No nyt täältä Kirjailijanalut –palstalta ovat lähteneet kesälaitumille melkein KAIKKI. Minuakin oikein kehotettiin taas kerran... mutta täällähän pöristelen edelleen. Koska oletan, että kaikki täällä surffailijat eivät muilla saiteilla käy, niin laitan tän tekstini tuolta jatkonovellipuolelta tähän, ja vähän seli-selitänkin tekstin syntyä. Elikkäs: minun piti keskittyä ihan toiseen juttuun, mutta sitten viime viikolla ostin sen Muumipappa ja meri pokkarin R:ltä, ja sitten luin täällä tekstin Hävinnyt elämä.
Kuinka ollakaan molemmissa ollaan ”merellä”. Eipä siinä sitten ajatukseni tietenkään muualla velloneet kuin hyrskyjen tyrskyissä ja syntyi aika pikaisesti tällainen raaka teksti (kirjoitan tekstit yleensä hyvinkin nopeasti, mutta tässäkin olen nettaillut Kreikan matkailua urkkimassa), jonka sitten sujautin jatkonovelliin ALOITUS... LISTIKÄÄ SE.
Ja nyt arvon lukijat toivon, että kommenttia laittaisitte tästä tekstistäni. Narsistisena kirjoittajana kaipaan kyllä huomiotanne vaikka tiedänkin, että Te ette kaipaa minun huomioitani... heh-he-heeeeeeee!
Lukemisiin ja kirjoittamisiin, ja olisi kiva lukea täällä runsaasti Teidän kirjoittajien tekstejäkin!
¤
Milloin viimeksi hän olikaan käynyt Kreikassa? Taisi olla silloin, kun heillä oli tarkoitus lähteä purjehtimaan Kreikan saaristoon. Kuinka he olivatkaan innostuneena suunnitelleet talven aikana jo suurimman osan reitistä. Pääkohde olisi Ithaka, Odysseyksen karun kaunis kotisaari. Vai oliko se sittenkin... se... sehän oli hänen muistaakseen ollut se tavallinen turistimatka, viimehetken äkkilähtö. Kun olivat terminaalista siirtyneet lentokoneeseen, olivat jo istumassa paikoillaan, niin Laura olikin yhtäkkiä noussut ikkunapaikaltaan kuin myrskynmerkki ja koikkelehtinut pitkillä säihkysäärillään kahden samalla penkkirivillä vierellään rennosti röhnöttävän miehen polvien ylitse yhdellä loikkauksella käytävälle. Kuin raketti! Ei siinä todellakaan ehtinyt hyvästellä, kun Laura jo kipaisi suoraan etu-ovea juuri sulkevalle lentoemolle selittelemään, että haluaa sittenkin jäädä maihin.
Äkkilähtö tosiaan. Se siitä yhteisestä matkasta etelän lämpöön, missä Välimeren tyrskyt hyrskyävät ja kirsikkapuut olivat kukkeimmillaan.
Omituinen tilanne.
Sielläpä siellä hän sitten Kosin saarella oli pari viikkoa hermojaan lepuuttamassa. Tarttumassa takaisin kiinni elämään. Riekkumassa joukon jatkona kaupungin meluisissa diskoissa ja yökerhoissa. Saari oli nimittäin juuri se kaaos jota hän siinä tilanteessa kaipasikin, niin tupaten täynnä kuin turusen pyssy. Eikä tuuman vertaa edes huvittanut lähteä istuksimaan mihinkään pieneen purjeveneeseen muutaman tuntemattoman turistin kanssa kohti Ithakaa. Ei kertakaikkiaan huvittanut edes yrittää niellä niitä savuisia grillattuja sitkeitä mustekalan lonkeroita, joita aluksen kaikki kapteenit miehistöineen aina touhukkaasti tarjoilevat välipalaksi uimareissujen jälkeen lounastauolla. Mustekalan lonkeroita ja ouzoa. Rannan tavernoissa oli onneksi aina niin erinomainen ruoka meni mihin hyvänsä terassille istumaan. Ruoka verrattavissa mummon muusiin ja lihapulliin. Taivaallista. Annokset parahultaisia ja tarjoilukin oli aina ensiluokkaista.
Saaren rehevyys ja muutamat todella upeat uimarannat houkuttelivat ensin vuokraamaan polkupyörän. Pari päivää poljettuaan hän sitten oli siirtynyt harrikaan. Pelkästään sen pörinät saivat mielen tasaiseksi. Päivisin hän oli kyllä muutamina päivinä kierrellyt muidenkin lähisaarien vanhoja linnoja ja raunioita. Nuo rauhattomat satamat, joissa isot yhteysalukset kolistelivat ankkureineen sisään ja ulos kaiken päivää ja osin yötkin. Siellä oli riittävästi silmänruokaa ihailtavaksi rikkaiden 25-metrisiä jahteja, ja kaikkia pieniäkin huviveneitä puikkelehtimassa tuulten mukana saarilta toisille. Hän oli harrikallaan puikkelehtinut saarten ihmisvilinässä ja aina välillä loikoillut niillä turistirannoillakin, tosin tuntien olevansa vieri vieressä kuin sardiinipurkissa, mutta ollut siellä seassa ihan vain sen vuoksi, että olisi tuntenut kuuluvansa taas joukkoon. Siinä elämänsä vaiheessa hän ei totisesti kaivannut mitään ylimaallisen jumalaisia yksinäisiä rantoja, joita kahlataan käsi kädessä rakkaan kanssa, sillä eipä ollut kenen käteen tarttua. Laura Laura minkä teit! Sinä tuulenpuhuri!
Kreikan tuulet ovat kesällä luoteesta, ja vahvimmat tuulet ovat heinä-elokuussa. Purjehdusetäisyydet ovat lyhyitä, navigointi helppoa ja ihmiset saarilla mukavia. Loppujenlopuksi se kaksiviikkoinen taisi olla yksi hänen elämänsä parhaita jaksoja. Unissaankin siihen aikaan hänellä oli suurimmaksi osaksi vain niitä kummallisia unia merihevosten vetämistä vaunuista... ehkäpä hän nytkin tässä tauolla mietteisiinsä vaipuneena kaipasi jotakin vastaavaa... ulkona paahtavaa kuumuutta, reipasta ajoa, moottorin murinaa...
Kuinka ollakaan molemmissa ollaan ”merellä”. Eipä siinä sitten ajatukseni tietenkään muualla velloneet kuin hyrskyjen tyrskyissä ja syntyi aika pikaisesti tällainen raaka teksti (kirjoitan tekstit yleensä hyvinkin nopeasti, mutta tässäkin olen nettaillut Kreikan matkailua urkkimassa), jonka sitten sujautin jatkonovelliin ALOITUS... LISTIKÄÄ SE.
Ja nyt arvon lukijat toivon, että kommenttia laittaisitte tästä tekstistäni. Narsistisena kirjoittajana kaipaan kyllä huomiotanne vaikka tiedänkin, että Te ette kaipaa minun huomioitani... heh-he-heeeeeeee!
Lukemisiin ja kirjoittamisiin, ja olisi kiva lukea täällä runsaasti Teidän kirjoittajien tekstejäkin!
¤
Milloin viimeksi hän olikaan käynyt Kreikassa? Taisi olla silloin, kun heillä oli tarkoitus lähteä purjehtimaan Kreikan saaristoon. Kuinka he olivatkaan innostuneena suunnitelleet talven aikana jo suurimman osan reitistä. Pääkohde olisi Ithaka, Odysseyksen karun kaunis kotisaari. Vai oliko se sittenkin... se... sehän oli hänen muistaakseen ollut se tavallinen turistimatka, viimehetken äkkilähtö. Kun olivat terminaalista siirtyneet lentokoneeseen, olivat jo istumassa paikoillaan, niin Laura olikin yhtäkkiä noussut ikkunapaikaltaan kuin myrskynmerkki ja koikkelehtinut pitkillä säihkysäärillään kahden samalla penkkirivillä vierellään rennosti röhnöttävän miehen polvien ylitse yhdellä loikkauksella käytävälle. Kuin raketti! Ei siinä todellakaan ehtinyt hyvästellä, kun Laura jo kipaisi suoraan etu-ovea juuri sulkevalle lentoemolle selittelemään, että haluaa sittenkin jäädä maihin.
Äkkilähtö tosiaan. Se siitä yhteisestä matkasta etelän lämpöön, missä Välimeren tyrskyt hyrskyävät ja kirsikkapuut olivat kukkeimmillaan.
Omituinen tilanne.
Sielläpä siellä hän sitten Kosin saarella oli pari viikkoa hermojaan lepuuttamassa. Tarttumassa takaisin kiinni elämään. Riekkumassa joukon jatkona kaupungin meluisissa diskoissa ja yökerhoissa. Saari oli nimittäin juuri se kaaos jota hän siinä tilanteessa kaipasikin, niin tupaten täynnä kuin turusen pyssy. Eikä tuuman vertaa edes huvittanut lähteä istuksimaan mihinkään pieneen purjeveneeseen muutaman tuntemattoman turistin kanssa kohti Ithakaa. Ei kertakaikkiaan huvittanut edes yrittää niellä niitä savuisia grillattuja sitkeitä mustekalan lonkeroita, joita aluksen kaikki kapteenit miehistöineen aina touhukkaasti tarjoilevat välipalaksi uimareissujen jälkeen lounastauolla. Mustekalan lonkeroita ja ouzoa. Rannan tavernoissa oli onneksi aina niin erinomainen ruoka meni mihin hyvänsä terassille istumaan. Ruoka verrattavissa mummon muusiin ja lihapulliin. Taivaallista. Annokset parahultaisia ja tarjoilukin oli aina ensiluokkaista.
Saaren rehevyys ja muutamat todella upeat uimarannat houkuttelivat ensin vuokraamaan polkupyörän. Pari päivää poljettuaan hän sitten oli siirtynyt harrikaan. Pelkästään sen pörinät saivat mielen tasaiseksi. Päivisin hän oli kyllä muutamina päivinä kierrellyt muidenkin lähisaarien vanhoja linnoja ja raunioita. Nuo rauhattomat satamat, joissa isot yhteysalukset kolistelivat ankkureineen sisään ja ulos kaiken päivää ja osin yötkin. Siellä oli riittävästi silmänruokaa ihailtavaksi rikkaiden 25-metrisiä jahteja, ja kaikkia pieniäkin huviveneitä puikkelehtimassa tuulten mukana saarilta toisille. Hän oli harrikallaan puikkelehtinut saarten ihmisvilinässä ja aina välillä loikoillut niillä turistirannoillakin, tosin tuntien olevansa vieri vieressä kuin sardiinipurkissa, mutta ollut siellä seassa ihan vain sen vuoksi, että olisi tuntenut kuuluvansa taas joukkoon. Siinä elämänsä vaiheessa hän ei totisesti kaivannut mitään ylimaallisen jumalaisia yksinäisiä rantoja, joita kahlataan käsi kädessä rakkaan kanssa, sillä eipä ollut kenen käteen tarttua. Laura Laura minkä teit! Sinä tuulenpuhuri!
Kreikan tuulet ovat kesällä luoteesta, ja vahvimmat tuulet ovat heinä-elokuussa. Purjehdusetäisyydet ovat lyhyitä, navigointi helppoa ja ihmiset saarilla mukavia. Loppujenlopuksi se kaksiviikkoinen taisi olla yksi hänen elämänsä parhaita jaksoja. Unissaankin siihen aikaan hänellä oli suurimmaksi osaksi vain niitä kummallisia unia merihevosten vetämistä vaunuista... ehkäpä hän nytkin tässä tauolla mietteisiinsä vaipuneena kaipasi jotakin vastaavaa... ulkona paahtavaa kuumuutta, reipasta ajoa, moottorin murinaa...
Vastaukset 12
Vanhimmat
En oikein muuta osaa sanoa.
Tämä tekstinpätkä on kirjoitettu ihan vain jatkonovellin yhdeksi pätkäksi. Välillä kirjoittajan on hyvä saada tekstistään lukijoiden teräviä palautteita.
Ylläoleva kysymys on todella mieltäni ilahduttava, olet varmaan ensimmäinen, joka et puutu pilkkuihin ja omituisiin lauseisiini, vaan kysyt, että lähetänkö johonkin lehteen!
Olen siis vuoden aikana kehittynyt täällä ilmeisesti aimo harppauksen. Viimevuotiset kommentit jatkonovellipätkistäni olivat luokkaa, siis jos nyt muistan oikein: ”lopeta, häivy, lässynlässyn idiootti” mutta minäpä vain sujauttelin tekstiäni kiihtyvällä tahdilla framille ja sain mukaani sitten vähitellen kanssakirjoittajiakin. Aika hienoja jatkonovellipätkiä syntyi, unohtumattomia ketjuja kertakaikkiaan. Ainakin minun mielestäni, verrattuna alkuun, jolloin kirjoittelin jatkoja yksikseni ja ihmettelin, että onko koskaan kirjoitettu niin, että toinen kirjoittaja jatkaa toisen tekstistä... ensimmäisessä tarinassani oli se yks tyyppi, jolla ei tainnut olla nimeäkään, ja sitten muidenkin osallistuttua kirjoittamiseen alkoi pukata niitä Jake –juttuja, juu siitähän se ryöpsähti valloilleen koko paletti! Missä lienevät ne kaikki jatkotarinoiden sankarit nykyään viilettelevätkään, minne lie matka vienyt...
¤
Tämän päivän Hesarissa on Kulttuuri C3 hyvä artikkeli:
Viiden vuoden työstä Kolmastoista kertomus.
Viime vuoden anglosaksisten kirjamarkkinoiden menestyksekkäin esikoisteos.
brittikirjailija Diane Setterfield
Lukekaa, jos mahdollista.
¤
Olen harrastajakirjoittaja ja kirjoittanut alkaen vuoden 2004 lopulta, siitä ajasta aktiivisesti laskettuna ehkä n. 2 vuotta, tähtäin edelleen kovakantiseen, vaikkakin horjuvaa on ollut eteneminen ja aina välillä ajattelen, että onko tässä touhussa koskaan ollutkaan mitään järkeä. Olen kuitenkin näiden vuosien aikana omasta mielestäni yltänyt osaan tavoitteistani. Mutta aika vilistelee, ei ole tullut hylsy- eikä muitakaan palautekirjeitä postiluukustani... taisivat mennä kesälomille käsittelemättä upeita tekstejäni... on tää niin kkgamalaa!
PS.
Juuri kun olin saanut tämän vastaustekstini ensimmäiselle kommentoijalle valmiiksi, huomaan, että on tullut lisää palautetta! Oho! Kun muita tekstejä ei palstalla ole niin saa erityishuomiota. Kiitos!
Siis lisään Teille vielä:
2) Todellakin, olen ollut noin 3 vuotta sitten koneessa Helsinki-Vantaa lähdössä Madeiralle, kun yksi matkustaja viimetingassa pörähti tuoliltaan ja sinkaisi ulko-ovelle ja sai lähteä sen tien. Nykyisin saattaa hyvinkin olla tiukempi tarkastus sellaisessa tilanteessa.
3) Ja Puskajuttahan puuttui tuttuun juttuun tekstissäni, eli rönsyilyyn... mutta kun itse luen mielelläni niitä tiiliskiviä Marquesia, Milleriä, Dickensiä, venäläisiä... ja sitäpaitsi oletteko testanneet, jos selaa esim. I. Remestä, niin aika helvatan pitkiä lauseita hänkin viljelee ja maalailee maisemiakin!
4) Kuollutta tekstiä? Hhmmmm... siis pelkkää selitystä ilman äksöniä, sitäkö ? Ei henkeä alkuunkaan? Väärin kirjoitettu?
Ok, huomasin, että jatkonovelliin oli tullut uusi Separatistit. Sentason tekstiin en yllä, myönnän.
Näppärä kuvaus - minkä minä olen Kreikassa käynyt, pitää hyvin paikkansa.
Mutta ( entisenä lentokenttäkesätyöläisenä ) huvitti tuo naisystävän säntäys koneesta ulos - todellisuudessahan siihen olisi tullu vähintäänkin poliisi, kone olisi jäänyt siihen, kaikki matkatavarat purettu ja niin edelleen... =) Muutama mutina kanssamatkustajilta, paha katse kyseisen naikkosen seuralaiselle?
Mutta ei, pikkuseikkoja, pikkuseikkoja.
kuvausta olla noin paljon? Ei juuri tapahtunut.
Kreikan matkailuvirasto voi olla otettu.
Jotenkin jäi tunne, että kirjoittajalla ei ollut persoonallista otetta kirjoittamiseen.
Teksti oli kuollutta.
Koeta antaa hieman tekohengitystä tekstillesi näin aluksi... Persoona puuttui, mutta niin suurimmalta osalta puuttuukin. Ei persoonallisuuden puuttuminen ole kirjailijan vika, mutta kannattaako persoonattoman ruveta kirjoittamaan?
on se niinkin, kirjoittaessaan löytää itsensä. Joten kirjoita vaan enemmän.
mutta ei tällaisenaan.
Ei vakavasti otettava ajatukseni on:
Jos juttu olisi minun, keksisin Lauralle jonkun salaisen tehtävän, josta hänen käytöksensä selittyisi.
Osia noista miljöökuvauksista voisin sijoittaa vuorosanoihin, jolloin jutun elävyys lisääntyisi, etenkin kun vielä mainitsisin kasvojen ilmeet ja muun elehtimisen.
Terassilla oli hiostavan kuuma... ;)
Rekisteröityessäni kone herjasi nimimerkkiä -Stella-, joten kehiin tuli xSTELLAx. Se korvaa vanhan nimimuodon.
Ihailtavan ahkerasti kirjoitat. Luettuani lauantaina novelliosuutesi ajattelin seuraavasti:
Liittyy Kreikkaan, mielenkiintoista. Hetkinen, tämähän alkaa lupaavasti! Scarabaeus taitaa tunnelman, on tainnut joskus kokea hyvän loman Kreikan saarella.
Päähenkilö pystyy jännästi nauttimaan lomastaan, vaikka hämmennys ja melankolinen kaipuu painavat sydämellä. Kokiessaan kaiken yksin, vaikka toisin oli tarkoitus... Millaista se olisikaan voinut olla kaksin.
Hän hakeutui ihmisten ilmoille, tunteakseen kuuluvansa joukkoon - huijatakseen sopivasti muuten niin armotonta ikäväänsä. Toisaalta hän vältti ajattomia paikkoja joissa yksinäisyys olisi korostunut, nehän eivät tuputtaneet muuta ajateltavaa. Hän vain keskittyi tekemiseen, turvautui "mummon muusiin ja lihapulliin", ja lohdutti näin sieluaan. Kuin hemmotellemalla suostutellen. Ansaitusti.
Mutta, hän siis valisti harrikan? "Pelkästään sen pörinät saivat mielen tasaiseksi" kuulostaa hyvältä, mutta V-max olisi kyllä kehrännyt paremmin. Tietysti kun nimenomaan pörinästä tykkää, valinta osui nappiin.
Hm, hyvä muistelo, mutta: eikö lopussa ole sokerina pohjalla vastausta Lauran katoamiseen? Tai jotain uutta tapahtumaa tilalle? Päähenkilön kokemuksissa tapahtui kyllä, mutta minä jäin kaipaamaan edes pientä vihjettä jostain erikoisemmasta seurauksesta. Pientä yllätystä, joka kruunaisi koko jutun.
Kiitos lukuelämyksestä!!
kiva pätkä, tosin vaikea arvostella, koska on niin scarabaeuksen tyylinen muodoltaan ja sinun kirjoitteluusi on tottunut, joten se tuntuu hyvin tutulta. Vauhtia ja kepeyttä löytyy. Matkan kuvaus on hyvä, sopii varmaan jatkonovelliin, sellainen hengähdyspätkä.
Keksin mielestäni osuvan vetauksen novellin kirjoittamisesta; ensimmäisen version kirjoittaminen on kuin raskaana olemista, lopullisen kirjoittamista voi verrata synnytykseen (toisilla se on helpompaa, toisilla vaikeampaa), itse olen aina ilman kipulääkitystä.
Tekstisi on monipuolista ja luettavaa. Siitä löytyy faktatietoa, joka on aina hyvä... Ainoa asia, mikä minua häiritsi, oli muutamat ilmaisut, kuten tyrskyt hyrskyvät (tai jotakin vastaavaa) ja loikki pitkillä säihkysäärillään. Yrität selvästi saada tekstiäsi omaperäisemmäksi näillä sanoilla, mutta joskus teksti rupeaa kangertelemaan tuollaisten sanojen hyppiessä silmille... Niih, tekstisi on ihan kiva. Eipä suomalaiset kirjailijat juuri erotu kirjoitustyylillään tuosta. Kaikki samaa puuduttavaa lötinää. Rakentavaa kritiikkia rakentavalle kriitikolle, olkaa hyvä.
KIITOS!
Teille kaikille palautteesta, jota tuli nyt tulvimalla. Ehkä olette höyrähtäneet ukkosenjyrähdyksissä ja muuttuneet kaikki hattiwwatteiksi ! Toivottavasti virtaa riittää huomioida kaikkien kirjoittajien tekstejä tulevaisuudessakin !
Löysin vanhan viimevuotisen runoni, ja kierrätän taas, etten itsekään unohtaisi...
kirjailijanalku
olen kovaksikeitetty
kielenriepottelija
yksityiskohtainen
mielenkiintoinen
teksti
yltää
kukkulan tuolle puolen
¤
kunnes:
spadam … späm
kritiiiikkkk!!!
:
ole hyvä
kirjoita uudestaan
jokainen tarina
mielenkiintoisemmaksi
¤
kirjoitan uudestaan
ja uudestaan
uudestaan
uudestaan
¤
näinkö?
onko näin hyvä?