Kissamme on pian vuoden vanha ja viime aikoina se on joutunut matkustamaan kanssani junalla noin kolmen tunnin matkoja. Alussa kaikki meni todella hyvin ja kissa nukkui matkat kiltisti kuljetuskopassaan. Muutamilla viime kerroilla se on kuitenkin alkanut naukumaan matkojen aikana välillä kovaakin ja se pyrkii ulos kopastaan. Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja onko tällaiseen mitään apua? Mielestäni on outoa, että alussa se käyttäytyi niin kiltisti ja nyt on täysin muuttunut... Entä kuinka kauaksi aikaa kissan voisi jättää yksin kotiin? Meillä olisi mahdollisuus, että sitä kävisi joku ruokkimassa ja katsomassa päivittäin. Inhottaa vaan kuljettaa kissaa mukana, jos se siitä ei pidä, mutta toisaalta kissa taas protestoi mm. pissaamalla vääriin paikkoihin, jos se joutuu olemaan esim. yön yli yksin...
Kissa matkustaa
...
1204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sitä on vaikeeta mennä sanomaan, miksi käytös on muuttunut. Kokeileppas suihkutella boxiin feliway-suihketta. Se sisältää kissan synteettistä naamaferomonia eli sen pitäisi hieman rauhoittaa. Tietysti voit kysyä myös lääkäriltä onko vaivaan apua.
Kissa periaatteessa kyllä pärjää muutamankin päivän yksin jos sillä tosiaan käy joku paikanpäällä antamassa ruokaa, vaihtamassa puhdasta vettä ja putsaamassa sen jätökset. Ja tietysti ympäristä pitää jättää turvalliseksi. Toki se tulee kovin yksinäiseksi eli olisi kyllä hyvä jos henkilö olisi sille tuttu ja jaksaisi pitää sille vähän pidempäänkin seuraa vaikka leikkiä pari tuntia sen kanssa.
Minä itse en haluaisi kyllä yksin jättää kun olisi huoli miten yksinäisiä kissani ovat. Mutta joskus elämä tuo eteen pakkotilanteita. Kokeile nyt vielä vaikka tuota feliwayta (saa apteekista, eläinkaupasta) taikka jotain muuta konstia.