Sukulainen kuoli ja oli jättänyt testamenin, joka suurin piirtein noudatti sisällöltään sitä, mitä pesän osakkaat olisivat muutenkin olleet saamassa. Kuitenkin löytyi joku vstarannan kiiski, joka valitti testamentista. Kuinka kauan kestää, että valitus tutkitaan ja testamentti saa lainvoiman?
Kauanko kestää
testamentin toimeenpano
3721
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aikaa menee 1/2 vuotta.
>>kiiski, joka valitti testamentista
Pesän osakkaat olivat saaneet kukin kopion testamentista. Jos joku ei ole siihen tyytyväinen, oli mukana allekirjoitettava paperi, joka tuli jättää testamenttia hoitavalle lakimiehelle. Kuulemistilaisuudessa, johon en itse päässyt, oli joku sitten ilmoittanut eriävän mielipiteensä.
Edesmennyt pariskunta, joiden omaisuus tuli jaettavaksi, oli lapseton. Pääperiaate, että omaisuus jaettu ensin puoliksi ja kummankin (eri aikoina kuolleen) sisarukset (tai eidän jälkeläisensä) saisivat kukin lakiin perustuvat sisarosuudet, kun jälkeläisiä ei ole. Kyse asunto-osakkeesta. Ehkä joku haluaa sen sitten kokonaan itselleen ahneuksissaan tai tehdä vain kiusaa muille.