Slipari, mitä järkee?

Niin siis, mitä mieltä ootte ns. tehoputkista eli slipareista vai mitä Bolt`oneja ne on?
Ääntä ainakin piisaa mutta miten on tehojen laita kannattaako asentaa sellanen.
3691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuntuu tehokkaalta kun kaikki kääntyy katsomaan, ja kuski luulee että ne katsoo ihaillen. Myös poliisi saattaa kääntyä katsomaan. Muutamille moottoriradoille ei sitten ole enää asiaa, mutta kompassille pääsee kyllä.

Jos lähtee konetta tehokkaammaksi virittämään, joutuu usein myös avartamaan pakopuolta. Jos taas umpimähkään heittää sliparin, eikä edes säädä seoksia, saa parhaassa tapauksessa samat tehot. Itselläni oli mopossa ostettaessa tehoputket, upeat äänet mutta laihalla kävi. Väsyin metakkaan niin että nykyään on vakioputket.

Äänestä

Minä muistelin että ne ovat änkkäreitä. Tehonlisä on vähän kyseenalainen, riippuu pyörästä. Joissakin tapauksissa saattaa lisätä, jotkut taas laskevat tehoa, osa ei vaikuta mihinkään muuhun kuin ääneen.

Minun mielestäni sliparit/bolt on:it ovat asiallisia, tulee juuri oikeanlaiset äänet ja moottori ei enää kuulosta ompelukoneelta tai ruohonleikkurilta.
Jos haluat yrittää saada lisätehoa, kannattaa hankkia kokoputki systeemi sliparin sijaan.

Muista sitten säätää seokset, muuten käy laihalla. Laihalla käynti hajottaa moottorin melko nopeasti.

Äänestä

tehoa tule lisää, mutta saa yleensä kevyemmän vaimentimen ja lähteehän siitä pyörästä pois ne Toyotan äänet...:)
Lisäksi yleensä aika monessa pyörässä alkkis vaimennin on järjettömän ruma ja ISO.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bamberrossi kirjoitti:

Niin siis, mitä mieltä ootte ns. tehoputkista eli slipareista vai mitä Bolt`oneja ne on?
Ääntä ainakin piisaa mutta miten on tehojen laita kannattaako asentaa sellanen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu