PETOKESKUS!!

Sainpaha eilen illalla ennen nukahtamista aevan mahtavan ajatuksen ja ajatelin heti aamutuimaan levitellä sitä myös muille.Täällä ku on viime aikoina ollu semmone "petohysteeria",millo kauhistellaan susia ja millo karhuja,niin mulla on siihe ehotus.Perustetaan laaja-alueinen petopuisto jonnekkin ämmänsaaren lähistölle,ettei tuu turisteilla pitkä matka niitä kahtelemaan.Tehään korkeat aitaukset verkosta ja muutama hehtaari aidataan nuita petoja varten.Sitten pyydystetään se poron kokoinen susi ja muutama lissää sille kaveriksi,ettei sillä yksin tarte örnöttää siellä aitauksessa.Tietennii siellä pittää olla karhuja,emo ja pennut sekä iso uros jölkyttelemässä pitkin poikin aitaus-aluetta.Voishan sinne tuuva jonkun pienpedonkin,vaekkapa kettuja,ilveksiä ja ahmoja.
Siinä oisi matkailubisnes ja ihmisten turvallisuus samalla pelastettu,vai mitä?Pitäsi vaan löytää mahollisimman iso alue mihin rakennettaisiin tuollanen petokeskus.Martinselkonen on vähä liian kaukana,mutta siellä oisi lääniä ja koskematonta mehtää,mihin vetää verkkoaitoja petojen suojaksi.
Että tämmöstä tuumailin tänä aamuna,petokeskusta.
131296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tehdä petokeskuksen,kun siellä ei saa hakata metsiäkään ja on tarpeeksi kaukana ihmisistä.

Äänestä

Joo,oishan siinä ideaa...ku joku vielä sen toteuttaisi.
Muuten,älä ihmettele, jos se eilinen "opettaja" taas muokkailee sun tekstiä. Mikä on minusta kyllä hävytöntä.
Älä missään nimessä luovu tyylistäsi,vaikka jotkut pitävätkin tätä jonakin novellikerhona.
Sinun tyylisi kirjoittaa on sellanen ja joka ei siitä asiaa ymmärrä, jättäköön lukematta.Hyvää päivän jatkoa kaikille.

Äänestä

sinne hiihtokeskuksen alueelle ne pedot,kun eihän siellä enää hiihtokisojakaan pidetä.

Äänestä
  • omat radat jokaiselle lajille ja ihmisille kans oma rata.
    Radat olisivat vierekkäin, jotta voisi vertailla omaa vauhtia pedon vauhtiin.
    Tulisi mahtavia kisoja, kun jokainen yrittäisi päihittää esimerkiksi suden juoksukilpailussa.

    Äänestä

paikka johon tällainen "karhu ja susi parkki" kannattaa perustaa! Tiedä vaikka lappiinkin menijät pysähtyisivät!

Äänestä
  • ja sitte niille vietäisiin haaskoja häkkeihin.Olisi mukavat lemut,kun poronraatoja haisisi siellä ja haju leviäisi pitkälle keskustaan.

    Äänestä

Sainpahan eilen illalla ennen nukahtamista aivan mahtavan ajatuksen, ja ajattelin heti aamutuimaan levitellä sitä myös muille. Täällä kun on viime aikoina ollut semmoinen "Petohysteria", milloin kauhistellaan susia ja milloin karhuja, niin minulla on siihen ehdotus. Perustetaan laaja-alueinen petopuisto jonnekin Ämmänsaaren lähistölle, ettei tule turisteilla pitkä matka niitä katselemaan. Tehdään korkeat aitaukset verkosta ja muutama hehtaari aidataan noita petoja varten. Sitten pyydystetään se poron kokoinen susi ja muutama lisää sille kaveriksi, ettei sen yksin tarvitse örnöttää siellä aitauksessa. Tietenkin siellä pitää olla karhuja, emo ja pennut sekä iso uros jölökyttelemässä pitkin poikin aitausaluetta. Voisihan sinne tuoda jonkun pienpedonkin, vaikkapa kettuja, ilveksiä ja ahmoja.
Siinä olisi matkailubisnes ja ihmisten turvallisuus samalla pelastettu, vai mitä? Pitäisi vaan löytää mahdollisimman iso alue mihin rakennettaisiin tuollainen petokeskus. Martinselkonen on vähä liian kaukana, mutta siellä olisi lääniä ja koskematonta metsää, mihin vetää verkkoaitoja petojen suojaksi.
Että tämmöistä tuumailin tänä aamuna, petokeskusta.

Äänestä

Sellainen petokeskushan on jo olemassa. Ajelee vain vähän matkaa Suomussalmelta Kuusamoon päin. Vähän ennen kuusamoa, oikealla puolen tietä. Viime talvi seurattiin Niisku karhun talviunia ja pentujen kasvamista netistä.

Ei sellaisia petokeskuksia tarvitse joka kylään rakentaa. Antaa petojen juoksennella luonnossa vapaina.

Äänestä
  • liian hyvin,ryöstetään niiltä tuo petokeskus idea ja tehdään parempi.

    Äänestä

Haukiperään,eräälle leirintä-alueelle.On jo valmiit aitaukset tehtynä alueen ympärille.

Äänestä
  • ...vetäkään aitaus kunnan rajoja myöten.Teillähän on muutama tuhat pässie valamiina.

    Äänestä

  • tyhjeä... kirjoitti:

    ...vetäkään aitaus kunnan rajoja myöten.Teillähän on muutama tuhat pässie valamiina.

    Nimeksi suomussalmen ranuapuisto ja muutama kaljaukko porteille.

    Äänestä

  • tyhjeä... kirjoitti:

    ...vetäkään aitaus kunnan rajoja myöten.Teillähän on muutama tuhat pässie valamiina.

    Ekokunta,nykyään se on petokunta.Siitä voisi olla isot mainostaulut teiden varsilla,kun autoilijat tulevat Suomussalmen rajalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kössi-eno kirjoitti:

Sainpaha eilen illalla ennen nukahtamista aevan mahtavan ajatuksen ja ajatelin heti aamutuimaan levitellä sitä myös muille.Täällä ku on viime aikoina ollu semmone "petohysteeria",millo kauhistellaan susia ja millo karhuja,niin mulla on siihe ehotus.Perustetaan laaja-alueinen petopuisto jonnekkin ämmänsaaren lähistölle,ettei tuu turisteilla pitkä matka niitä kahtelemaan.Tehään korkeat aitaukset verkosta ja muutama hehtaari aidataan nuita petoja varten.Sitten pyydystetään se poron kokoinen susi ja muutama lissää sille kaveriksi,ettei sillä yksin tarte örnöttää siellä aitauksessa.Tietennii siellä pittää olla karhuja,emo ja pennut sekä iso uros jölkyttelemässä pitkin poikin aitaus-aluetta.Voishan sinne tuuva jonkun pienpedonkin,vaekkapa kettuja,ilveksiä ja ahmoja.
Siinä oisi matkailubisnes ja ihmisten turvallisuus samalla pelastettu,vai mitä?Pitäsi vaan löytää mahollisimman iso alue mihin rakennettaisiin tuollanen petokeskus.Martinselkonen on vähä liian kaukana,mutta siellä oisi lääniä ja koskematonta mehtää,mihin vetää verkkoaitoja petojen suojaksi.
Että tämmöstä tuumailin tänä aamuna,petokeskusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu