tietääkö kukaan neuvoa minua tässä asiassa. meitä on neljä sisarusta ,perinnön jako on edessä ja nyt asiaan. yksi meistä on alkoholisoitunut siihen pisteeseen,että hän ei pysty huolehtimaan asioistaan laskut jäävät maksamatta, lapset on otettu huostaan vaimo on monien pahoin pitelyjen seurauksena lähtenytpois ottamatta näitä lapsia mukaan koska eivät ole hänen omiaan. tässä vain osa ko henkilön taustasta. kysynkin nyt mahdollisista toimen piteistä hänen kohdallaan. perintö on kohtalaisen iso raha summa. emmekä haluaisi että hän panee rahat kurkusta alas. kuinka hankala olisi saattaa tällainen henkilö esimerkiksi jonkun holhous lain alaiseksi josta hoidettaisiin hänen raha asioitaan tulevaisuudessaan. tämä olisi kaikkien kannalta parempi ratkaisu jatkoa ajatellen. tässä ei ole tarkoitus tehdä kiusaa kenellekkään ,pikemminkin päinvastoin. neuvoista kiitokset jo etukäteen.
miten on !
pikku veli
6711
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voitte hakea hänelle edunvalvojaa. Edunvalvoja ei voi estää tätä ryyppäämästä mutta huolehtii että toimet joihin hän osallistuu ovat hänen etunsa mukaisia.
Hakemus maistraattiin tai käräjäoikeuteen.
olemme alustavasti kysyneet maistraatista tätä samaa asiaa , mutta tuntui olevan kovin hankalaa. esim hänet pitäisi saada lääkärin puheille mikä tuskin onnistuu. vaativat lääkärin lausuntoa .
Et voi olla veljesi vartija väkisin. Tsekkaa kuitenkin paikallisen terveyskeskuksen johtavan lääkärin mielipide, että voisiko veljesi umpikännin (nummertuminen) aikana saada lääkärin tulemaan ja toteamaan hänet itselleen vaaraksi. Mikäli lisäksi on itsetuholla tai muiden hengen uhkailuja, niin lääkärin valtuudet riittävät kirjoittaa passitus lyhyeen pakkohoitoon. Ehkä sen prosessin yhteydessä hänet todetaan myös edunvalvontaa tarvitsevaksi. Selvitä myös sosiaalitoimesta hänen rahan käyttöönsä suhtautuminen, koska lasten huostaanoton perusteella voisi ehkä rahoja ottaa sosiaalitoimen haltuun. Ellei onnistu, niin olet ainakin yrittänyt auttaa veljeäsi.
Alkoholisoituvien läheisten auttaminen vaatii aitoa välittämistä ja rohkeutta, koska epäonnistuminen tietää välirikkoa.
en ole kuullut hänen itselleen tekevän koskaan mitään tällaista. mutta esimerkiksi hänen edellinen avo vaimonsa ,josta nämät kaksi alaikäistä lasta jäivät ei ilmeisesti jaksanut elämässä eteen päin,vaan otti hengen itseltään muutama vuosi sitten. minun pitää yrittää vielä tehdä tämän asian eteen jotakin kyselyjä virka portaissa.! kiitokset.
Yrittäkää saada hänet luopumaan perinnöstä jollakin keinolla. Hänen lapsensahan perivät silloin hänen osuuden ja maistraatti taasen valvoo alaikäisten lasten perintöä.
en millään jaksa uskoa että hän luopuisi omasta osuudestaan edes omine lapsiensa hyväksi. aika on tehnyt jo tehtävänsä tässäkin asiassa,eli olen pannut merkille että hänen perilliset ovat jääneet jo taka alalle eli muistojen joukkoon vain.