Luovutan :(

Oon nyt ollu pari kiertoa laskematta päiviä ja kyttäämättä ovista ja oikeaa hetkeä, ja on ollut mahatautia, flunssaa, uutta kissaa ja uutta autoa sun muuta puutarhan rassausta, mutta silti se vauva jyskyttää takaraivossa pakonomaisesti. En jaksa enää, oksettaa koko ajatus että pitäisi taas yrittää. Mulla ei oo harmainta aavistusta mikä kp nyt on ja onko ovis ollut vai ei. Seksi ei enää kiinnosta pätkääkään kun se tuo mieleen vauvanyrityksen. Rakastan miestäni ja haluaisin nauttia läheisyydestä mutta kun se kaikki vain muistuttaa vauvoista niin evvk. Tämän kierron aikana on ollut muutama vaivainen, yksipuolinen yritelmä miehen taholta, mies sanoi viimeksikin, että jos hän nyt sit vaikka vaan hoitais homman ettei mun tarvi stressata asialla. Ja sitten tulee itku kaiken päätteeksi. Onko sellainen nyt mistään kotoisin???? Mä kaipaan lasta yli kaiken, kaipaan uutta elämää vatsaan, kaipaan jälkeläistä jonka kasvua ja kehitystä seurata. Mutta mä en jaksa yrittää, seksi ei kiinnosta, vauvojen ajatteleminen ärsyttää, joten tuskin tässä on lasta odotettavissa vielä pariin vuoteen ja eniten pelkään sitä, että mies kyllästyy ja häipyy kun oon niin vaikea.

Ja joo-o, tiedän ettei puoli vuotta oo aika eikä mikään, mutta kun niin katkeran menetyksen jo kerran olemme kokeneet niin turhautuminenkin on potenssiin kaksi kun uutta ei kuulu. Mä luovutan. En enää jaksa ajatella vauvoja, tuntuu etten enää jaksaisi edes ilahtua jos yhtäkkiä huomaisin olevani raskaana. Se nyt vaan sit tapahtuis, luonnollinen juttu, mitäpä siitä nyt meteliä nostamaan.. Tärkeämpää on nyt saada mun ja miehen välinen fyysinen suhde kuntoon ja yrittää nauttia siitä, koska se raastaa kaikkein eniten, etten halua miestä lähelle ja sitten kuitenkin haluan. :(
191915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ymmärrän tunteen, meillä yritystä vasta kolmen kierron verran, nyt alkaa neljäs kierto ja kyllä sai viime viikollakin katkeria kyyneleitä taas itkeä... Koko ajan se pyörii mielessä, tuntuu ettei edes ole muuta "elämää". Mies ainakin yrittää ymmärtää, mutta kun on se järkevämpi meistä, niin suhtautuu tähän asiaan paljon paremmin kuin minä. Hän sanoo, että onnistuu jos onnistuu ja yritetään ens kuussa uudestaan taas. Kumpa se olisikin niin helppoa ja yksinkertaista. Pelotta jo etukäteen, että mitä jos tämä venyy vuosien yrittämiseksi tai että ei voida saada lapsia ollenkaan... Kyllä vauvakuume voi olla katala asia, varsinkin kun ajattelee niitä, joille lapsia vain tulee -ilman sen kummempaa yritystä!

Äänestä
  • sain viimeviikolla terolut kuurit 3 kk:delle ja itselläni oli juuri tuo tilanne niinkun viesti ketjun aloittaneella.ei vois vähempää kiinnostaa.
    mutta kun kävin lääkärillä ja sain tuon kuurin niin yritystaistoni heräsi vahvemmin esille.
    terolutit kuulema herkistää raskaudelle.
    koitan tän kolme kuukautta ja sitten luovutan itekkin.
    eilen oli kyllä ovulaatio sen tunsin voimakkaana kun aikaisemmin.liekö johtuu sitten noista teroluteista.
    onnea kuitenkin yritykselle.

    Äänestä

  • terolutit sain.ja toivo palasi kirjoitti:

    sain viimeviikolla terolut kuurit 3 kk:delle ja itselläni oli juuri tuo tilanne niinkun viesti ketjun aloittaneella.ei vois vähempää kiinnostaa.
    mutta kun kävin lääkärillä ja sain tuon kuurin niin yritystaistoni heräsi vahvemmin esille.
    terolutit kuulema herkistää raskaudelle.
    koitan tän kolme kuukautta ja sitten luovutan itekkin.
    eilen oli kyllä ovulaatio sen tunsin voimakkaana kun aikaisemmin.liekö johtuu sitten noista teroluteista.
    onnea kuitenkin yritykselle.

    Ainoastaan yleislääkärillä oon käyny kun kierrot alkoi venymään ärsyttävän pitkiksi. Toivoin että olisin sitä kautta päässyt jatkotutkimuksiin ja hoitoon mutta lääkäri oli sitä mieltä että katsotaan nyt vielä kesään asti ja jos sitten kroppa vielä protestoi niin tutkitaan.

    Mullahan siis taustalla myöhäinen keskenmeno ja sen jälkeen kroppa on ollut sekaisin ja mieli vielä enemmän sekaisin. Eli periaatteessa pitäisi olla mahdollista tulla raskaaksi, mutta ilmeisesti nyt ei vielä ole sen aika. Ja sekös masentaa.

    Äänestä

Voi bumble-b... meillä tulee kesällä vuosi yritystä täyteen eikä mitään... Mä oon edellisten menkkojen jälkeen ollut tosi masentunut. Siis oikeesti masentunut ja surullinen ja itkeskelen itekseni, eikä asiaa helpota se että tutuille/puolitutuille on tulossa tänä vuonna yhteensä 13 vauvaa.... Mä oon kans yrittäny unohtaa kokon tän yrittämisen mutta eihän siitä mitään tuu. Väkisin tulee tultua tännekkin lueskeleen eikä se helpota yhtään. Oon menossa huomena gynelle enkä oikeestaan enää ees muista miks...kai mä olin menossa teroja hakeen? Ajattelin mainita gynelle tästä masennuksesta. Kai se tietty vois määrätä jotain pillereitä siihenkin mutta enpä tiedä siitä sitten... On vaan jotenkin niin vaikeeta nyt. Musta varmaan naamasta paistaa tää onnettomuus joka kerta kun työkaveri hehkuttaa onneaan ja puhuu tulevasta vauvastaan.. on kamalaa kun joka päivä senkin takia tää on mielessä...
Hitto kun tästä pitikin tulla niin vaikeeta... Mä oikeesti luulin että tosta vaan poks ja oon raskaana... Mutta eipäs se sitten niin helppoo ollukkaan...
Ootko sä aatellu käydä puhuun jollekkin tuosta sun masennuksesta?
Mä toivon sulle jaksamista, pääseehän sitä sitten jossain vaiheessa tutkimuksiinkin jossei ala vauvaa kuuluun..... vaikka eipä se tässä vaiheessa paljon lohduta ´kun sitä vauvaa kaipaa NYT niin kovasti...

Äänestä
  • Meillä on yritystä 4/06 lähtien ja omalääkärin kautta menty, kutsua polille odotetaan. Lääkärillä oon käyny myös juuri samantyyppisten oireiden, itkukohtausten, innostumattomuuden, alavireisyyden ja univaikeuksien takia..ensviikolla meen taas ja arvioi onko tarvetta masennuksen hoitoon. Ei tulis mieleenkä että jaksasin tässä tilassa ruveta jotain töitä hakeen vaikka pitäs, ei kiinnosta ja uupumus on vieny voimat.
    Ei vaan voi mitään että ei viittis lähtee kotookaan mihinkään eikä mikään ennen hauska huvita, muualla näkee aina ja takuulla raskaanaolevia ja pikkuvauvoja joita on koittanu jo syksystä lähtien lähinnä vältellä. Joskus on vaa niin täynnä synkkyyttä, vihaa ja vitutusta että tekis mieli sanoo että kieri ny pallomaha vittuun siitä..! :'(
    No, ainakaan näin pitkän ajan jälkeen ne joka kuukauden odotukset ja toiveet ei oo enää yhtä korkeella ku alkuvaiheessa. Jotenka ei vaan jaksa enää edes uskoo koko hommaan että mitään ainaka normaalisti enää vois tullakaa. Enkä tiedä lohduttaako tai oisko niin hienoo vaikka jollain hoidolla tuliski raskaaks ku ei oo tullu helposti ja luonnostaa. Tuskin siitä uskaltas pitkiin aikoihin edes riemuita, ku kokoaika ois pelko keskenmenosta. Jotenki tässä on naiseuski rapistunu että mikäs vitun nainen se sellanen on joka ei paksuks tuu?!
    Ei kai sitä kukaan oikeesti juuri omalle kohdalleen uskois että näin vaikeeks menee. Empä ois vuos sitte uskonu jos ois tienny että alkupisteessä ollaan vieläki. :( Ei voi muuta todeta ku että toivossa on ihan h**vetin paha elää.

    Äänestä

Hei!

Voin kuvitella että tilanne rassaa sinua, sillä viime vuonna meillä oli jo alussa se tilanne, että kun aloin tuijotella ovista niin kyllä erotiikka oli kaukana lapsenteosta. Silloinhan meillä tärppäsi kuitenkin jo toisella yrityksellä, mutta jollei olisi tärpännyt niin olisi annettu tulla omia aikojaan ilman kyttäilyä, koska se tosiaan vie halut..
Mutta toivon sinulle ja miehellesi jaksamista ja iloa elämään. Uskon, että varmasti vauva tärppää uudelleen, mutta ajatukset siitä on varmasti vaikea pitää poissa. Jos olisin itse tilanteessasi niin yrittäisin keksiä jotain rentouttavaa tekemistä, joka edes muutamina päivinä veisi ajatukset kauemmaksi (lukeminen, jooga tai kehonhuolto-tunnit, pieni loma....). Tai ehkä on vain parempi, jollei yritän väkisin viedä niitä pois. Aika taitaa olla paras lääke.

Pidän peukkuja teille kovasti. Itselläkin on vauvakuume, mutta eritavalla tietenkin, kun on pieni vauva hoidettavana. Onneksi sinulla on ihana mies vierellä ja jaksatte yhdessä kuitenkin eteenpäin.

Äänestä

Moi!

Tuttu tunne on tuo luovuttaminen. Mulla on jo täysin se fiilis, että meille ei tule koskaan lapsia! Oon jo joillekin uteliaille sanonut, ettei me välttämättä saada lapsia... Tyhmää tai ei, mutta en jaksa enää kyselyitä!

Viime kierrossa vielä jaksoin toivoa, mutta nyt oon taas ihan maassa. Ei toimi seksi, ei toimi oma kroppa ja välillä tuntuu, että pääkin hajoaa tähän! Tarvin varmaan kohta jotain ammattiapua solmujeni avaamiseen.

Koitan vaan sisukkaasti jatkaa muodonmuutostani (lue: laihdutuskuuri) ja saada seksielämänkin piristymään jollain konstilla! Vähän hankalaa se on, kun meillä mies on haluttomampi osapuoli, minkä takia vauvakuumeiluni on ollut varsin turhauttavaa... Välillä pännii niin saamaristi, että en tiedä itkeäkö vai nauraa! Ikäkin raksuttaa koko ajan ja tuntuu, että aika loppuu kesken!!

Ei siis ole oikein antaa neuvoja, kun oon itte samankaltaisessa olotilassa... Pitäis kai koittaa saada ajatuksia muualle, rentoutua ja unohtaa kaikki vauvahaaveet hetkeksi tai lopullisesti, mutta onhan se vaikeeta!

Koitetaan siis vaan tsempata itteemme ja toisiamme ja nauttitaan kesästä sen mitä keretään! Täällä Turussa oli jo muuten kesäisen kuuma päivä, päälle 27 astetta! :)

Äänestä

Päätinpä minäkin kirjoitella taas.Tuossa muutama viikko sitten kerroin lähteväni menkkasaarille huilimaan,muistatkin varmasti?
Meillä on ollut vauvatoiveita 09/04 saakka ja keväällä päätettiin pitää taukoa "yrittämisessä".Viime menkat tosiaan kestin oikein hyvin ja kestän nämä meneillään olevatkin,pakkohan se on. Ainoa vaan,että normaalista kierrosta poiketen,(n.28vrk)nyt olikin vaan 25pv väliä ja menkat ovat olleet maailman ihanimmat,jos niin voi menkoista sanoa.Ei kipuja,vuoto niukkaa,menkat alkoivat maanantaina ja luulenpa,että tänään ne alkavat loppumaan.Rintoja aristi paljon ennen vuotoa ja normaalisti aristus loppuu juuri ennen vuodon alkamista.Vaan tällä kertaa aristus ei loppunutkaan kokonaan,vieläkin tuntuu lievästi.Tällaiset helpot menkat herättävät sen vauvakuumekummituksen väkisin henkiin,sillä raskauden alussahan voi kuukautiset vielä tulla...
On tää niin raastavaa,kun ajatusta ei saa kokonaan mielestä pois! Kenenkään on turha sanoa,että varmasti tärppää,kun "unohtaa" koko kuumeilun,sillä kukaan,ei ainakaan mulle,oo vielä sanonut sitä,että kuinka se unohtaminen käytännössä tapahtuu.
Uskon jo aika varmasti,että meille ei vauvaa tule koskaan ja hyväksyn sen vielä joskus 100%:sti,mutta sulle toivon oikein kovasti pientä nyyttiä syliin! Sinä,jos kuka vauvan ansaitset.
Yritä jaksaa!

Jaksamista ja plussatuulia muillekin kuumeilijoille,niin meille "pitkänmatkalaisille",kuin lyhyenkin ajan toivoneille.

Äänestä
  • Minä joskus ajattelen että lasta ei tule sen takia, että olen elämässäni satuttanut muutamia ihmisiä pahasti ja ollut kamala ihminen. Tämä on siitä kosto, en mitään muuta tarkoitusta tälle kaikelle keksi. Enkä todellakaan koe ansaitsevani lasta, mutta toivon että maailma joskus antaisi väärät sanani ja tekoni anteeksi ja antaisi minulle mahdollisuuden olla äiti elävälle lapselle. Kyllä ne lapset siunaantuvat ihan toisenlaiselle ihmiselle, kuin minunlaiselleni kurjalle.

    Äänestä

  • Bumble-B kirjoitti:

    Minä joskus ajattelen että lasta ei tule sen takia, että olen elämässäni satuttanut muutamia ihmisiä pahasti ja ollut kamala ihminen. Tämä on siitä kosto, en mitään muuta tarkoitusta tälle kaikelle keksi. Enkä todellakaan koe ansaitsevani lasta, mutta toivon että maailma joskus antaisi väärät sanani ja tekoni anteeksi ja antaisi minulle mahdollisuuden olla äiti elävälle lapselle. Kyllä ne lapset siunaantuvat ihan toisenlaiselle ihmiselle, kuin minunlaiselleni kurjalle.

    9kk yritystä ja nyt ylipitkä kierto, kp 81 mennään jo ilman menkkoja, ilman plussaa (tänään testasin TAAS negan).

    Mietin, että mitä pahaa mä olen tehnyt ansaitakseni tämän kaiken paskan. Mä oon yrittäny elää hyvin, oon mukava ihmisille (toki ei kaikille voi olla kuin ystävä..), toki mulla on paheitakin... Miksi minua näin rankaistaan? Eikö minusta sitten olis äidiksi? Vaikken ite voi juuri muuta kuvitella tekemäänkään ku kotiäidin hommia.. :´( Mä en todellakaan ymmärrä... Helpompi ois ymmärtää se, että menee pitkään (tuo 9kk) mutta että kierrotki lähtee yhtäkkiä huiteleen ties mihi.. :´(

    Äänestä

  • Bumble-B kirjoitti:

    Minä joskus ajattelen että lasta ei tule sen takia, että olen elämässäni satuttanut muutamia ihmisiä pahasti ja ollut kamala ihminen. Tämä on siitä kosto, en mitään muuta tarkoitusta tälle kaikelle keksi. Enkä todellakaan koe ansaitsevani lasta, mutta toivon että maailma joskus antaisi väärät sanani ja tekoni anteeksi ja antaisi minulle mahdollisuuden olla äiti elävälle lapselle. Kyllä ne lapset siunaantuvat ihan toisenlaiselle ihmiselle, kuin minunlaiselleni kurjalle.

    Kaikki me olemme kamalia ihmisiä, jos vikoja ruvetaan etsimään. Eikä se vaikuta raskaaksi tulemiseen!
    Jos arvelet, että Jumala kostaa sinulle, niin muista, että Hän antaa aurinkonsa paistaa niin pahoille kuin hyvillekin - ketä kummatkin sitten lienevätkin.
    Nyt tosiaan se aurinko paistaa. Nauti siitä ja Suomen alkavasta kesästä - ja miehestäsi, jos kerran sinulla sellainenkin on. Kaikilla ei ole miestäkään, eikä siis mitään toivoa vauvasta.
    Pidä kesälomaa vauvasuunnitelmista ja katso syksyllä uudestaan, mikä on tilanne. Mutta älä silti selibaattiin ryhdy!

    Äänestä

Puoli vuotta on todella lyhyt aika, itse asennoiduin yrittämään sen vuoden ja sen jälkeen hoitoon jos ei onnistu. Ja melkein vuosi menikin, ainoa asia minkä muuttaisin omassa yrityksessämme takautuvasti olisi yrittämistiheys. Tärppiä ei ikinä tullut koska olimme aina päivän pari "väärään aikaan" asialla, vaikka tikutkin olivat käytössä. Se on siis todella pienestä kiinni se ajoitus, ja kun tahtia tihennettiin niin heti tulin raskaaksi..

Äänestä
  • Juu tiedän että puoli vuotta on lyhyt aika enkä todellakaan halua sillä retostella kun paikalla on niitä jotka on yrittäneet vuosikausia. Mutta kun takana on 5 kk ihanaa odotusta ja odotuksen päättyminen kuin seinään, niin puoli vuotta ilman uudelleen raskaaksi tuloa tuntuu musertavan pitkältä ajalta varsinkin kun tietää että periaatteessa raskaaksi tulon pitäisi olla mahdollista kun se on jo kerran onnistunut. Ja mitä yrittämistiheyteen tulee, niin meillä on kyllä tähän asti yritetty joka toinen tai kolmas päivä parin viikon ajan siinä keskivaiheilla, mutta eipä ole tärpännyt enkä usko että meillä on ajoituksesta kiinni vaan siitä että kroppa ei vain ole vielä valmis. Tiedän sen siitä, että menkkavuotokin on ihan erilaista kuin ennen. Ennen vuoto oli limakalvomaista, paksua, tummaa ja hyytelömäistä, nyt se on kirkasta, ohutta, kuin haavasta vuotavaa verta. Siitä oon tehnyt johtopäätöksen että limakalvo on liian heikko ottamaan munasolua vastaan..

    Äänestä

  • Bumble-B kirjoitti:

    Juu tiedän että puoli vuotta on lyhyt aika enkä todellakaan halua sillä retostella kun paikalla on niitä jotka on yrittäneet vuosikausia. Mutta kun takana on 5 kk ihanaa odotusta ja odotuksen päättyminen kuin seinään, niin puoli vuotta ilman uudelleen raskaaksi tuloa tuntuu musertavan pitkältä ajalta varsinkin kun tietää että periaatteessa raskaaksi tulon pitäisi olla mahdollista kun se on jo kerran onnistunut. Ja mitä yrittämistiheyteen tulee, niin meillä on kyllä tähän asti yritetty joka toinen tai kolmas päivä parin viikon ajan siinä keskivaiheilla, mutta eipä ole tärpännyt enkä usko että meillä on ajoituksesta kiinni vaan siitä että kroppa ei vain ole vielä valmis. Tiedän sen siitä, että menkkavuotokin on ihan erilaista kuin ennen. Ennen vuoto oli limakalvomaista, paksua, tummaa ja hyytelömäistä, nyt se on kirkasta, ohutta, kuin haavasta vuotavaa verta. Siitä oon tehnyt johtopäätöksen että limakalvo on liian heikko ottamaan munasolua vastaan..

    myös samanlaiset ajatukset pyörinyt päässä että ehkä en minäkään ole ansainnut lasta. Itselläni on ja keskenmeno muutaman vuoden takaa ja nyt ollaan yritetty lasta mutta sitä ei vaan näy eikä kuulu. Kaiken lisäksi sain kuulla viikonloppuna että minusta tulee täti ja se oli kuin tikari olisi lävistänyt sydämeni. Olen kamala ihminen! Minun pitäisi olla iloinen veljeni ja hänen kihlattunsa puolesta. Ja kyllä minä tavallaan olenkin mutta samalla olen niin kateellinen että en tiedä miten päin olisin.

    Äitini vielä oikein kääntää veistä haavassa ja kyselee koko ajan että koska hänestä tulee mummo...En ole kertonut että ollaan jo yritetty jonkin aikaa vaan haluan sitten yllättää ihanalla uutisella vaan sitä uutista ei taida tulla minun suustani.

    Tuntuu kuin elämä olisi pettänyt minut. Tuntuu siltä kuin matto olisi vedetty jalkojeni alta ja tullut isku vasten kasvojani.
    Kaiken lisäksi olen muutaman vuoden sairastanut vakavaa masennusta ja luulin jo päässeeni siitä yli mutta nyt tuntuu kuin minut vedettäisiin taas takaisin sinne pimeään.
    Nuorenpana ajattelin että en ikinä tee lapsia. Olen kyllä aina pitänyt lapsista mutta ajattelin että ne ei ole minun juttuni..Miten väärässä olinkaan. Nyt halajan lasta niin että sydän pakahtuu ja tuntuu että elämältä en muuta halua kuin lapsen.Mutta kuten jo aluksi kirjoitin niin ehkä minä en ansaitse lasta kaiken sen jälkeen mitä olen joskus tehnyt. Toivon että asia ei ole niin koska olen muuttunut ihminen mutta.....En tiedä.
    Mieheni kannustaa minua ja sanoo että kyllä se sieltä tulee kun aika on oikea. Täytyy vain yrittää uskoa siihen.

    Äänestä

Tuo on tutuista tutuin tunne. Meillä tärppäsi 8kk kuluttua. Nyt yritetty (välillä yritetty enemmän, välillä unohdettu yrittää) tai oltu ilman ehkäisyä kolme vuotta. Toista ei ole kuulunut. Tiedän, on eri asia yrittää toista lasta, kun on jo yhden lahjan saanut. Mutta itselle sinänsä kova paikka, kun aina olen useamman lapsen halunnut. Kurjalle tuntuu myös kun lapsi kyselee miksi hänellä ei ole sisaruksia. Toivon sinulle voimia ja jaksamista, kyllä se vielä onnistuu!!!

Äänestä

Olen muutamia kertoja aina sulle vastaillutkin ja vastaan taas... olen kuitenkin jo yli puoli vuotta seurannut viestejäsi...

Otit yhden aika hyvän pointin itse esiin: olet jo kerran tullut raskaaksi ja vaikka se päättyikin huonosti, niin tiedät ainakin että se on mahdollista ja sen ongelman voitte sulkea pois!
Tiedän että tämä on nyt aika kaukaa haettu esimerkki, mutta ajattelin että se voisi ehkä vähän mieltäsi parantaa: elikkä... lopetin pillerit kaksi vuotta sitten kokeiltuani monia eikä mitkään sopineet, menkat jäivät melkein vuodeksi kokonaan pois ja on nyt vasta kahtena kuukautena tulleet säännöllisesti... eli meni yli kaksi vuotta lopettamisesta siihen että elimistö rupes toimimaan oikein.

Yritän tällä hakea sitä, että naisen ruumis on vaikea kokonaisuus ja kaikesta toipuminen ja parantuminen vie oman aikansa. Olemme myös miehen kanssa puhuneet vauvasta, mutta yli kahteen vuoteen ei ole ollu mahdollista edes aloittaa yritystä tämän ongelman takia. Asia vievät aikaa ja tarvitsee antaa kropalleen niin kauan aikaa toipua kun se tarvitsee, on se sitten viikko tai tuhat viikkoa. Tiedän kokemuksesta että se turhauttaa ja ei jaksais enää, mutta muuta et voi!

Älä myöskään ajattele niin, että koska olet satuttanut toisia niin se kostetaan. Jos me tässä elämässä joutuisimme ansaitsemaan kaikki mitä saamme, niin kukaan ei olisi oikeutettu mihinkään. Niin katala on tämä koko yhteiskunta.

Toivotan edelleen tsemppiä ja malttia, ja koita keksiä jotain muuta mietittävää... minulla ainakin menkkojen kanssa se auttoi kun pystyin kokonaan unohtamaan. stressaaminen kun vaan vaikeuttaa asioita!

Äläkä missään tapauksessa anna periksi, koita vaan hetkeksi unohtaa! Tiedän että se päivä vielä tulee kun tulet kertomaan että on taas tärpännyt ja teidän pikku enkeli saa mahdollisuuden pikku-siskoon tai veljeen :)

Äänestä
  • Juu ihan oikeassa olet joka asiassa, toipuminen vie aikaa mutta turhauttaa se silti, erityisesti sen vuoksi ettei lääkärit koskaan maininneet että raskautuminen keskenmenon jälkeen voisi olla näin vaikeaa. Eivät edes varoittaneet että älä sitten toivo liikoja seuraavaan vuoteen tai jotain. Kun kysyin koska uutta raskautta voi yrittää, sanottiin vain että nyt heti, joten oletin että se olisi automaattisesti kuten ennenkin, että kroppa pelaa loistavasti ja kaikki on hyvin. Kukaan ei sanallakaan maininnut tulevista hormoonihäiriöistä, kovista kivuista, välivuodoista, pitkistä kierroista, lapsettomuudesta... Se lähinnä harmittaa ja turhauttaa.

    Mutta eihän tässä muuta voi kun antaa ajan kulua. :) Aika kuluu kokoajan, kello käy, lasta ei näy ja vähitellen olen sen asian unohtamassa. En jaksa ajatella lapsia enää, yritän vain parantaa kotioloja olemalla hyvä vaimoke miehelleni. :)

    Äänestä

Hei B!

Olen lukenut joitakin viestejäsi. Olen myös 28 vuotias ja menetin viime helmikuussa 18 rv viikolla pojan. Mitään syytä ei löytynyt.Samoja tunteita ja tuskaa läpikäyn. Tuska ja kipu siitä, että menetti lapsen ja toisaalta kuinka kovasti haluaisi tulla uudestaan raskaaksi on kova. Mieheni kanssa kovasti yritetään uutta, mutta tuntuu, että ainakin kohtu on ollut tähän saakka tosi kipeä ja rinnat edelleen vihlovat. Töissä olen jaksanut olla vaihtelevasti, kun työni on lasten parissa työ ei ole sitä parasta lääkettä. Olen katkera kaikille raskaana oleville ja kaupassakin kun nään raskaana olevia nieleskelee pahaa mieltä ja puree hammasta. Minua etenkin kiinnostaisi tietää onko uudelleen raskautuminen vaikeampaa, jos keskenmeno on tapahtunut myöhemmin. Olisi ihan kiva tietää kuinka kauan tässä saa odotella kropan palautumista. Lääkärit olisivat voineet kertoa, että onko tässä tilanteessa toivoa tulla uudestaan raskaaksi niin nopeasti. Oletko sinä jaksanut käydä töissä? Tuntuu varmaan sinustakin, että kaikki nuoret naiset näyttävät olevan näin kesän alussa raskaana. Asiaa ei pääse edes kotona karkuun, kun vastakkainen naapuri köllöttää onnellisesti raskaana.

Äänestä
  • Juu tuttuja tunteita ja ajatuksia. Itse olen yrittänyt olla positiivinen ja pakottaa itseni olemaan iloinen odottavien naisten ja pienten lasten äitien puolesta. Toki tiedän että se katkeruus siellä taustalla on, enhän muuten joutuisi PAKOTTAMAAN itseäni ajattelemaan hyviä asioita. Paras ystäväni on raskaana, siskollani on maailman ihanin pikku tyttö, ja muillakin kavereilla on jo lapsia. Eli lähinnä itsellä on jonkinlainen paniikki siitä että pitää saada lapsia kun muilla on.

    Ja ymmärrän myös hyvin sen, että tässä keskenmenon jälkeisessä lapsettomuudessa on psyykellä yhtä suuri osa kuin fyysisellä toipumisella. Eli jos meillä myöhäisen keskenmenon kokeneilla onkin uudelleen raskaaksi tulo vaikeampaa kuin varhaisen km:n jälkeen, niin luulisin että se johtuu psyykkisistä syistä, masennuksesta, katkeruudesta, epätoivosta, surusta joka ei koskaan katoa.. Ja mitä epätoivoisemmaksi tulee, sitä vaikeampaa on lapsen saaminen. Mut ainakin jälkitarkastuksessa todettiin fyysisesti täysin terveeksi ja kaikki raskauden jäljet oli sisuskaluista kadonneet, niin kyllä se on psyyke mikä saa hormoonit nyt heittelemään. Niin se täytyy olla, en muuta selitystä keksi. Ja muuta parannuskeinoa en siihen keksi, kuin aika ja täydellinen unohtaminen. No, unohtaminen ei varmasti ikinä onnistu, mutta nyt ainakin olen päässyt pahimman yli enkä enää jaksa edes toivoa että tulisin raskaaksi vaan odottelen vain sitä päivää, kun se yks kaks minut yllättää. :)

    Ja töihin tosiaan palasin pari viikkoa keskenmenoni jälkeen, ja töissä olen jaksanut vaihtelevasti, välillä paremmin, välillä huonommin. Mulla ei sentään ole pieniä lapsia täällä paimennettavana, kuten sulla. Voin kuvitella että pienten lasten kanssa työskentely olisi todella rankkaa, mutta toisaalta voi olla myös silmiä avaavaa ja rentouttavaa siinä mielessä, että minä ainakin joskus huomaan esim. naapurin lapsista että voi jestas kun nuo on rasittavia, en mä taidakkaan haluta omia lapsia koskaan. :)

    Nyt olen osannut asennoitua vähitellen koko hommaan niin, ettei tässä vielä raskautta ole odotettavissa seuraavan puolen vuoden-vuoden aikana. Keskenmenosta on nyt puolisen vuotta ja kuulemani mukaan tälläisen jälkeen voi mennä vuosikin ennenkuin mitään voi edes toivoa tapahtuvaksi. Toisilla tietysti on parempi tuuri kuin toisilla. Minä luotan vakaasti huonoon tuuriini, olihan se taas asialla silloin kun lapseni menetin. Joten mihinkäs sitä huonosta tuuristaan pääsisi nytkään? :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bumble-B kirjoitti:

Oon nyt ollu pari kiertoa laskematta päiviä ja kyttäämättä ovista ja oikeaa hetkeä, ja on ollut mahatautia, flunssaa, uutta kissaa ja uutta autoa sun muuta puutarhan rassausta, mutta silti se vauva jyskyttää takaraivossa pakonomaisesti. En jaksa enää, oksettaa koko ajatus että pitäisi taas yrittää. Mulla ei oo harmainta aavistusta mikä kp nyt on ja onko ovis ollut vai ei. Seksi ei enää kiinnosta pätkääkään kun se tuo mieleen vauvanyrityksen. Rakastan miestäni ja haluaisin nauttia läheisyydestä mutta kun se kaikki vain muistuttaa vauvoista niin evvk. Tämän kierron aikana on ollut muutama vaivainen, yksipuolinen yritelmä miehen taholta, mies sanoi viimeksikin, että jos hän nyt sit vaikka vaan hoitais homman ettei mun tarvi stressata asialla. Ja sitten tulee itku kaiken päätteeksi. Onko sellainen nyt mistään kotoisin???? Mä kaipaan lasta yli kaiken, kaipaan uutta elämää vatsaan, kaipaan jälkeläistä jonka kasvua ja kehitystä seurata. Mutta mä en jaksa yrittää, seksi ei kiinnosta, vauvojen ajatteleminen ärsyttää, joten tuskin tässä on lasta odotettavissa vielä pariin vuoteen ja eniten pelkään sitä, että mies kyllästyy ja häipyy kun oon niin vaikea.

Ja joo-o, tiedän ettei puoli vuotta oo aika eikä mikään, mutta kun niin katkeran menetyksen jo kerran olemme kokeneet niin turhautuminenkin on potenssiin kaksi kun uutta ei kuulu. Mä luovutan. En enää jaksa ajatella vauvoja, tuntuu etten enää jaksaisi edes ilahtua jos yhtäkkiä huomaisin olevani raskaana. Se nyt vaan sit tapahtuis, luonnollinen juttu, mitäpä siitä nyt meteliä nostamaan.. Tärkeämpää on nyt saada mun ja miehen välinen fyysinen suhde kuntoon ja yrittää nauttia siitä, koska se raastaa kaikkein eniten, etten halua miestä lähelle ja sitten kuitenkin haluan. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu