Tapaus on saanut päätöksensä, ja siihen tyydytään. Mutta muutaman seikka jäi kaivelemaan maallikon mieltä.
Epäilty kertoi lausuneensa "tehty mikä tehty, 15 vuotta tuli". Miten tämän lauseen voi käsittää? Ja epäilty kuittasi oikeussalissa lauseen "voi olla että niin tuli sanottua, mutta mitä sillä tarkoitin, en osaa sanoa". Tämä jäi erityisesti mieleen. Tulee vaan väkisin mieleen pelkkä selittely ja vetoaminen muistamattomuuteen.
Toinen seikka on neljännen uhrin selviytyminen verilöylystä. Kolme uhria sai vammoja, jotka jo yksinään olisivat olleet riittävät viemään hengen. Ja yksi selvisi kuitenkin hengissä. Tekijällä on ollut aikaa piilotella kenkiä ja muita esineitä. Mutta yksi uhreista jäi henkiin.
Mutta kuten tuli sanottua, tapaus on saanut lainvoimaisen päätöksen, ja epäiltyä ei voi voitu osoittaa murhaajaksi näyttöjen puutteessa. Mutta edellä olevat seikat ovat maallikon mietteitä, jotka eivät käy järkeen, vaikka miten puoleettomasti asiaa ajattelee. Varsinkin kommentti oikeussalissa "tunnustuksesta" on varsin hatara ja epäilyttävä.
Epäilty kertoi lausuneensa "tehty mikä tehty, 15 vuotta tuli". Miten tämän lauseen voi käsittää? Ja epäilty kuittasi oikeussalissa lauseen "voi olla että niin tuli sanottua, mutta mitä sillä tarkoitin, en osaa sanoa". Tämä jäi erityisesti mieleen. Tulee vaan väkisin mieleen pelkkä selittely ja vetoaminen muistamattomuuteen.
Toinen seikka on neljännen uhrin selviytyminen verilöylystä. Kolme uhria sai vammoja, jotka jo yksinään olisivat olleet riittävät viemään hengen. Ja yksi selvisi kuitenkin hengissä. Tekijällä on ollut aikaa piilotella kenkiä ja muita esineitä. Mutta yksi uhreista jäi henkiin.
Mutta kuten tuli sanottua, tapaus on saanut lainvoimaisen päätöksen, ja epäiltyä ei voi voitu osoittaa murhaajaksi näyttöjen puutteessa. Mutta edellä olevat seikat ovat maallikon mietteitä, jotka eivät käy järkeen, vaikka miten puoleettomasti asiaa ajattelee. Varsinkin kommentti oikeussalissa "tunnustuksesta" on varsin hatara ja epäilyttävä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
ehkä syystäkin.
Aamulla eräässä radio-ohjelmassa toimittaja eräässä asiayhteydessä..
minä haluaisin tietää bodomjärven murhaajan, jota ei ole saatu kiinni, paitsi hetkellisesti.Joopajoo!
Assman
- Tuominen ei koskaan palannut kuulemaansa tunnustukseen, joten kannattaa myös miettiä, että miten hän sen itse mielsi.
- Yksi jäi henkiin, vaikka olisi ollut aikaa viimeistellä teko ja eliminoida todistajat. Ei mitenkään harvinaista rikostapauksissa, eli ei todista millään tavoin Nils Gustafssonin syyllisyyden puolesta.
Poikanen ryhtyy aamuyöstä rähinöimään tyttöystävänsä, parhaan kaverinsa ja vielä tämän tyttöystävän kanssa. Piskuinen kaveri lyö tai potkaisee yhdellä tai kahdella iskulla päähän ommeltavia haavoja, leuat kahdesta kohtaa murskaksi, ja jotain vielä poskiluihinkin(?). Kostoksi tästä kaveri pistää koko porukan lihoiksi kahdella aseella, riisuu tyttöystävänsä housut ja puukottaa vielä nipun reikiä, peittelee toisen ja pistää sitten köllöttelemään muutamaksi tunniksi ruumiskasan päälle. Ja jossain välissä on kerinnyt käymään piilotusreissulla piilottamassa tavaroita niin, ettei niitä ikinä löytynyt, vaikka 3*3km alue haravoitiin. Ja kaiken tämän jälkeen mies elää 44 vuotta nuhteetonta elämää. - Uskokoon ken tahtoo, teoriana naurettava.
Älä nyt viitsi konsta, kyllä sinut tunnetaan...
Juuri tuon tapaiset vuodatukset on jo luettu miljoona kertaa, eikä oikein kukaan jaksa sinun kanssasi moisista jankuttaa...
Kyllä murhaaja tiedetään, mylvitpä Gustafssonin puolesta kuinka tahansa.
Kekkos-Urkkikos se siinä propagoi?
Vai lieneekö sieluveljensä Anus-Konsta?
Niin, mikä teoria on naurettava?
Taitaa olla taas Nisse faniklubin ilmaistyontekija kirjoittelemassa.
Niin kysyisin viisaammilta että: Kuinka pitkä matka on Bodom järveltä Nuuksion luonnonpuistoon? Olen käynyt vuonna 1999 Nuuksion luonnonpuistossa Espoossa ja mieleeni tuli vain että miten pitkä matka Nuuksion puistosta vielä on Bodom järvelle? Nuuksion luonnonpuisto on jonkin kartanon nykyisen seurakunnan mailla.Itse en tunne espoota muutenkaan enkä varmasti enää osaisi mennä Nuuksioonkaan. Voisiko joku vastata minulle??
Nuuksio mielessäin.
Älä viitsi Urho sepitellä tyhmiä teorioita, joita et omien sanojesi perusteella edes koskaan ole tehnyt. Tuo sinun teoriasi ensinnäkin on tahallaan tehty vääräksi, että saisit jälleen kerran idolisi näyttämään puhtoiselta enkeliltä.
Ei Nissen vammat välttämättä ole syntyneet kertomallasi tavalla, vaan niitä on lukemattomia, esimerkiksi hän on voinut pudota puusta, pelleiltyään kännissä kiipeilyhommaa. Kukaan tervejärkinen ei ota telttaan sisään vertavuotavaa känniläistä, sehän on selvä, joten mikä se kohtalo sitten onkaan ollut, kun muut ovat menneet nukkumaan. Ihmetyttää tuo Nissen kertomus myös yöllä uimaan menostaan, kun Sepi meni kalaan. Olisiko vesi yöllä ollut sen lämpimämpää, kun se ei illallakaan ollut niin lämmintä, että pojat olisivat uimaan rohjenneet. Tuskinpa Irmelikään on kuukautisten aikana uimassa käynyt. Sitten ne uimahousut. Välillä oli tyttöjen uima-asut ja välillä omat. Olisi luullut pyykkäri karjakon nähneen, oliko toinen pojista uima-asussa vai ei, joten koska siitä ei ole mitään mainintaa missään, oletan Nissen olleen täysin pukeutuneena. Mitä sitten tulee väittämääsi nuhteettomaan elämään, niin eikö sinne ainakin pari tappelun-nujakkaakin mahdu ja mistä sinä tiedät varmuudella toisen elämästä, jollet ole jatkuvasti ollut hänen mukanaan, esim. kirpun tai muun sellaisen muodossa.
"Tehty mikä tehty, 15 vuotta tuli"
Nils oli tehnyt jotakin 15 vuotta, vaikkapa bussikuskin hommia, taikka käynyt lenkillä 15 vuoden ajan. Ei siinä ole rikoksesta kuitenkaan välttämättä kyse, koska Nils vapautettiin.
sanota poliisin hoivissa,jos ei tarkoita samomallaan jotakin.
Nilssillä saattoi tulla tosiaan heikko hetkensä ja oli tunnustamassa?.....toki on voinut tarkoittaa sitäkin,että tulee tuomituksi väkisinkin syyttömänä?
Tilanne näytti siinä vaiheessa epäillyn sekä poliisin kannalta niin selvältä, että lausahdus varmaan katsottiin kuuluvan "asiaan". Joten se jäi noteeraamatta sen kummemmin. Ja epäillyn selvitys sitten jälkikäteen lausahduksesta on vaan niin perin ontuva. "Mitä sillä tarkoitin, EN OSAA SANOA!!!" Lausahdus oli helppo kumota, kun tilanne oli ns. sana sanaa vastaan.
Kuinka sujuu, kakeliini?
Onko sulla paljonkin kokemusta poliisin hoivista kun tiedät kertoilla, arvelen että kokemuksesi ovat Lampolan leikeistä....
t kirjoituksesi pistää ajattelemaan...?