Onko jollakulla ollut isä, äiti tai muu läheinen siinä tilassa, että objektiivisesti tarvitsee jo muiden apua yksin asumisessa, ja niin haluaa yhä jatkaa, muttei ota suostu apua vastaan ottamaan?
Minulla on äiti, joka on muutoin terve, ei ole lääkitystä, vain heikentynyt kuulo ja joskus kolottavat kuluneet nivelet, heikentynyt muisti, mutta selviytyisi yhä kodissaan jonka itse isäni kanssa rakensi, jos ottaisi kotipalvelua. Hyvin niukka ja yksipuolinen ravinto myös ongelma, ja siksi kotisairaanhoitajan olisi otettava verikoe aika ajoin. Apua henkilökohtaiseen hygieniaan ja siivoukseen ja pyykkiin ja ruokaa silloin kun ei ole itse muistanut asiointimatkalla ostaa tarpeeksi. Sen sukupolven ihmiset ovat tottuneet säästämään kaikessa koko ikänsä, ja nyt kun enää ei ole tarpeen säästää eli makuuttaa pankkitilillä kymmeniä tuhansia euroja, ja pitää vanhoja vaatteita kunnes eivät päällä enää pysy, ja syödä homeista leipää ja hapantunutta puuroa, kun ei voi mitään heittää pois - sitä kauheaa se nykyisin merkitsee.
Mikä olisi paras keino suostuttaa hänet ottamaan vastaan apua, jonka turvin hän voisi asua vielä kodissaan? Muuten hänet täytyy väkisin kuljettaa laitokseen, ja sinne hän ei halua, sieltä luulen hänen karkaavan.
Minulla on äiti, joka on muutoin terve, ei ole lääkitystä, vain heikentynyt kuulo ja joskus kolottavat kuluneet nivelet, heikentynyt muisti, mutta selviytyisi yhä kodissaan jonka itse isäni kanssa rakensi, jos ottaisi kotipalvelua. Hyvin niukka ja yksipuolinen ravinto myös ongelma, ja siksi kotisairaanhoitajan olisi otettava verikoe aika ajoin. Apua henkilökohtaiseen hygieniaan ja siivoukseen ja pyykkiin ja ruokaa silloin kun ei ole itse muistanut asiointimatkalla ostaa tarpeeksi. Sen sukupolven ihmiset ovat tottuneet säästämään kaikessa koko ikänsä, ja nyt kun enää ei ole tarpeen säästää eli makuuttaa pankkitilillä kymmeniä tuhansia euroja, ja pitää vanhoja vaatteita kunnes eivät päällä enää pysy, ja syödä homeista leipää ja hapantunutta puuroa, kun ei voi mitään heittää pois - sitä kauheaa se nykyisin merkitsee.
Mikä olisi paras keino suostuttaa hänet ottamaan vastaan apua, jonka turvin hän voisi asua vielä kodissaan? Muuten hänet täytyy väkisin kuljettaa laitokseen, ja sinne hän ei halua, sieltä luulen hänen karkaavan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
mutta kun sitä ei huolita!
Meillä vanha Eno, ikää liki 90 ja yksin asustelee, muuten pärjää, mutta... ei halua käydä pesulla!
Muisti pelaa ja muutenkin on topakan oloinen.
Siivousavun lopetti, ei päästänyt siivoajia sisälle.
Ei kuulema tarvitse, onneksi kauppareissut hoitaa poika, mutta sitä ei kukaan kontrolloi miten paljon tai vähän syö.
ei voi ketään pakottaa ottamaan apua mistään.
Tässä tilanteessa olisi apu todellakin äidillesi enemmän kuin tarpeen!
Sanot, että "kotisairaanhoitajan olisi otettava verikoe aika ajoin". Eikö sieltä sitten käydä säännöllisesti äitisi luona? Onhan hän jo vanhus!
Jos ei, niin ota sinä yhteyttä sinne ja pyydä käymään. Siitä se sitten lähtisi ja seuraisivat hänen vointiaan. Tuskin äitisi siitä loukkaantuu, huomaisi vain, että näin pidät hänestä hyvää huolta ja välität.
Kotihoidon kautta äidilläsi olisi mahdollisuus saada kunnon atria ainakin kerran päivässä.
Nykyään on laitoshoitoon vaikeaa päästä, kun ei ole paikkoja ja vanhukset asuisivatkin mieluummin kotona. Tämä kaikki mahdollisuuksien ja terveyden mukaan.
Minun vanhempani ovat molemmat ikuisesti yhdessä...taivaassa.
Jopa kotisairaanhoitajan pitäisi käydä, mutta sitä ennen äiti on saatava vakuuttuneeksi siitä, että käynti on tarpeellinen ja hyödyllinen. Ei häneen muuten pistetä neulaa, hän ei anna lupaa ja kenties ei edes päästä kotisairaanhoitajaa sisälle. En tiedä, miten suostuttelisin. Olen kunnallisen sosiaalitoimen kanssa puhunut monta kertaa, tiedän että heillä on valmius ja halu. Tiedän myös, että äidilläni on vastustus, ei halua.
jo kinkkinen asia, kun hän ei halua apua. Itsemääräämisoikeus meillä, niin kauan kunnes ymmärrystä riittää.
Toivon, että tuuli vielä kääntyy!
jos vanhukseen ei järkipuhe tehoa, kai paras antaa vain ajan kypsyttää :/
Äitimme täyttää pian 80ntä, ja asuu yksin rivitaloasunnossaan, eikä varmaan huoli mitään yhteiskunnan palveluita vaikka olemme siitä hienokseltaan vihjailleet, esim. juuri siivousavusta; liian kallista kuulemma :(
Voi kun minusta ei tulisi rahan palvelijaa, vaan antaisin rahan joskus palvella; jos sitä sitten sattuu olemaan :)
mahdollista saada hänet holhouksen alle, vai onko hän sellaiseen toimenpiteeseen vielä henkisesti "liian" voimissaan?
taholta miellyttävää saada mummeli holhouksen alle. Siitä sitten rahoja omaan käyttöönsä, toki muka äidin kuluja jos ihmeteltäisiin.
Aloittaja kertoi äitinsä olevan henkisesti TERVE! Ei onnistu nykyään vilunkipeli; ei lääkärit kirjoita henkisesti terveelle dementikon papereita.
papereita tietenkään kukaan lääkäri kirjoita dementikon turhaan, mitäs hulluja luullakaan.
Vaan jos ihminen ei enää pysty huolehtimaan itsestään, niin jotainhan siinä oisi keksittävä; aloittajakin mainitsi tuossa pakkohoito vaihtoehdostakin, ellei muu auta?
Eikä kaikki käytä hyväkseen vanhempiensa varoja, - on kai vielä niitäkin ihmisiä.
En minä tiedä, että toisen elämän iltaa pitää olla suunnittelemassa. Ihminen haluaa elää omilla ehdoillaan. Laitoksessa olisi tosi vaikea väkisin olla. Siellä on kaikenlaista toimintaa, mihin ihminen ei ole tottunut ja jota tuputetaan.
Itse haluasin olla rauhassa vaan ja tulla toimeen omilla ehdoillani.
Ymmärrän hyvin tilanteesi. Minulla on aikuinen tytär ja asunto on ihan hirveässä kunnossa, kun ei siivoa.
Ensin luulin, että hän ei jaksa töiden takia ja aloin autella. Kierre paheni, kun hän alkoi vähentää tekemisiäään yhä ennestäänsäkin.
Arvelin sitten, että tytär on laiska ja yritin vihjailla, sanoin jo suoraan. Ja sitten se räjähti ja yritti tulla päälle sai raivareita. Nyt ymmärrän, että lienee masennus.
Enää en sa mennä sisällekkään ja kun tytär tulee vastaan, kääntää omituisena selkää ja juoksee pakoon.
Siis tilanne oli kaaottinen. Ei vie roskia ulos, kun säilöö useita täysi roskapusseja parvekkeella. Hellalla aina ruuantähteitä ja likaiset astiat vaan kerääntyi.
Nyt olen hänen ystävättären kanssa jutellut, ja hän kulkee siellä nyt raivaamassa. Hän on saanut raivata kun ei huomauttele vielä toistaiseksi.
Aivan järkky tilanne, ei voi muuta kuin odottaa. Masennus pahenee päivä päivältä. Hän käy töissä ja hoitaa kyllä ulkonäköänsä.
Et voi tehdä mitään niin kauan kun toinen ei ymmärrä että on ongelma ja aika saa vaan kypsyä.
ajattelin että voisitko yrittää kirjoittaa tyttärellesi; kertoisit miltä sinusta tuntuu ja että olet huolissasi hänen terveydestään, jos yrittäisit rakentavaa yhteyttä; moittimalla ja arvostelemalla ei tahdo saada mitään positiivista kehitystä aikaan.
Ja....hänet pitäisi saada ehdottomasti käymään lääkärissä, ettei hänen masennuksensa syvene mielisairaudeksi.
Olen pahoillani, ymmärrän miltä sinusta tuntuu..
Siitä huolissaan olemista olin yrittänyt lähettää teksti viestejä. Ja siitä se raivo nouseekin, hänestä ei saa olla huolissaan.
Minä pelkään häntä jo, en uskalla tehdä yhtään mitään. Hän on huudellut ihmisille kaduillakin jo. Tämä tapahtui siksi,kun hän kulki väärällä puolen tietä alikulkutunneliin ja vastaan tuleva huomautti.
Ei voi tehdä yhtään mitään. Ulkonäkö on ok ja töissä ei ilmeisesti ongelmia lainkaan. Päinvastoin hän sai ylennyksenkin ja mieheni sanoo että se johtuu siitä, kun kaikille ei sovi esimiesasema. Olen onnellinen kun se ystävätär saa siellä vielä käydä.
en tahtonut loukata neuvoineni.
Joskus vaan tuntuu niin kurjalta, kun näen niin läheltä mielenterveytensä menettäneitä nuoria, - jotenkin turhauttavaltakin, ja säälittää se heidän melkein menetetty elämänsä.
Hän ei ole nuori. Koulutettu kolmekymppinen.
opimme; tehkäämme hoitoamme koskeva testamentti ajoissa ja jakakaamme se terveykeskukseen, lapsillemme tai muille nuorille omaisillemme, keskussairaalaan yms. paikkoihin - ei jää mitään epäselvää jahkailua, vai jäisiköhän?