Hei!
Ihan uteliaisuudesta, pitääkö mielestänne lapsella (tai siis ihmisellä yleensä) olla kaksi vai kolme nimeä? Perustelkaa mielipiteenne!
Ihan uteliaisuudesta, pitääkö mielestänne lapsella (tai siis ihmisellä yleensä) olla kaksi vai kolme nimeä? Perustelkaa mielipiteenne!
Vastaukset 15
Vanhimmat
yksikin riittää. Muita kuin etinimeä ei tarvitse missään. Nimikentiin ei mahdu pitkiä rimpsuja. Ennen nimiä piti olla paljon, jotta ihmiset voitiin yksilöidä. nyt sosiaaliturvatunnus ajaa saman asian.
Siis olen myös kahden nimen kannattaja :)
Kuulostaa vain paremmalta kun sukunimikin sanotaan perään. Mielestäni kaikista parhaalta kuulostaa kun eka nimi on vähän lyhyempi kuin toka.
kolme nimeä, sisaruksillani kaksi. Pidin lapsena sen takia itseäni vähän rikkaampana ja ehkä suositumpanakin kuin he. Omille lapsilleni annoin kuitenkin vain kaksi nimeä kullekin.
Päättele tästä, itse en osaa!
Itsellä on kolme nimeä. Keskimmäinen nimi on ruma. Silloin kun atk-aika tuli, nimi katkesi aina kesken, kun ei mahtunut mihinkään pitkän sukunimen kanssa. Kaksi nimeä riittää hyvin, mutta yleisen sukunimen kanssa ehkä kolme selvyyden vuoksi. Ei pitkää nimirimpsua, muistakaa, että lapsi joutuu sen kirjoittamaan joka paikkaan. Edelleenkään ei pitkä nimisarjani sovi joihinkin lomakkeisiin, jotka täytetään käsin. Itse aion jättää keskimmäisen nimen jossain vaiheessa pois, mutta en tiedä, kun isä loukkaantuu. Koska itselläni on mielestäni kolmas nimi liikaa, annoin lapsilleni vain kaksi. Lasteni isälta tulleessa sukunimessä on 8-kirjainta.
Siinähän se jo tulikin!
En tajua joidenkin vanhempien hinkua antaa kolme nimeä, jotka ovat sellaisia TAVALLISIA.. kuten esim. Janne Ville Mika Jannelainen. Mikä se idea & tarkoitus on, sekö että on "pakko" antaa ne kolme nimeä ja iskeä siihen sitten ne tavallisimmat nimet kun ei muitakaan keksitä, kun ei hokata että ei niitä kaikkia kolmea ole pakko edes antaa, vaan että voisi antaa vain kaksi (esim. Janne Ville Jannelainen) jolloin nimi kuulostaisi ehkä hieman paremmaltakin...
Ja tämän huomaa juuri näiltä nettisivuiltakin, kun ihmiset ovat päättäneet jonkun etunimen ja sitten kyselevät mitkä olisi sopivat ja hyvät toiset nimet. Olen sitä mieltä että jos itsellä ei ole valmiina mitään yhdistelmää eikä edes hajua miten haluaisi nimetä lapsensa niin monessa tapauksessa kauniimpi olisi vain se yksi tai kaksi nimeä, kuin ne väkisellään väännetyt 3. Mutta nämä ihmiset kaiketi meinaavat, että kolme nimeä on jotenkin hienompaa. En tiedä.
Tuskin kukaan ihan huvikseen lapselleen kolmea tavallista nimeä "iskee". Ja kyllä jokainen tietää että myös kaksi nimeä on hyvä määrä.
Annoimme lapsellemme kolme nimeä, koska jokaisella oli oma tärkeä merkityksensä (vaikkapa ovatkin "tavallisia"). Nimet tuntuivat juuri oikeilta, eikä yksikään voinut jäädä pois. Se, ovatko ne joidenkin tärkeilijöiden mielestä sopivat tai "sointuvat" on yksi lysti. Me niistä pidimme!
Se on kuitenkin fakta, että etunimeä pääasiassa käytetään.
Itselläni on kaksi etunimeä, silti nimi on ollut aina pitkä. Mitään ongelmia ei asiapapereiden täytöissä ole koskaan ilmennyt! ;)
Alun perin etunimiä on ollut vain yksi. Monietunimisyys yleistyi Länsi-Suomessa säätyläisten keskuudessa 1700-luvulla lähinnä eurooppalaisten kuningashuoneiden esikuvan mukaan, ja kansan pariin tapa levisi 1800-luvulla. Karjalassa vasta 1900-luvulla tuli tavaksi antaa monta etunimeä.
Ortodoksinen kirkko suosittelee vieläkin jäsenilleen, että he antaisivat lapsilleen vain yhden etunimen. Minun lapsillani on kahdella kaksi etunimeä ja kolmella vain yksi. Yksietunimiset ovat olleet tyytyväisempiä nimiinsä. Lapseni sanovat, että toisesta nimestä on vain haittaa.
Toiset ja kolmannet etunimet palvelevat usein vain vanhempien tarpeita, he saavat niitä keksiessään tyydyttää runoilun tarvettaan, nimenkantajalle pitkästä rimssusta on sen sijaan vain haittaa.
on valinnanvaraa.
Minulla itselläni on kolme nimeä,
etunimi viisikirjaiminen.
Olen sen verran kärsinyt tästä pitkästä nimilitaniasta,
että kolme omaa lastani saivat vain yhden,
kolmitavuisen nimen.
Yksi nimi riittää aivan mainiosti,
kolme on turhaa snobbailua!
Yksitoista vuotta käytin kutsumanimenä kolmatta, sen jälkeen ensimmäistä. Vielä on keskimmäinen käyttämättä. Alkaa samalla alkukirjaimella kuin tyttönimeni, ehken on vielä avioiduttava jonkun samalla kirjaimella alkavan sukunimen omistajan kanssa, niin tulee sekin nimi käyttöön. Äiti valitsi nimen tällä perusteella.
on kaksi nimeä ja luultavasti jos joskus lapsen saan niin hänelläkin on kaksi nimeä. Miehellä on kyllä kolme nimeä.
Tämä on yksi niitä asioita, joissa jokainen onneksi saa toteuttaa mielihalujaan. Me annettiin pojallemme kolme nimeä. Ei ollut syynä halu, että mahdollisimman monta pitää saada laittaa, vaan yksinkertaisesti meillä oli nuo kolme nimeä, jotka haluttiin antaa, ja ne myös hyvin sointuivat yhteen. Haluttiin siis nyt "käyttää" ne kolme meille tärkeää nimeä, koska eihän voida tietää, saadaanko koskaan toista poikaa, jolle olisi voinut "säästää" jonkin niistä nimistä.
Noin se menee. Kukin antakoon sen nimen /ne nimet jotka eniten miellyttävät. Eikä tänä päivänä ajatella enää useamman nimen olevan jotakin hienoa.
Lapsellinen ajattelutapa.
Eihän kenelläkään pidä olla yleisesti mitään nimimäärää. Miksi pitäisi?!