opeksiko?

...varmasti ymmärrät paremmin kuin moni muu, että opettamisessa on kyse oppilaista eikä opettajasta. Siitä on hyvä lähteä. Mutta yläkouluun ei kannata mennä ennen kuin on oppinut hallitsemaan hermonsa. Alakoululaiset tuskin kiinnittävät asiaan juuri huomiota ja eiköhän se jännitys siitä karise aika pian.

Saa olla asiallinen, ei tarvitse hölöttää, eikä sinulta sitä edes odoteta. Pieni jännitys esim. lukuvuoden ja uuden jakson alkaessa on mielestäni normaalia (olen opettanut lukiossa 6 vuotta). Hyvä tuntien valmistelu antaa alussa varmuutta. Oppilaat eivät huomaa jännitystä jos pystyy puhumaan suht asiallisesti, antaa vaan pokan pitää.

Ujous ei ole opettajuuden este. Sen olen omalla kohdallani huomannut. Yläaste ja lukio-ikäisenä olin todella ujo ja kaikki pienetkin esiintymiset luokassa saivat mahan sekaisin. Silti minustakin tuli opettaja.
Opettajankoulutuksessa kyllä kouliutuu se ujous pois, sillä tavalla, että tulee kyllä itse sinuksi asian kanssa. Oppii keinot, jolla ujouttaan hillitä. Saattaa myös olla niin, että se ujous onkin yksi voimavaroistasi - piilevä sellainen. Itse olen juuri sellainen rauhallinen opettajatyyppi eli vaikka luokassa vaikuttaisi olevan tilapäinen "kaaos" on minulla kaikki langat kädessä, eikä tarvitse yhtään häslätä porukan mukana.
Kysyit, kuinka nopeasti esiintymiseen tottuu. Omalta kohdaltani se monivuotinen koulutus oli se aika, jona siihen totuin. Tai sanotaanko näin, että päättöharjoittelussa olin jo täysin tottunut esiintymiseen. Olen nyt yläkoulussa ja eivät oppilaat sitä sisäistä jännitystäsi huomaa, jos et ulospäin tärise. Kun vain valmistelee tunnit hyvin eli osaa omat asiansa, niin siitä se lähtee ja vuosien saatossa muuttuu eräällä tavalla rutiiniksi. Ja sitä pokkaa pitää vaan joissain tilanteissa sitten olla, tässäkin vuodet auttavat.
Ensimmäinen opettajavuosi on ehdottomasti rankin, varsinkin jos ei saa tukea kolleegoiltaan. Työnohjaus on tällä alalla nolla, mutta joskus käy tuuri ja samanaineen opettajalta voi saada kullanarvoista tukea.
Olen pärjännyt ujoudestani huolimatta hyvin ja pidän työstäni. Ja mikäli olen oikein ymmärtänyt olen myös pidetty opettaja oppilaiden keskuudessa. Tunneillani on selvät säännöt mitä saa tehdä ja mitä ei, jokaisen pitää hoitaa sovitut hommat, olen johdonmukainen ja oikeudenmukainen. Näillä em. asioilla olen pärjännyt pitkälle.
Mukavaa kesälomaa sinullekin uravalintaa miettiessäsi.

Hienoa, että otit esille tällaisen aiheen. Minua joskus jopa suututtaa useiden ihmisten "jumittuneet" käsitykset hyvästä opettajasta. Usein ajatellaan että kaikki opettajat ovat suulaita ja äärimmäisen aktiivisia. Itse olen rauhallinen tarkkailija. Olen aina ollut ujo, mutta kun ikää on tullut lisää, olen oivaltanut,ettei käytökseni olekaan pelkkää ujoutta, vaan kaikki johtuu rauhallisesta luonteenpiirteestäni.En minä jännitä. Minulla ei vain ole tarvetta tuoda mielipidettäni esille joka asiassa. Viihdyn työssäni, ja tulen erinomaisesti toimeen lasten ja työtovereden kanssa. Lapset eivät tarkkaile opettajan olemusta. Sitä tekevät aikuiset. Mielestäni on hienoa että kouluissa on erilaisia persoonia, eikä kenenkään tapa opettaa ja esiintyä, ole vääränlainen. Itse huomaan ymmärtäväni erityisesti arkoja lapsia, ja olenkin pyrkinyt tekemään heidän koulunkäynnistään sellaisen ettei tarvitsisi jännittää. Ujous ei ole negatiivinen asia. Siitä voi olla ylpeäkin. Ajan myötä ujous kyllä häviää tai siihen oppii suhtautumaan lempeästi. Hae ehdottomasti koulutukseen, jos sinusta tuntuu että todella sitä haluat, tai hakeudu ensin kouluavustajan tehtäviin. Siinä näet koulun arkea läheltä. Hyvää kesää!

"Mikä on puheliaisuuden salattu syy? Eikö se ole halu osoittaa ylemmyyttään tai nujertaa joku väittelyssä? Tekojen voima on paljon suurempi kuin pelkkien sanojen. Pinnallinen seurustelu ja pohdinta eivät sinua paljon auta. Harjoita itsetutkimusta ja tyynnytä sydämesi intohimot, niin näet kuinka vähän silloin tunnet tarvetta puhua."

esiintymällä. Tosin opettajan homma ei saisi esiintymistä olla, mutta esillä ainakin pitää olla koko ajan. Opetusharjoittelussa sut pistetään eri luokkien eteen, ensin ehkä pareittain, sitten yksikseen, mutta silti "turvallisessa" ympäristössä, kun ohjaaja on läsnä ja auttaa tarpeen tullen. Kyllä sitä oppii olemaan luokan edessä!!

Itse muistan ekasta sijaisuudesta sen, että jännitti niin pirusti kävellä käytävää pitkin, avata luokan ovi ja mennä sisälle oppilaitten eteen. Kädetkin taisi täristä ja ehkä ääni vapisi. Ei monta kertaa tarvinnut jännittää, kun olo oli jo aivan eri luokkaan mennessä. Silti se pieni jännitys varsinkin uusien ryhmien kanssa ei ole kadonnut minnekään, mutta osaan hallita jännityksen, ja se on tärkeintä. Ja jos joskus en osaisikaan, niin ei se mitään, näkeepähän oppilaat, että opettajakin on ihminen.

Pieni jännitys on myös hyvästä. Jos ei jännittäisi piirun vertaa, oppilaat ja oma opetettava asia eivät kiinnostaisi itseä yhtään, itse olisi välinpitämätön näitä kohtaan.

Ja hyvä, etteivät kaikki opettajat ole samasta puusta veistettyjä. On niitä hölösuisempia ja on niitä hiljaisempia.

Olen ollut nuorempana tosi ujo ja kaikenlainen esiintyminen on jännittänyt, mutta silti olen ikäänkuin nauttinut esiintymisestä. Olenkin esiintynyt paljon ennen opettajuuttani (teatterijuttuja ja sen sellaista), ja nyt opettajana tietysti olen aika paljon "esillä", joten voin sanoa, että esiintymällä se esiintymisjännitys vaimenee!