Tervehdys.
Nyt tarvisin oikein hyviä neuvoja kissikakin jäteongelmaan.
Nyt on käynyt niin, että satun asumaan omakotitalossa; taajamassa tosin, mutta laumanne on kasvanut tällä hetkellä jo kuuteen kisuliin.
Tällä hetkellä käytän vessassa tuota tavallista polttopellettiä (25kg/7€) ja ajattelin kannattaisiko kysellä jätepalveluista jo mahdollisuutta osallistua biojätekeräykseen.
Olisiko teillä hyviä neuvoja tilanteen ratkaisemiseksi? Siis vastauksia sellaisilta kisuperheilta tai kasvattajilta joilla isompia kissa laimoja ajoittain taloudessaan.
Silloinkin pehna määrä lisääntyy kun on pennut vielä luovutamatta uusiin koteihin.
Millaisia ratkaisuja olette löytäneet. Takapihan nurmikon allekaan ei ihan kaikkea viitsisi hautailla.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Siis nykysäännösten mukaanhan mitään kakkapohjaista ei saa laittaa kompostiin. Eli sinne sekajätteeseen vaan kaikki. Tietenkin, jos oman kompostin hommaat ja olet varma, että lämpö nousee riittävästi, yli 75 asteen, niin sinne sitten vaan muhimaan.
Kiitos vastauksestasi.
Eipäs tullut muita vastauksia.