opintopisteet

Oletteko saaneet anteeksi jos opintopistemäärä on tukikuukausiin nähden millin verran liian alhainen vai onko koulu vaatinut syksyltä suoritusnäyttöä?

Itsellä sellainen tilanne, että tältä lukuvuodelta (aion palauttaa yhden kk:n) vaatimus alittuu opintopisteen viidesosalla. Enkä oikein enää voi hankkia mitään kurssia kesän aikana. Myös 1 lisäkk:n palautus (eli lähes 500 e) moisen vuoksi tuntuu naurettavalta.

Aika byroa jos tuet putoaa....
2667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla on vielä mielenkiintosempi (tiukempi) tilanne.

Eli olen nyt neljä vuotta opiskellut insinööriksi ja minulla on 180 pistettä kasassa. Ensimmäisenä vuonna KELA halusi 3OV per tukikuukausi (siis 4.5OP) ja näin kolmena muuna vuonna 4.8OP per tukikuukausi.

Koska olen nostanut tuen 9kk/vuosi, minulla tulisi olla 4.5*9 4.8*9*3 = 170.1OP. Minulla on 180OP. Kuullostaa selvältä tapaukselta, eikö?

Mutta mitäs kun katsotaankin 4. vuoden pisteet? Minulla on kasassa 42OP. Tarvitsisi siis 43.2OP, eli 1.2OP enemmän. Katkeaako tuki? Pitääkö minun maksaa takaisin tuet, kun en ole päässyt vaadittuun 43.2OP:n tulokseen?

Äänestä

Tuollaiset katsotaan ihan läpi sormien. Voi olla, että saatte selvityspyynnön ja siihen vaan sitten vastailette. Varmastikaan ei noin pienen määrän takia aleta perimään takaisin. Eikä noita tukia ylipäänsä yleensä edes peritä takaisin puuttuvien pisteiden takia, ne vain lakkautetaan
a) jos ei vastaa selvityspyyntöön
b) jos selvityspyyntöön vastaamisen jälkeen saadun kirjeen mukaiset pisteet eivät toteudu (eli esim. ensi keväänä sinun pitää saada väh. niin ja niin monta opintopistettä).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valvonnanTiukkuus kirjoitti:

Oletteko saaneet anteeksi jos opintopistemäärä on tukikuukausiin nähden millin verran liian alhainen vai onko koulu vaatinut syksyltä suoritusnäyttöä?

Itsellä sellainen tilanne, että tältä lukuvuodelta (aion palauttaa yhden kk:n) vaatimus alittuu opintopisteen viidesosalla. Enkä oikein enää voi hankkia mitään kurssia kesän aikana. Myös 1 lisäkk:n palautus (eli lähes 500 e) moisen vuoksi tuntuu naurettavalta.

Aika byroa jos tuet putoaa....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu