Kirjoitus

yleensä. Kannattaako niistä niin välittää?
Itselle on tullut kirjoitusvirheitä vastaan monenlaisissa teksteissä.
Teksti-TV:ssä, hyvin usein lehtikirjoituksissa, kunnallisissa pöytäkirjoissa, virsikirjassa (en muista virttä), raamatussa (painovuotta en tiedä),kirjoissa jne.
Lienee varsin yleistä?
Toisaalta tämä näyttää olevan areena, jossa voi "vappaasti vittuilla toesilleen"!
Kaiken asiankin lisäksi.
9535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

että tekstinkäsittelyohjelma näyttää heti kirjoituksessa olevan virheen ja osaa korjata sen.
Myös sähköposti tarkastaa lähettäessä oikeakielisyyden, mutta näissä palstoissa sitä ominaisuutta ole eikä aina jaksa tai viitti lukea kirjoittamaansa.
Kyllä kaikki teksti kelpaa, kuhan siinä jokin järki on.

Äänestä

ymmärtääkseni olla yhtään painovirhettä! Jos on, niin sen jälkeen se menettää "pyhän kirjan" aseman.

Äänestä

ihan sopiva foorumi "vittuilla" toisillemme, kunhan emme kuitenkaan ihan henkilökohtaisuuksiin mene! Moni on niin ujo ,ettei uskalla sanoa selvistä epäoikeudenmukaisuuksista suoraan päin naamaa, mutta täällä se on kuitenkin jotenkin mahdollista!

Äänestä
  • vittuilla toisille? En ole koskaan niin tuntenut. Vai olenko niin "terve" etten tarvitse sellaista terapiaa? Näitähän voi pohtia, ei kukaan kuitenkaan tiedä oikeaa vastausta!

    Äänestä

V..tuilua on mielestäni vasta se, kun aletaan haistatella ja muuta vastaavaa, henkilökohtaista halventavaa nimittelyä. Meitä tallustelee täällä maapallolla n. 7 miljardia, ihmisrotuun kuuluvaa ja muut luonnon elävät siihen päälle. Onko nyt jonkun yksittäisen henkilön mielipide se viimeinen "Jumalansana," jota kaikkien tulee uskoa ja noudattaa viimeistä pilkkua myöten?

Kysyn vaan? T. Pena

Äänestä
  • Pena. Tässäpä meille n. 7 miljardille ihmiselle haastetta ymmärtää, mitä kanssakulkijamme tarkoittaa.
    Yhdessä me luomme jokaisen hetken. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

    Äänestä

  • kommentointi kirjoitti:

    Pena. Tässäpä meille n. 7 miljardille ihmiselle haastetta ymmärtää, mitä kanssakulkijamme tarkoittaa.
    Yhdessä me luomme jokaisen hetken. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

    Tämä on kansainvälinen foorumi. Jos jollakin tulee kielioppivrheitä, niin en toivo nutturapäitten niihin puuttuvan. Eiköhän asia ole kuitenkin se tärkein, jonka itse kukin tahtoo lausua !

    Äänestä

  • puhut kirjoitti:

    Tämä on kansainvälinen foorumi. Jos jollakin tulee kielioppivrheitä, niin en toivo nutturapäitten niihin puuttuvan. Eiköhän asia ole kuitenkin se tärkein, jonka itse kukin tahtoo lausua !

    tuntuu sattuvan: meitä lienee sittenkin paljon lähempänä kuutta miljardia kuin 7:ää.

    Äänestä

  • virheitä kirjoitti:

    tuntuu sattuvan: meitä lienee sittenkin paljon lähempänä kuutta miljardia kuin 7:ää.

    Kävin tuossa laskemassa ja maapallon väkiluku oli: 6,598,223,787 henkilöä. Siis lähempänä seitsemää, kuin kuutta miljardia. Tässä kirjoituksen aikana kerkesi tietenkin muutama sata kuolla, mutta eiköhän hieman enemmän syntynyt tilalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


virheistä kirjoitti:

yleensä. Kannattaako niistä niin välittää?
Itselle on tullut kirjoitusvirheitä vastaan monenlaisissa teksteissä.
Teksti-TV:ssä, hyvin usein lehtikirjoituksissa, kunnallisissa pöytäkirjoissa, virsikirjassa (en muista virttä), raamatussa (painovuotta en tiedä),kirjoissa jne.
Lienee varsin yleistä?
Toisaalta tämä näyttää olevan areena, jossa voi "vappaasti vittuilla toesilleen"!
Kaiken asiankin lisäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu