Mikä ihme siinä on kun remontointi on aina niin pirun hankalaa ja hermoja rassaavaa? Olen nyt muutaman vuoden ajan pikkuhiljaa kunnostanut asuntoa ja hyvin harvoin on asiat sujuneet ilman minkäänmoisia ongelmia.
Eli olen käyttänyt erilaisia remonttifirmoja, tuttujen kautta värvättyjä ja itse myös tehnyt aika paljon kykyjeni mukaan. Ongelmia on ollut aikatauluissa, työn ja tavaran laadussa (ja miksi uuden tavaran toimittaminen kestää lähes aina kaksi kertaa kauemmin kuin se ensimmäinen toimitus!), laskutuksessa (esim. putkimies lähetti väärän laskun useamman kerran ennenkuin hoksasi, että oli laittanut meille väärän työn laskun...), ja lähes joka ikinen kerta kun jotain olen tilannut. Turhauttavaa!!
Tekisi mieli joka kerta jotain kaupasta hakiessa avata paketit ja tarkistaa tavaroiden kunto ennen kotiin roudausta. Se on niin käsittämättömän rasittavaa kotona huomata virhe ja taas viedä tavara takaisin kauppaan ja selvittää asiaa. Tai jos on tilannut jotain niin saa soitella perään.
Eri remonttifirmoistakin on niin erilaisia kokemuksia eri ihmisillä. Kallis ei kaikkien mielestä ole ollut paras ja halpakin voi joskus olla aivan erinomainen. Riippuu varmasti paikkakunnasta ja remonttimiehistä. Eli aina ei voi luottaa jonkun toisen suosittelemaan. Ja remonttifirmatkin käyttävät alihankkijoita eivätkä tietysti ole aina tietoisia heidän aikatauluistaan tai ongelmistaan.
Olisi asunnossa vielä monenlaista pientä hommaa jäljellä, mutta jännittää alkaa millekään kun tämä on ollut niin takkuista.
Eli olenko minä vain uskomattoman huonotuurinen kun minulle kasaantuvat nämä vaikeudet vai onko tämä oikeasti ihan yleistä remonttialalla?
Huh, mikä tilitys mutta helpotti :)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun on niin hullu kuin minä, niin tekee kaiken itse. Rassaa sekin välillä, mutta eipä tartte kaiken maailman remppaajien kanssa tuskailla.
Itse asiassa edellisessä kämpässä teetin kylppärin vähän muutakin ja ne riitti mulle. Kovin ihmetyttää noi kaiken maailman sertifikaatit ja laatukäsikirjat.. Niillä kun ei näytä olevan käytännössä tuon taivaallista merkitystä. Voi ***tu mitä touhua.