Kurjuuksien kurjuus....=(

Päätin laittaa tämän alotukseni myös tänne Yleistä koirista- palstan lisäksi. Täällä joskus aikaisemmin kerroin koirani pissassa olleesta verestä ja sittemmin virtsakitesitä joita löytyi. Nyt olemme syöttäneet muutaman kuukauden erikoismuonaa, joka sulattaaa ja ennaltaehkäisee näitä kiteitä. Pari edellistä kontrollipissaa ovat olleet puhtaita, ja ajattelinkin, että hyvinhän tästä selvittiin kun ei mitään vakavampaa ollut. Nyt kuitenkin uusimmassa pissassa oli ollut tulehdusarvot(oikea termi?) koholla, ja tarkoituksena olisi viedä koira ultraan ja ottaa ainakin pissasta viljely. Kovin olen nyt vain huolissani että kyse on munuaisista. Jo aiemmin puhuin muistaakseni ell tästä munuaisepäilystä, mutta verikokeita ei silloinkaan otettu, ja niistähän se ilmeisesti vain ilmenee? Ja vielä yksi asia, joka ei välttämättä liity näihin vaivoihin, mutta jos joku tietää paremmin niin kertokoon. Koiramme oli saanut n. kk sitten jonkinlaisen epilepsiakohtauksen, en ollut itse tuolloin paikalla. Oli tärissyt, pissannut alleen, kuolannut, juoksennellut päin seiniä....Saman pentueen velipoika on saanut näitä kohtauksia neljä, pystykorvien perinnöllisiä vaivoja vaiko sittenkin munuaisiin liittyviä oireita? Koirani on siis seropi, mutta puolet pystistä. Mutta siis jos jollakin tietoa/kokemuksia, kertokaa!!!! Huoli on taas kova =(

3

281

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nämä jutut on ihmisten vaivoista, mutta sama lienee koirilla.

      Virtsakivet muodostuvat yleensä munuaistasolla. Syynä kivien muodostumiseen on tiettyjen aineiden, kuten kalsiumin, liiallinen eritys virtsaan ja niin sanottujen estäjäaineiden, esimerkiksi magnesiumin, vähäinen pitoisuus virtsassa. Myös virtsateiden rakenteellinen poikkeavuus, kuten erilaiset ahtaumat, suosii kivien muodostumista. Virtsakivikohtauksen oireita ovat äkillinen ja voimakas kipu kyljessä sekä kivun säteily kohti nivusaluetta.

      Verikokeilla selviää jo paljon

      Yleisimmin käytetyt laboratoriokokeet ovat virtsan seulonta ja sakka. Edellisen avulla saadaan tietää onko virtsassa verta, tulehdussoluja, sokeria, tai valkuaisaineita. Virtsan sakan tutkiminen antaa tarkempaa tietoa virtsan soluista.

      Veren seerumin kreatiniinin taso kertoo munuaisten toiminnasta: kun kreatiniinitaso nousee, munuaisten toiminta huononee. Tavallisin kuvantamismenetelmä on munuaisten ultraäänitutkimus, jolla saadaan käsitys munuaisten koosta ja rakenteesta.

    • "Virtsakivikohtauksen oireita ovat äkillinen ja voimakas kipu kyljessä sekä kivun säteily kohti nivusaluetta." Voisi selittää sen ns. "epileptisen" kohtauksen.
      Et voi nyt muuta kuin odottaa eläinlääkärin antamaa diagnoosia.

      • ...infopaketista. Muuten voisin kuvitellakin tuon perusteella kohtauksen johtuvan kiteistä/kivistä, mutta kiviä ei alunperinkään ollut ja kiteetkin hävisivät ruokinnan avulla. Mutta tiedä näistä...Jospa nyt viimeinkin saisi selvyyttä noihin vaivoihin, vaadin kyllä nyt ne verikokeetkin kun niitä ei aikaisemmin ilmeisesti katsottu tarpeellisiksi ottaa. Mutta hyvät yöt jos täällä vielä joku muukin valvoo.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      581
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      60
      502
    Aihe