poikapentu

hei.. kertokaa joku milloin helpottaa kissojen tutustuminen?? nyt on ollut muutamanpäivän murinaa isomman puolelta. nuuskineet eivät ole ollenkaan toisiaan. Kertokaa jotka olette toisen kissan hankkineet seuraksi toiselle miten teillä on alku mennyt?? ja jatkokin??

Kumpikin on ihania ja sulosia :)ja pentu tottakai aivan sydäntensulattaja :)
2133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä oli aikuinen leikattu kolli kun tyttöpentu muutti taloon. Muutamana ekana päivänä he välttelivät toisiaan ja pikkuinen meni aina kirjahyllyn alle piiloon. Mutta sitten kun pikkunen tottui uuden kodin uusiin hajuihin ja ääniin ja huomasi kaikin puolin että turvallista on, hän alkoi liikkumaan ja tutkimaan ympäristöä (siis sisällä tietty, nää on sisäkissoja) Tähän meni varmaan pari päivää. Kissoista vaan pentu saattoi sähistä alkupäivinä vanhemmalle, ei lainkaan toistepäin.

Sydänystäviä he eivät ole vieläkkään vaikka aikaa on kulunut jo lähes vuosi. Mutta tulevat hyvin toimeen, matkustavat samassa isossa häkissä jne. Nukkuvat vahingossa vierekkäin mutta eivät esimerkiksi pese toisiaan niinkuin edellisillä kerroilla on alkanut jossain vaiheessa tapahtua kun uusi kissa on meille tullut tämän vanhan kollin seuraksi.

Äänestä
  • Me otettiin pennun seuraksi toinen pentu, molemmat oli silloin lähes 6kk. Tämä uusi tulokas pelkäsi vanhaa pentua eikä halunnut tehdä mitään tuttavuutta vaikka toinen oli utelias ja halusi päästä lähelle. Sähinää ja murinaa tuli uuden pennun puolelta melkein viikon ajan, ennen kuin päästi toisen lähelleen.

    Siitä sitten pikkuhiljaa alkoivat leikkimään. Nykyään pesevät toisiaan, vierekkäin nukkuvat melko harvoin. Nyt on vanhemman kissan osalta alkanut tulemaan pientä pompotusta, molemmat kun ovat leikkaamattomia uroksia. Mutta siitä huolimatta pesevät toisiaan ja ovat ystävykset :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


isompi tyttö kirjoitti:

hei.. kertokaa joku milloin helpottaa kissojen tutustuminen?? nyt on ollut muutamanpäivän murinaa isomman puolelta. nuuskineet eivät ole ollenkaan toisiaan. Kertokaa jotka olette toisen kissan hankkineet seuraksi toiselle miten teillä on alku mennyt?? ja jatkokin??

Kumpikin on ihania ja sulosia :)ja pentu tottakai aivan sydäntensulattaja :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu