyt täältä ketään etsimään tai löytämään, halusin vain löytää reitin tuulettaa tunteitani. Toivottavasti joku kuitenkin löytää etsimänsä, saa ehkä jopa tästä keskustelusta rohkeutta katsoa kortit ja ehkä yllättyä positiivisesti. Jos käy muutoin, siteeraan keskustelun aloittajaa: tuuliajollahan tässä ollan joka tapauksessa.
- one of soul sisters-
Häneltä... Ehkäpä siksi tunsin vastustamatonta halua jatkaa keskustelua.
Kuvittelin jo loppuunkuluttamistaktiikkani alkavan toimia, kunnes eilen istuin auringossa ja huomasin miettiväni millaisia vaatteita hän mahtaa kesällä käyttää. En voinut kuvitella hänelle hametta, mutta bikinit onnistuin kuvittelemaan...
Jotenkin tämä ajatus sai minut epävarmaksi itsestäni, ja aloin miettiä, voisinko minä olla sellainen nainen josta toinen nainen voisi kiinnostua. Miehistä on kokemuksen tuoma varmuus, mutta tuntien itseni ja tietäen naisten tarkan katseen, aloin katua, etten kuluneen kevään aikana ole enemmän panostanut pukeutumiseeni ja seksikkyyteen. Ainahan sitä voisi myös olla viisi kiloa hoikempi ja kiinteämpi! Aargh!!
Mutta sitten palasin siihen hetkeen ja muistin hänen läheisyytensä ja katseensa tuoman pehmeyden ja ajattelin että ehkä kuitenkin hän näkee minussa jotain mitä minä näen hänessä. Ja jos kaikki on vain kuvitelmaani, niin se on ihanaa jo sellaisenaan!
Mietin vain kuinka jos vastaisuudessa törmäämme toisiimme, voin olla aiheuttamatta turhaa hämmennystä ja vaivaantuneisuutta hänessä ihastuksellani jonka on pakko paljastua minusta! Pitkään ohimenevät tapaamisemme sujuivat puoleltani hyvin, koska tunne oli niin uusi, etten heti tunnistanut mistä oli kyse. Viime aikoina on ollut vaikeampaa.
ajatuksia ei voi lukea! Mut joko sä joku siellä josssain osaat lukea mun ajatuksia, tai sitten meillä on vain täsmälleen sama ongelmA. Paitsi mä en häpeä mun kiloja tai vaatteita! Jos jonkun mielestä niissä on jotain vikaa, ni haistakoon..ruusun! :)
-Kristine-
tunteistani päällimmäisin, vaan epävarmuus! Olo on kuin teinitytöllä ihastuksensa pauloissa. Mistä minä tiedän millaisista naisista naiset tykkää, kun itse olen kiinnostunut vain yhdestä!! Tähän saakka olen osannut olla pystypäin itsevarmana seurassa kuin seurassa, mutta nyt tilanne on niin uusi että olen hämilläni... Ja haluaisin TODELLA viehättää häntä...
Ei ketään voi viehättämällä saada ihastumaan!! Sitä joko tykkää tai ei! Kun ei se ihastuminen ole kiinni siitä minkä väriset hiukset sulla on tai miten paljon puuteria, vaan sitä ihastuu persoonaan. Eikä se viehättäminen heilauta tunteita mihinkään suuntaan. Kaikkiin ei voi ihastua, niin se vaan on.
tässä ajelehditaan tietämättä suuntaa länsi vai itä? En olisi milloinkaan kuvitellut itselleni käyvän näin köpelösti!!? Siis tämmönen aikuinen muija on muka niiin ihastunut että voe voe!! Onneksi on sielunsiskoja antamassa tukea tällaisena vaikeana aikana. Pitäisi järjestää oikein kriisitreffejä onnettoman ihastuksen kourissa kamppaileville "neitokaisille":).
vaikka kutsua,todella mielikuva harjoitukseksi:)
Voitas sopia kaikki joku päivä ja paikka, ja tavata koko sakki siellä?????
Voisin löpertää tähän romaanin tunteistani sua kohtaan, mut sanon vaan et ,
Sie oot niin minun muija !!!!
...Sie veit huuleni niin pyöreeks , juttuni loppu seinään , käet tärisi ja jalat veti ripaskaa, planeetat vaihto paikkaa ku meän katseet kohtas siel baaris,
Me oltiin aikasemminki nähty monta kertaa kadul ja mie tarvin vaan tuon paikan et uskalsin kattoa sua silleen...
ja voi taivas ku sie katoit samanlai takasin...
Sie kuiten seurustelet, ja mie en tiijä mitä mie saan ,voisin tehä..
En vaan pysty antaan tän olla ku näytit mulle
jotain valoa..
Tukehdun tähän tilanteeseen, en halua tulla teän väliin , rikkoa mitään, satuttaa ketään, mut haluun vaan et tiijät..
Kyllä sie sen mun eleistä ja äänettömästä flirtistä näitkin ku istuin teän pöydäs illan.
Aattelen sua tyttö ihan kokoajan..
kävelen sitä tietä mis me nähään joka päivä moneen kertaan kaupast hakee banaania.. jotka tulee jo korvista ulos..
-ihan vaan nähäkseni sut!!
Toivon et lähestyt mua joskus.. en voi tehä täs tilaantees mitään.. muutaku oottaa...!!
Tyttö sie oot niin Tähti,
Kerro miksi sie tuikit mulle????!!
-Meikä
Koska vertaistukiryhmä kokoontuu?? ja missä?? Helsinki, Turku , Tampere??
Olen völjyssä mukana..:)