Kertokaapas jotain hassuja juttuja mitä teidän ihanat karvapallerot tekee? Minun kani kiertää ympyrää minun jalkojen ympäri esim. aamulla kun se on ollut yön häkissä. Mites muuten miten kauan pidätte kaneja yleensä vapaana. Ite annan olla melkein koko päivän, kun se on niin ihana, että käy kakilla ja pisulilla omassa astiassa sekä se ei tee tuhmuuksia, kun on aina sellasella huoneessa missä niitä ei oikein pysty tekemään.
höpsöt kanit
Pulla
9392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
välillä mun pupuset hyppää roskikseen ja sit ne hyppää sängyn kautta mun koulupöydälle nakertamaan mun papereita :) ja sit ne antaa mulle pusuja :)
Minä oon joskus kyllä hermostunut kun kani hyppää pöydälle nakertelemaan niitä koulutehtäviä, ei auta sanoa, etta kani söi palasen. Mutta tavallaanhan se on kuitenkin minun vika, jos jätän tavaroita niin, että kani niitä pääsee maistelemaan. Onneks nyt oon jo oppinu mihin ja miten tavarat kannattaa sijoittaa =)
Meidän edesmenneellä kanilla oli myös tuo kiertäminen tapana, samalla se piti semmosta kummallista vönisevää ääntä. Nykyisen vanhan kanirouvamme kummallisin tapa on vähän väliä kupsahtaa aivan suorilta jaloilta kyljelleen sohvalle pötköttämään, se näyttää ihan kuolleelta, vain nenänpää liikkuu. Alkuun luultiin että sillä on epilepsia, mutta sitten kuultiin että se onkin aika tavallista. Tekeekös muiden lukijoiden kanit noin?
tekee. Alussa minä luulin, että se tosiaan on kuollut ja hätäännyin sitten kamalasti. Mutta se vaan tykkää maata sillä tavalla, nyt en sitten enää hätäännykkään. Niin sillä minun kanilla on muutenkin hassuja tapoja, kun se esim. nukkuu.
Mustakaniini juoksee ja hyppää tasakäpälää ilmaan korkealle ja ravistelee itseään ilmassa. Sillä on jotenkin vieteri väliin tiukalla, kun napsauttaa sormia se loikkaa. Silleen riemusta hyppii. Sitten kyljelleen että pöx huilaamaan. Minäkin ihmettelin kun ekan kerran näin että heittikö se nyt henkensä. Kielikin näkyi suusta. riemastuttava otus.
Mulla on vajaa neljän vuoden ikäinen hermeliini. Kun se on oikein tyytyväinen ja raukea, se kellahtaa joko selälleen tai kyljelleen ja on aivan liikkumaton. Siinä se makoilee useitakin minuutteja, kunnes pyörähtää vauhdilla taas pystyyn. Mä luulen, että se on ihan normaalia kanin käytöstä.
minäkin omistan kanin,kääpiöluppa, ja se on aivan ihana! en minäkään pysty pitään sitä kovin kauaa häkissä kun se suuttuu ja alkaa katteleen sillee et: minut on laitettu tänne kuolemaan...nyyh...! silloin se on aina pakko päästää vapaaksi... piipero juoksee noin 5 tuntia päivässä... ja sillä on 110*50*50cm häkki et on sillä ainakin tilaa...
VINKKI: laita kanillsi kissan hiekka astia ja sinne kissan hiekkaa(paukkuuntumatonta) ja kani sinne! siellä se tykkää kaivella ja "rapsutella" itseään... ei kennata huolestua jos se syö niitä se ei oo vaarallista...
Mun ihana kani juoksee mun jaloissa ja leikkii piilosta ja pelaa korttia... seon tosi söpöliini!
meidän kani mussuttaa sukkia, ei siis revi eikä syö vaan möhnää suussaan! mitä likaisemmat, sen parempi.. ei voi ymmärtää :D