oli aika järkytys huomata vuoden vanhan golf plussan takapenkin kiinnityspulttien olevan ruosteessa. onko muut huomanneet moista, vaihtoon lähtee pultit ja sapiaan.
ruostetta golf plussassa
1x2
2895
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
muhimaan. Aika tyypillistä että ko. pultit ruostuu vastaavissa paikoissa. Alustassakin on monta pulttia, jotka eivät ole ruostumatonta metallia.
Meillä ilmeistyi -04 Golfiin (ensimmäisiä uutta korimallia)ruostetta roiskeläppien taakse. Molemmilla puolilla samoihin kohtiin ja lisäksi kuskin etuoven alakulmasta lohkesi pala maalia (ei ollut kuitenkaan ruostetta).Niinpä tuli testattua maahantuojan takuupolitiikka. Ensimmäinen vastaus oli,että kaksi vuotta mennyt umpeen,ei korvata mitään.En suostunut tähän, koska ruosteet eivät ole tulleet mistään kivenhakkaumista tms.Ilmoitin ottavani kuluttuja-asiamieheen yhteyttä,jollei korvata mitenkään. No sitten saimme sovittua,että me maksamma 1/3 osan ja maahantuoja/myyjäliike loput.Maalarin kanssa juttelimme asiasta ja kertoi,että yksi samanlainen on tullut vastaan.Onkohan muita, joille on ilmennyt sama ruostumiskohta? Nyt olemme seurailleet helmaa,näyttää alkavan kupruilemaan.Otimme kuviakin jo valmiiksi,koska eikö se kovin mainostettu "ruotetakuu" koskenut juuri sisäpuolelta alkavaa ruostumista?! Ei voi muuta sanoa kuin että kyllä on autojen laatu mennyt vain alaspäin... =0(